Sumua salmen yllä
Turkin tilanne on epävakaa, mutta Istanbulin 16 miljoonaa asukasta jatkavat arkeaan. Vaikka länsituristit ovat yhä tervetulleita, baarit ovat tyhjillään ja keskusaukio on hiljentynyt.

”Näitä kehityskulkuja tarkkaillaan maailman kaikissa kolkissa. Jos jatkatte tähän tapaan, huomenna yksikään eurooppalainen tai länsimaalainen ei voi kävellä turvallisesti kaduilla, missään päin tätä maailmaa”.

 

“Sinisenä moskeijana” tunnettu Sultanahmetin moskeija on edelleen suosittu turistinähtävyys, vaikka uskonto onkin noussut kiistakapulaksi myös Turkissa.

Teksti ja Kuvat Tuukka Tuomasjukka

 

Maaliskuun lopussa Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan piti puheen, jossa hän suomi kovasanaisesti Eurooppaa. Kritiikin taustalla olivat erimielisyydet, jotka liittyivät Turkin huhtikuun puolivälin kansanäänestykseen. Saksa, Hollanti ja Tanska olivat kieltäneet turkkilaisministereitä tulemasta kampanjoimaan maidensa turkkilaisvähemmistöille. Maissa perusteltiin kieltoja muun muassa sillä, että Turkin sisäpolitiikan konflikteilla ei ole sijaa muualla ja ne vaarantavat valtioiden sisäisen rauhan.

Erdoğan vastasi näihin toimiin kritisoimalla puheissaan näiden kolmen maan sijasta koko Eurooppaa. Riidan aihe eli kansanäänestyksen teema puolestaan on presidentin toimivallan lisääminen. Erdoğanin mukaan uusi järjestelmä mahdollistaisi rohkeamman päätöksenteon, mutta kriitikot pelkäävät diktatuuria.

Kun presidentti piti maansa medialle tämänkaltaisen puheen, syntyi vaikutelma, että eurooppalaisena saisi Turkissa olla varuillaan. Vielä kolme viikkoa ennen tätä tunsin oloni tervetulleeksi Istanbulissa.

Alun perin halusin lähteä Istanbuliin vaihto-opiskelijaksi. Kulttuuri kiehtoi, olin opetellut kielen alkeita ja Turkin tilanne tuntui hieman rauhoittuneen kesän sotilasvallankaappausyrityksen jälkeen. Vaikka pidin ajatusta tyhmänrohkeana, otin yhteyttä yliopiston vaihtokoordinaattoriin joululoman alussa.

Kuten usein maailmanpolitiikassa käy, huono tuuri iski. Pian yhteydenottoni jälkeen Istanbulissa tapahtui yökerhoisku, jossa kuoli 39 ja loukkaantui yli 70 ihmistä.

Vuodenvaihteen jälkeen vaihtokoordinaattori vastaa. Iskuun ei viitata suoraan, mutta koordinaattori kertoo, että vaihtopaikat eivät tule hakuun maan epävakaan poliittisen tilanteen takia. Lähetän vänkäysviestin, mutta kun en saa vastausta, luovutan.

Reilun kuukauden päästä huomaan ystäväni Facebook-päivityksen: Turkish Airlinesilla on meneillään perinteiset kevättarjoukset. Helsingistä Istanbuliin ja takaisin pääsee 99 eurolla, ja turkkilaisen tapakulttuurin mukaan hintoihin kuuluu ateriat sekä juomatarjoilu.

Matkustustiedotteessa kehotetaan noudattamaan erityistä varovaisuutta erityisesti suurkaupungeissa.

Ystäväni innostuu ideasta, joten päätämme lähteä. Sopivat päivät katsotaan yöllä, pitkäksi venyneen illanvieton päätteeksi. Ulkoministeriön matkustustiedotteessa kehotetaan noudattamaan erityistä varovaisuutta erityisesti suurkaupungeissa.

Vaalijulisteet itä-Istanbulin sivukujilla puhuvat voimakasta kieltä peloista, joita liittyy presidentin valtaoikeuksien mahdolliseen lisäämiseen.

Havalimanı. Lentokenttä! Vaaleana eurooppalaisena heteromiehenä koen pitkästä aikaa erottelua ja epämukavuutta: lyhyt jono on Turkin kansalaisille, pitkä kaikille muille. Lentokenttävirkailija lyö passiini leiman voimalla, kengät pitää ottaa pois turvatarkastuksessa.

Taksi vie meidät vanhaankaupunkiin, sillä emme uskaltaneet aloittaa opettelemalla Istanbulin julkista liikennettä. Sen sijaan katsomme auton ikkunasta Bosforinsalmea. Matkaseurallani on sille tuttavallinen nimi: lutakko. Haluamme ottaa laivan sen yli.

Vaikka olemme epäilyttäviä eurooppalaisia, vastaanotto on ystävällinen. Erityisesti siihen tuntuu vaikuttavan taustamme: suomalaisethan ovat sukulaiskansaa!

Turkkilaiset uskovat naiivisti, että suomalaiset olisivat heille sukua. Aiheesta kirjoittaa Istanbulin yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksen tutkija Burcan Sunar. Linkkejä löytyy useita, joista yksi on turkkilaistaustaisten tataarien saapuminen Venäjän kautta Suomeen. Myös kielet muistuttavat toisiaan. Turkin opiskelu tuntuukin päätteineen ja loputtomine verbien aikamuotoineen siltä, että opiskelisi ulkomaalaisena suomea.

Vaikka olemme epäilyttäviä eurooppalaisia, vastaanotto on ystävällinen.

Suurin syy harhaluuloon lienee kuitenkin Turkin armeijassa. Turkin tasavallan perustaja Kemal Atatürk ihastui lähes 100 vuotta sitten kirjaan Valkoliljojen maa, joka kertoo Suomesta. Siinä maata kehutaan estottomasti. Vuonna 1923 ilmestynyttä kirjaa luettiin vuosikymmenien ajan Turkin armeijassa, ja siitä otettiin uusi painos viimeksi vuonna 2000.

Näkymä hotellin ikkunasta on rauhallinen. Turisti on kuitenkin turisti sivukujallakin, ja sisäänheittäjät taivuttelevat sinnikkäästi asiakkaiksi, jotta saisivat elannon epävakaana aikana.

Yksi ystävällisyyden muoto on myös se, että meidät halutaan maksaviksi asiakkaiksi. Kadulla eräs sisäänheittäjä saa raivokohtauksen, kun emme kiinnitä häneen mitään huomiota. Jos väittää tulevansa huomenna, kasvot saattavat oikeasti jäädä mieleen, ja seuraavana päivänä tentataan, että miksi et tule. Meitä huudetaan kadulla ukrainalaisiksi ja venäläisiksi, tarkoituksena arvata kansallisuus ja aloittaa keskustelu.

Sama näkyy, kun käymme vierailemassa kaupungin maustemarketissa. Puhuttelumuoto on täällä vielä suorempi: Money! Money! Onnistumme tinkaamaan sahramin hintaa niin alas, että myyjä kimpaantuu ja heittää meidät ulos. Puolustukseksemme pitää sanoa, että päädyimme varmasti usein maksamaan myös turistihintaa.

Välillä tilanteet ovat hauskoja. Sisäänheittäjä väittää meille, että hänen kauppiasystävänsä puhuu täydellistä suomea. Tämä ei pidä paikkansa, sillä Micke osaa vain muutaman perusfraasin, mutta koska hän on tanskalainen, puhumme iloisesti skandinaviskaa. Meille tarjotaan kahvit ja annetaan rivien välissä ymmärtää, että vieraanvaraisuudesta ei sovi kieltäytyä. Vietämme mukavan juttelutuokion, jonka ohessa meille yritetään kaupata sormuksia, nahkatakkeja ja kauppiaan tutun ristelyjä Bosforille. Kieltäydymme kaikesta, mutta toivotamme mukavaa päivänjatkoa.

Kun kävelemme takaisinpäin, törmäämme istuskelevaan sisäänheittäjään. Tuolloin selviää syy saamaamme huomioon ja kauppiaiden ahdinkoon.

”Go help my friend and buy something, it is off-season.”

Turistikausi alkaa vasta huhtikuussa. Moni jututtamamme paikallinen kertoo myös, että maan epävakaudet ovat vähentäneet turismia. Samasta on huolissaan myös Turkin hotellien yhdistys, joka huomautti, että hotellihuoneen hinta laski viime vuoden aikana 87 eurosta 70 euroon. Maaliskuun lopussa maan turismiministeri Nabi Avcı sanoi valtion medialle, että uskoo vuodesta 2017 tulevan parempi. Venäläisten turistien määrä on kasvanut alkuvuodesta, mutta eurooppalaisten määrä laskenut.

Epätoivo näkyy konkreettisimmin juuri sisäänheittäjissä, vaikka hekään eivät kaikki toimi samalla tavalla. Vanhankaupungin soitinliikkeessä myyjää ei vähempää olisi voinut kiinnostaa vaaleatukkainen länsituristi, joka yritti etsiä matkamuistoksi liikkeen pienintä soittokelpoista instrumenttia.

Aasian puolella Istanbulia sijaitseva Kadıköyn kaupunginosa tunnetaan muun muassa liberaalien ja taiteilijoiden alueena, jonne väki siirtyi Taksim-aukiolta.

Suurin symboli Turkin muutoksesta on Taksim-aukio. Paikka on ennen ollut kuhiseva kohtaamispaikka, ja kun sovimme aukiolle treffit Turkissa asuvan suomalaisystäväni kanssa, jännittää jo valmiiksi. Nyt se kuitenkin muistuttaa lähinnä maanantaiaamuista Hakaniemen toria, jonne tuovat eloa ainoastaan reissun parhaat katusoittajat. Paikalle suunnitellaan rakennettavaksi moskeijaa.

Muutos tuntuu suurelta, koska Atatürk erotti 1920-luvulla uskonnon valtiosta. Uskonnon harjoittamista on rajoitettu hallinnossa ja valtion laitoksissa, ja esimerkiksi huivin käyttäminen yliopistoissa on ollut kiellettyä. Erdoğan kampanjoi huivikiellon poistamisen puolesta kymmenen vuotta sitten, ja asia sai maan hallituksessa 79 prosentin kannatuksen. Perustuslaillinen oikeus kuitenkin perui lakiehdotuksen, koska sitä pidettiin Turkin perustuslain vastaisena.

Uskonnonvapauden lisäämisestä huolimatta maassa on hätätila ja presidenttiä syytetään suurista puhdistuksista, joita hallinnossa on tehty. Poliisilla on kaduilla kiväärit. Kun avaan kännykässäni korkeakouluopiskelijoille mainostetun Jodel-sovelluksen, näen reissun tähän asti rohkeimman kannanoton, vaikkakin anonyymin viestin muodossa: F*CK ERDOĞAN.

Illalla päätämme kävellä takaisin hotellille. Kaduilla meistä tuntuu siltä, että emme voi olla miljoonakaupungissa. On pelottavan hiljaista, ainoastaan taksit tööttäävät ohikulkiessaan, kun yrittävät houkutella meitä maksumiehiksi. Eniten elämää on puolen kilometrin mittaisella Galata-sillalla, jolla on miehiä kalassa. Useat onkivavat on viritelty kiinni leveään kivikaiteeseen erilaisilla metallisilla patenttiviritelmillä. Kun kävelemme ohi, yhdellä miehistä tärppää. Hän nostaa lutakosta eväkkään saaliinsa jatkoksi.

Sumu hälvenee Bosforin siltojen tieltä jo viimeisen illan aikana.

Kolmantena päivänä halusimme ottaa laivan Bosforin yli. Etsimme pitkään laituria, jolta laivan pitäisi lähteä itäiselle Aasian puolelle Istanbulia, paikalliseksi pikku-Berliiniksi väitettyyn Kadıköyhyn. Kun hortoilun jälkeen löydämme viimein laiturin, sillä on ainoastaan vartijoita sekä kyltti, jonka mukaan liikenne on pysäytetty väliaikaisesti. Tarkempia syitä ei lue missään.

Mistä tämä johtuu? Mitä on tapahtunut? Hätäännymme. Lopulta huonoa englantia puhuva paikallinen kertoo meille, että tilanne johtuu ainoastaan säästä. Bosforin yllä on liian paljon sumua, jotta laivat voisivat liikennöidä. Meidät neuvotaan ottamaan metro salmen toiselle puolelle.

Kun saavumme Kadıköyhyn, olemme hämmentyneitä. Alue näyttää todellakin urbaanilta ja hipsteriltä Helsingin Kalliolta, sillä ensin vastaan tulee lähinnä sähköliikkeitä ja seksikauppoja. Kun löydämme viimein kahviloita ja ravintoloita, missään ei myydä alkoholia. Tiedustelemme ovella viiniä, șarap, mutta joudumme pettymään joka kerta. Usein meitä ohjeistetaan johonkin suuntaan, mistä viiniä ei myöskään löydy.

”No comment”, meille sanotaan erään ravintolan edessä kysymyksen jälkeen. Kyse ei myöskään ole viinistä, sillä mitään alkoholia ei löydy – ei olutta tai edes paikallisten anisviinaa rakia.

Puolentoista tunnin jälkeen näemme viimein pubi-kyltin. Nurkan takana baareja on useita vierekkäin. Täällä myös jokin muu on muuttunut, sillä vaalijulisteiden kuvamateriaali on paljon rohkeampaa. Yksi seinä on tapetoitu täyteen kasvottomia hahmoja, joilla on pensseliviikset ja turbaani. Erdoğan on kuvattu Hitleriksi, joka vie vähemmistöt surmaavana yksinvaltiaana maan takaisin takavuosien sulttaanivaltaan! Alla on isolla sana ei. Hotellimme puolella kaupunkia on näkynyt ainoastaan valtapuolue AK:n julisteita, joissa Turkin viiksekäs pääministeri Binalı Yıldırım hymyilee kyllä-sanan vieressä. Siellä slogan kertoo, että myönteinen äänestyspäätös on valtion puolella.

Uskaltaako aiheesta jutella baarimikon kanssa? Kokeilemme. Baarin omistaja osoittautuu pääkaupunki Ankarassa opiskelleeksi sosiologiksi, joka juttelee politiikasta mielellään. Hän uskoo, että kansanäänestyksen tilanne on tasaväkinen – puolet kansasta on valtaoikeuksien lisäämisen puolesta, puolet vastaan. Hän itse on hallitusta vastaan. Tämä voi johtua myös ammatista, sillä Erdoğanin hallinto on tiukentanut myös alkoholilainsäädäntöä. Olemme ainoat asiakkaat ja kuulemme paikallisilta, että moni baari on joutunut sulkemaan.

Kaiken kaikkiaan itä-Istanbul on aiempaan verrattuna hämmentävä kokemus. Saamme kävellä rauhassa eikä kukaan ei yritä kaupustella. Lentolehtisten jakajat puhuvat meille turkkia. Paikalliset kertovat meille saapuneemme oikeaan Turkkiin.

Paikalliset kertovat meille saapuneemme oikeaan Turkkiin.

Viimeisenä päivänä Bosforin yllä ei enää ole sumua. Päivä on kirkas. Aamukävelyllä pohdimme ystäväni kanssa, että ehkä seuraavalla kerralla otamme lutakkolaivan.

Kolmen viikon päästä matkastamme Erdoğan tuntuu olevan kanssamme eri mieltä, kun hän sanoo Saksan kampanjointikieltojen muistuttavan natsien toimintatapoja ja uhkailee eurooppalaisia turvattomuudella. Reilu viikko tämän jälkeen turismiministeri Avcı väittää, että syy matkustajavirtojen katkeamiseen onkin eurooppalaispoliitikkojen puhetavoissa Turkista, jotka ovat hänen mukaansa rasistia ja heijastavat vihamielisyyttä ulkomaalaisia kohtaan.