Uudet alokkaat aloittivat pakkassäässä – ”Kova koulu”

Yli 12 000 uutta alokasta aloitti eilen varusmiespalveluksen. Ensimmäinen palvelusviikko vietetään koko maassa kovien pakkasten saattelemana.

Teksti Juho Mäki-Lohiluoma Kuva Puolustusvoimat

Ilmatieteen laitoksen ennusteiden mukaan lämpötila laskee alkeneella viikolla talven kylmimpiin lukemiin. Loppiaisen tienoilla pakkasta voi olla koko maassa 20–35 astetta, maan pohjoisosassa paikoin noin 40 astetta.

Uusista alokkaista kovimpien pakkasten armoilla ovat Sodankylässä Jääkäriprikaatissa palvelvat. Sodankylässä pakkanen on 30 asteen kirpeämällä puolella keskiviikkoaamusta torstai-iltaan asti. Myös Lapin lennostossa ja Jääkäriprikaatissa Rovaniemellä, Kainuun prikaatissa Kajaanissa, Lapin rajajääkärikomppaniassa Ivalossa ja Ilmasotakoululla Jyväskylässä ylitetään tai lähennellään 30 pakkasasteen rajaa.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Alokkaiden koulutukseen ei ensimmäisen viikon aikana kuulu fyysistä rasitusta aiheuttavia harjoituksia, joten pakkasen vaikutukset koulutukseen ovat vähäisiä. Muiden varusmiesten koulutusta ne sen sijaan voivat sotkea. Esimerkiksi kuntotestejä tai kovaa fyysistä rasitusta aiheuttavia harjoituksia ei voi paukkupakkasilla tehdä.

Ruotuväki-lehden viime talven kovimpien pakkasten yhteydessä haastatteleman Jääkäriprikaatin tutkimus- ja kehittämissektorin vääpeli Timo Kallion mukaan pakkaseen pitää varautua siten, että se ei pääse häiritsemään koulutusta. Paikallaan odottelua tulee välttää, harjoitukset pitää suunnitella huolella ja koulutettavien varusmiesten pitää pysyä liikkeessä ja aktiivisina.

”Pukeutuminen on se lähtökohta ja se opetetaan juurta jaksaen, eikä vain luoteta siihen, että jokainen itsenäisesti osaa. Toki jokainen osaa pukea vaatteet päälle, mutta se miten saadaan olo oikeasti mukavaksi, pitää opettaa”, Kallio sanoi lehdelle.

Kallion mukaan talvella palveluksensa aloittavat saapumiserät pärjäävät kesällä aloittavia paremmin kovilla pakkasilla. Avainasemassa on hänen mukaansa oikean pukeutumisen iskostuminen alokkaiden takaraivoon heti palveluksen alussa.

”Kyllä siinä tulee tiettyä kovuutta, joka näkyy sitten taas kesällä esimerkiksi isoissa loppuharjoituksissa. Kesän saapumiserällä pakkaset tulevat usein vähän käsille loppuharjoituksissa ja siellä onkin enemmän ongelmia kuin talven erällä”, Kallio arvioi.

”Se on kova koulu. Säässä ei pystytä pehmeää laskeutumista tilaamaan.”

 

Lähteet: Ilmatieteen laitosRuotuväki-lehti

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta