[adinserter name="deskari banneri etusivu"]

Yle: Suomalaisten maanpuolustustahto laskee – tutkimus selvittää ilmiön taustoja

Ylen mukaan maanpuolustuskorkeakoulu (MPKK) on aloittanut tutkimuksen, jonka tavoitteena on selvittää tarkemmin maanpuolustustahdon merkitystä suomalaisille.

Joulukuun alussa julkaistu Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) kyselytutkimus kertoo, että suomalaisten maanpuolustustahto on laskenut viime vuodesta.

MTS:n kyselyyn osallistuvilta suomalaisilta kysytään vuosittain. että ”jos Suomeen hyökätään, niin olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?”. Tänä vuonna kysymykseen vastasi myöntävästi 71 prosenttia haastatelluista, kun vuonna 2015 vastaava luku oli 78 prosenttia.

MPKK:n sotilassosiologian professori Teemu Tallberg kertoo Ylelle, että tutkimuksen tavoitteena on avata sitä, miten suomalaiset käsittävät sanan maanpuolustus. Hänen mielestään maanpuolustustahdolle luovat hyvän perustan erityisesti asevelvollisuus ja varusmiespalveluksen suorittaminen. Myös puolustusvoimien täytyy pitää huolta siitä, että varusmiespalvelus on mielekästä ja hyvää koulutusta.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)[adinserter block="4"]

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) arvioi blogissaan, että yksi selitys maanpuolustustahdon laskulle on se, että ”mitä lähempänä turvallisuusympäristön muutoksen myötä todellinen kriisi näyttäisi olevan, sitä konkreettisemmaksi aseellinen puolustautuminen epävarmassa tilanteessa muodostuu.”

Myös Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Sofia Vikmanin (kok.) kommentoi kyselytutkimuksen tuloksia.

– Maanpuolustustahtoa ei pidä nähdä vain osana aseellista puolustusta, vaan sellaisena asiana, joka koskee jokaista suomalaista, Vikman sanoo Ylelle.

Kommentoi

[adinserter name="deskari banneri etusivu"]

Samankaltaisia juttuta