Puolustusvoimien lounaspussikokeilu jatkuu

Lounaspusseja alettiin jakaa varusmiehille toistamiseen maanantaina 22. heinäkuuta.

Puolustusvoimien lounaspussikokeilun toiseen vaiheeseen osallistuu saapumiserän 2/19 varusmiehiä ja heidän johtajiaan Porin prikaatista Säkylästä, Maasotakoulusta Haminasta, Rannikkoprikaatista Upinniemestä sekä Ilmasotakoulusta Tikkakoskelta. Ruotuväen mukaan kokeilussa tavoitellaan sitä, ettei kaikkien varusmiesten koulutusta keskeytettäisi yhteisen ruokailun ajaksi, vaan lounaspussin tuotteita voisi nauttia itselle sopivalla hetkellä jopa liikkeessä.

– Lounaspussin tuotteita voi nauttia esimerkiksi lyhyemmillä tauoilla tai odottaessa, totesi ruokahuollon palvelupäällikkö, majuri Eija Pulkki 13/19 Ruotuväki-lehdessä.

Merkittävin muutos aiempaan kokeiluun on pusseihin sisällytetyt pääruoat, jotka ovat joko erilaisia puuroja tai pataruokia.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

– Saimme viimeksi palautetta siitä, ettei aiemman lounaspussin sisältö ollut tarpeeksi täyttävä. Siksi pusseissa on nyt kunnon pääruoka, joka täyttää vatsaa paremmin, Leijona Cateringin kehitysjohtaja Petri Hoffren kommentoi.

Lounaspussikokeilu jatkuu tällä kertaa 15. joulukuuta saakka. Suunnitelmaa pussien laajemmasta käyttöön ottamisesta harkitaan vasta kokeilusta saatavien tulosten pohjalta.

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta