Aiemmin Puolustusministeriön viestintäjohtajana toiminut Max Arhippainen on Puolustusvoimien seuraava tiedotuspäällikkö Pääesikunnan viestintäosastolla.

Arhippainen siirtyy viestintäjohtajaksi eläkkeelle siirtyneen Eero Karhuvaaran tilalle. Hän on työskennellyt ennen Puolutusministeriötä muun muassa Pellervon taloudellisella tutkimuslaitoksella ja Huvustadsbladet-lehdessä. Arhippaisen ura alkoi Puolustusministeriössä 2013. Hän haki jatkoa ministeriön viestintäjohtajan paikkaan, mutta valituksi tuli Niina Hyrsky.

Puolustusvoimien tiedotteessa Arhippainen toteaa eroavansa edeltäjästään Karhuvaarasta urataustansa myötä. Karhuvaara tuli tehtävään sotilasuralta, kun Arhippaisella on työura siviilipuolelta. Arhippainen aloittaa tehtävässään 8.10.

Arhippaisen nimityksestä uutisoi esimerkiksi IS.