Tuskan musta lammas
Jo kahdeksastoista Tuska-festivaali juhlittiin Helsingin Suvilahdessa kesä-heinäkuun vaihteessa. Täysi-ikäinen raskaamman musiikin juhla vietettiin pääosin perinteisin menoin, mutta mahtuipa mukaan myös jotain aivan uutta.

Teksti ja kuvat Tomi Sinisalo

Moni hevimies hieraisi silmiään nähtyään ensimmäistä kertaa Tuskan esiintyjälistan. Pääesiintyjiksi kiinnitetyissä Sabatonissa, In Flamesissa ja Alice Cooperissa ei muiden metalliyhtyeiden ohella ollut mitään ihmeellistä, mutta bändien joukosta erottui yksi nimi – Atomirotta.

Mitä ihmettä räp-genren bändi tekee lähinnä metallimusiikkiin profiloituneella Tuska-festivaalilla? Tätä on kysyttävä Atomirotan keulakuvalta Mikko Sarjaselta, alias Rotalta.

”En tiedä, mitä viime talvena Tampereen musiikkimediamessuilla tapahtui. Siellä kaikki alan toimijat pienessä punaviinissä tsekkailevat bändejä. Meillä oli keikka siellä ja soitimme ihan kipeän setin. Keikan jälkeen lavan verhot menivät kiinni ja mietimme, että meniköhän keikka hyvin. Sitten aukesi verho. Sieltä kurkkasi meidän punaviinihampainen keikkamyyjämme ja sanoi: Pojat, oli huippuveto. Myin teidät sen aikana Tuskaan”, Rotta naureskelee.

Atomirotan kiinnityksen taustalla vaikuttaneen Tuska-festivaalin promoottorin Jouni Markkasen vastaus on hivenen yksinkertaisempi.

”Lähinnä haluamme aina kokeilla jotakin uutta. Sain tästä jonkin verran vihapostia, mutta minä kestän sen”, hän sanoo.

Rotalla itsellään on näkemys siitä, minkä takia heistä tehtiin metallimusiikin festareiden musta lammas.

”Meidän musa ei tosiaan ole heviä, mutta meininki meidän keikoilla on kuitenkin linjassa Tuska-festareiden tyylin kanssa. Samanlainen energia meillä on ja ei tämä meidän musa kuitenkaan mitään ihan perusräppiä ole.”

Atomirotan musiikkia voikin luonnehtia jonkinlaiseksi rockin ja räpin sekoitukseksi. Rockimpaa sävyä kappaleisiin tuo pitkän linjan punk-mies, kitaristi Rane Raitsikka. Se erottaa Atomirotan perinteisestä räp-musiikista.

Rotta on vaikuttanut suomenkielisen räp-musiikin kartalla jo yli kymmenen vuotta. Notkea Rotta -kokoonpanonsa kanssa hän oli mukana Suomi-räpin tulemisen ensilinjassa vuosituhannen vaihteessa. Vuosien varrella kokoonpanot ovat vaihdelleet, ja hän on myös vieraillut monien muiden räp-artistien kappaleissa. Suomi-räpin veteraanista paljastuu kuitenkin lyhyen juttutuokion aikana vanha hevimies.

Tuska-festivaalikaan ei ole hänelle vieras paikka.

”Olen käynyt ihan perus musadiggarin kaaren läpi, joten jossain vaiheessa tuli tottakai hevivaihe. Metallican keikka oli ensimmäisiä keikkoja, joita kävin katsomassa. Lisäksi kuuntelin esimerkiksi Waspia, Mötley Crüeta ja muuta sellaista kasariheviä”, Rotta kertoo.

Myöhemmin musiikkimaku kehittyi yhä raskaampaan suuntaan.

”Todellinen heviherätys tuli Rytmihäiriön Surman siipien havinaa -levyn myötä. Tätä seurasi kahden vuoden intensiivinen ensimmäisen aallon death metallin jakso, jolloin kuuntelin muun muassa Obituarya, Cannibal Corpsea ja Carcassia, jota kävin katsomassa Tuskassakin.”

Lopulta metallimusiikki alkoi kyllästyttää ja räp vei miehen mennessään. Rotta myöntää raskaammalla musiikilla olevan hänelle kuitenkin oma merkityksensä.

”Mielestäni bändit urautuivat ja jäivät polkemaan paikallaan. Hevihomma jäi sitten vain yhdeksi aikakaudeksi, mutta olihan minulla silloin perseeseen asti letti, jäykkä niska ja piiska pyöri. Musaihmisenä toki seuraan hevibändejä ja kyllä hevi minullakin löytyy musiikkiruokaympyrästä”, hän kertoo.

Ennakkoasetelmista huolimatta Atomirotta herättää metalliväen huomion, ja Tuska-keikan alkaessa lavan eteen kerääntyy mukavasti festivaalikansaa. Jo viime vuonna kesähitiksi nousseen Aurinkoon-kappaleen aikana keikalla kuullaan jopa yhteislaulua.

Ihan kaikki eivät kuitenkaan Atomirotan keikkaa sulata. Vannoutuneimmat heavy metal -puritaanit kulkevat lavan ohi mielenosoituksellisesti keskisormet pystyssä. Rotta ei tästä kuitenkaan mieltään pahoita.

”Jengi voi kelata, mitä kelaa. Jos jollain menee Gambina väärään kurkkuun sen takia, että Atomirotta tykittää puolen tunnin ajan, ei se mun ongelma ole. Sillä jengillä, jonka mielestä tämä ei ollut hyvä juttu, oli ainakin puolen tunnin tauko tuplabasari-naputuksesta. Saavatpahan hetken lepuuttaa niskojaan tuolla olut-karsinassa ja käydä vaikka kusella. Mutta ei siellä ainakaan mitään siankalloja tai lepakoita lennellyt niskaan. Tosin jos olisi lennellyt, olisin syönyt ne lepakot”, hän hymyilee.

Keikan jälkeen Rotta on selkeästi tyytyväinen. Paikalla oli mukavasti yleisöä ja myös moni anniskelualueella aikaansa viettänyt siirsi huomionsa mallasjuomasta lavalla soittaneeseen bändiin.

Rotta vakuuttaa, että heidät voidaan nähdä Tuska-festivaalin lauteilla uudestaankin.

”Mulle ei ollut mikään ongelma soittaa täällä ja kyllä mä todellakin diggasin.  Atomirotan asenne on kuitenkin sellainen, että oli kyseessä sitten Pispala Folk tai Tuska, me ainakin tykitämme homman niin tappiin kuin pystymme.”