Yle: Maasotakoulun varusmiehiltä varovainen hyväksyntä lounapusseille

Maasotakoulun jääkärikomppanian alokkaat olivat mukana lounapussikokeilussa. Yleisradion haastattelema alokas Totti Jämsen suhtautuu järjestelyyn varovaisen positiivisesti. Tavallinen ruoka olisi kuitenkin hänen mielestä mukavampi vaihtoehto jaksamisen kannalta.

Jämsen tiivisti mielipiteensä kokeilluista lounaspusseista;

– Syömisen määrä ei ole välttämättä niin reilu, että nälkä lähtisi, mutta luulisin, että kalorimäärät pitävät miehen liikkeessä, hän toteaa. Lämmintä ruokaa hän ei ole kokeilun myötä saanut metsässä kertaakaan. Tämän takia eroa on hankala verrata, mutta Jämsen uskoisi jaksavansa paremmin tavallisen ruuan turvin.

Sisällön puolesta Maasotakoulun varusmiehet pitävät eniten välipalapatukoista ja pähkinöistä. Pussiin kuuluva urheilujuoma on varusmiesten mielestä helppoa nauttia myös harjoituksen aikana. Sama kätevyys pätee myös pähkinöiden kohdalla. Tuubipastejoista suosituin oli kinkkupasteija, johon verrattuna tonnikalapasteijasta piti vain kolme alokasta kymmenestä. Kolmas pasteijavaihtoehto on kasvispasteija.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Jämsenin mukaan pussi kannattaan syödä tyhjäksi, että jaksaa. Välillä hän ei ole kuitenkaan ehtinyt syödä pussia kokonaan ajanpuutteen takia. Jämsenin mukaan lounaspussit voisivat kuitenkin jatkossakin toimia Puolustusvoimien käytössä, mikäli ne eivät tule kalliimaksi kuin tavallisen ruuan kuljettaminen maastoon.

Everstiluutnantti Markku Lämsä Pääesikunnasta kertoo Ylelle, että lounaspussit eivät maksa maastoon kuljetettua ruokaa enempää. Hänen mukaansa pussien käyttöä suunnitellaan myös esimerkiksi vartiointitehtävissä, joihin ruuan kuljettaminen on haastavaa.

Teksti: Joonas Koivisto
Kuva: Saana Sjöblom

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta