Jos Suomeen hyökättäisiin, olisiko suomalaisten puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?
Teksti Alec Neihum
Suomalaiset pitävät itseään maanpuolustustahtoisena kansana. Yllä oleva kysymys kysytään jokavuotisessa Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tutkimuksessa, ja puolustautumiseen löytyy aina tahtoa.
Vuonna 2016 lähes kolme neljästä vastaajasta vastasi kysymykseen myönteisesti. Taso on kansainvälisesti erittäin korkea ja ollut sitä jo pitkään.
Maanpuolustuskorkeakoulun sotilassosiologian professori Teemu Tallbergin mukaan kiinnostavaa onkin se, miksei suomalaisten maanpuolustustahdossa tunnu tapahtuvan vaihtelua.
”Vuodesta 1990 asti ei ole ollut käytännössä mitään muutosta, vaikka on ollut kaksi lamaa, turvallisuusympäristö muuttunut ja poliittiset suhdanteet vaihdelleet. Se on hyvin mielenkiintoista”, Tallberg miettii.
Tilastojen takana tapahtuu kuitenkin Tallbergin mukaan liikettä. Erilaiset uutistapahtumat vaikuttavat maanpuolustustahtoon monipiippuisesti. Yksittäiset kansalaiset saattavat reagoida voimakkaastikin, mutta koko yhteiskunnan tasolla tahtotila on pysynyt samana.
”Esimerkiksi Venäjän toimet Krimillä ja Ukrainan kriisi ovat konkretisoineet uhkia. Se on voinut lisätä pelkoja ja saada jotkut ajattelemaan, että itsekin voi joutua rintamalle, eikä välttämättä pärjäisi. Toisilla se puolestaan on saattanut vain vahvistaa maanpuolustustahtoa entisestään”, Tallberg havainnollistaa.
Kiinnostavaa onkin se, miksei suomalaisten maanpuolustustahdossa tunnu tapahtuvan vaihtelua.
Neuvostoliiton hyökkäykset Suomea vastaan alkoivat 22. kesäkuuta 1941, kun Neuvostoliitto pommitti suomalaista laivasto-osastoa merellä. Samana päivänä Saksan sotajulistusta jaettiin Mannerheimintiellä Helsingissä. (Kuva: SA-kuva)
Naiset palvelukseen?
Korkeat luvut selittyvät Tallbergin mukaan kolmella tekijällä. Avainasemassa ovat Suomen sotahistoria, geopolitiikka sekä ennen kaikkea asevelvollisuusinstituutio.
”Jos katsomme esimerkiksi Euroopan tasolla, Suomi ja Turkki – jossa on myös asevelvollisuus – ovat ihan omassa luokassaan.”
Korkeiden lukujen sisällä on kuitenkin hajontaa. Nuoret ovat ainakin 1970-luvulta lähtien olleet muita ryhmiä vähemmän maanpuolustustahtoisia, eikä tilanne ole muuttunut. Perussuomalaisten ja keskustan kannattajat ovat olleet mielipidemittauksissa viime vuosina useimmiten maanpuolustustahtoisimpia, vihreiden ja vasemmistoliiton äänestäjät puolestaan vastakkaista mieltä.
Sukupuoltenkin välillä on eroja. Miehistä kysymykseen vastasi vuonna 2016 myöntävästi 79 prosenttia, naisista 64 prosenttia.
Tallberg toteaa, että maanpuolustustahdon kannalta tilausta voisi olla jonkinlaiselle kansalaispalvelusmallille, jossa myös naiset olisivat velvoitettuja suorittamaan jonkinlaista palvelusta.
”Uskon, että maanpuolustustahto nousisi kansalaispalveluksen myötä. Se ei olisi pelkästään maanpuolustustahdon, vaan demokratian kannalta tärkeä asia. Kun ihmiset ovat osallisia maanpuolustuksessa, on parempi pohja ottaa kantaa vaikkapa puolustuspoliittisiin päätöksiin”, Tallberg selittää.
Sivaritkin haluavat mukaan
Maanpuolustustahdon kannalta mielenkiintoisen ryhmän muodostavat myös siviilipalvelusmiehet. Vahva isänmaallisuus, saati aseellinen puolustautuminen eivät istu perinteiseen sivarin stereotypiaan.
”TAHTO-tutkimusprojektimme haastattelujen perusteella suurin osa siviilipalvelusmiehistä on sitä mieltä, että Suomea pitää puolustaa”, Tallberg tiivistää.
Ongelmat kumpuavat professorin mukaan kuitenkin siitä, että maanpuolustus koetaan ylhäältä määrätyksi pakoksi. Lisäksi tappamisen moraalinen puoli herättää usein ajatuksia.
”Lähes kaikki olivat sitä mieltä, että haluaisivat osallistua maanpuolustukseen omalla tavallaan – oman siviiliosaamisensa kautta, jos heistä olisi hyötyä ilman, että he kantavat asetta.”
Haasteena on Tallbergin mukaan ainakin se, ettei siviilipalvelusmiehille ole ennalta määriteltyjä kriisinajan tehtäviä. Näiden puuttuessa siviilipalvelusmiehiä ei myöskään kertausharjoiteta.
Lottien ilmatorjuntavartio nuorisoseurantalon katolla Pieksämäellä 26.6.1941. Samana päivänä julistettiinsota. (Kuva: SA-kuva)
Mitä on maanpuolustustahto?
Jos Suomi joutuisi uhatuksi, olisi suurin osa kansasta joka tapauksessa halukkaita vastaamaan voimaan voimalla. Puettaisiin maastopuvut päälle ja tartuttaisiin kivääreihin. Ruudin tuoksusta ja aseistahan maanpuolustustahdossa on kyse – vai?
Tallberg heittää ilmoille maanpuolustustahdon käsitteen kannalta keskeisen kysymyksen. Mitä kaikkea maan puolustamiseksi voi oikeastaan tehdä?
”Ajattelemme vielä aika paljon talvi- ja jatkosodan kautta. Mielletään, että maanpuolustus on ensisijaisesti sitä, että miehet ovat metsässä pyssyjen kanssa. Jos otamme huomioon, että tälläkin hetkellä Suomeen kohdistuu informaatiovaikuttamista, mitä maan puolustaminen sitten on?”, Tallberg pohdiskelee.
Professorin mukaan maanpuolustukseen voidaan aseellisen puolustamisen lisäksi lukea vaikkapa se, että kansa on tarpeeksi fiksua ja medialukutaitoista, jotta se pystyy puolustautumaan erilaisilta hybridivaikuttamisen keinoilta.
”Olemme olleet ehkä vähän vankeina niiden kysymysten asetteluissa, joita Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta joka vuosi suomalaisille esittää”, Tallberg toteaa.
“Ajattelemme vielä aika paljon talvi- ja jatkosodan kautta.”
Aseet laskettiin 4.–5.9.1944. Kuvassa venäläisiä ja suomalaisia upseereja neuvottelussa keskenään tuona samaisena päivänä. (Kuva: SA-kuva)
Oppilaskorpraali Kaarlo Kohonen
”Koen, että maanpuolustustahtoni on aika korkea. Se ei liity inttiin tai mihinkään sellaiseen, vaan on sisäsyntyistä. En ajattele, että jos tulisi sota, olisin ensimmäinen rintamakarkuri.
En koe pyhäksi velvollisuudekseni omistaa koko elämää tälle maalle, mutta olenhan minä täältä jonkinlaisen arvopohjan ja lähtökohdat elämään saanut. Mielellään niitä tavalla tai toisella haluaisi viedä eteenpäin ja pitää ne olemassa.
Jos ajattelee muutakin kuin sotaa, en ole mikään nationalisti, mutta koen olevani isänmaallinen. Maanpuolustustahtoon kuuluu se, että on valmis puolustamaan julkisessa keskustelussa arvoja, joita pitää tälle maalle tärkeänä.
Ei jokaisen tarvitse mennä räiskimään tussareilla vuotta tai puolta. Sen oppii aika nopeasti. Maanpuolustus voi olla aika monimuotoista, eikä sen tarvitse olla kaikille samaa.
Joskus maanpuolustustahdosta saatetaan ajatella, että se on vähän junttia, äärioikeistolaista tai takapajuista, mutta ei sen tarvitse ilmetä minään Suomi suomalaisille -puheena. Minulle se edustaa terveitä arvoja ja perusoletuksia, joiden parissa olen kasvanut. Toki yhteiskunta kehittyy, mutta tietyt perusarvot ovat mielestäni puolustamisen arvoisia.
Moni yhdistää maanpuolustustahtoon jotain rasistisia elementtejä, mutta intissä siihen ei sellaisia liitetä. Kantahenkilökunta osaa ammattinsa siinä mielessä, että he osaavat puhua näistä asioista aika neutraalisti. Siinä on tervettä isänmaallisuutta.
“Moni yhdistää maanpuolustustahtoon jotain rasistisia elementtejä.”
Olisinko valmis puolustamaan Suomea aseellisesti tilanteessa, jossa lopputulos näyttäisi epävarmalta?
Kyllä mä olisin. Tämä on ehkä tietyllä tapaa vielä nuoruuden tyhmyyttä, mutta väittäisin olevani siinä päässä, joka on tarttumassa aseisiin ja valmis puolustamaan maata. En tiedä, onko se hyvä vai huono asia, enkä tuomitse ihmisiä jotka eivät ole. Minä olisin kuitenkin valmis.”
Siviilipalvelusmies Okko Karvonen
”Olisin valmis tekemään jotain, jos Suomi joutuisi jonkinlaiseen kriisiin – ainakin, jos minulla ei olisi silloin lapsia.
Kun joku joutuisi lähtemään rintamalle, voisin korvata työtä, jota hän ei enää olisi tekemässä. Voisin myös mennä jonkinlaisiin huoltotehtäviin.
Maanpuolustustahdon olemassaolo ei vaadi konfliktia. Aseisiin tarttuminen tai huoltojoukkoihin meneminen sotatilanteessa on maanpuolustusta, mutta toiminta voi olla myös ennaltaehkäisevää. Netissä keskustellessa ei pidä provosoida tai provosoitua. Äänestäminenkin voi olla maanpuolustamista – siinä puolustetaan tärkeäksi koettuja arvoja ja ideoita.
Siviilipalveluksen koulutusjaksolla Lapinjärvellä ei käsitelty niinkään maanpuolustustahtoa, mutta maanpuolustusta kyllä. Kerrottiin historiasta ja trendeistä, ja se vaikutti ajatteluuni. Olisin koulutusjakson jälkeen ehkä voinut vaihtaa varusmiespalvelukseen, jos se olisi ollut mahdollista. En olisi uskonut, että varusmiespalvelus olisi alkanut kiinnostaa minua, mutta niin kävi.
Kokemukseni mukaan siviilipalvelusmiehet eivät ole aivan yhtä maanpuolustustahtoisia kuin varusmiehet. He tekisivät siviilitehtäviä sotatilanteessa, mutta eivät haluaisi riskeerata henkeään.
Perheessäni ei ole juuri puhuttu maanpuolustuksesta. Se on tuntunut aina jotenkin aika etäiseltä. Minusta tuntuu, että pienemmillä paikkakunnilla saatetaan ehkä puhua enemmän maanpuolustuksesta, sillä siihen liittyvät perinteet ovat tiukemmassa. Kotikaupunkini Helsinki on liberaalimpi paikka, ja täällä muut asiat ovat pinnalla.
Kannatan jonkinlaista yhteiskuntapalvelusta. On nimikikkailua, mikä sen nimeksi lopulta tulee, mutta se voisi olla kaikille – myös naisille. Osa tekisi nykymuotoisen sivarin ja osa menisi armeijaan. Luulen, että se vähentäisi maanpuolustustahtoon liittyviä jännitteitä. Kaikki joutuisivat tekemään jotain asian eteen.”
“Maanpuolustustahdon olemassaolo ei vaadi konfliktia.”
Oppilaskorpraali Kaarlo Kohosen mielestä maanpuolustustahtoon kuuluu se, että on valmis puolustamaan julkisessa keskustelussa arvoja, joita pitää tälle maalle tärkeänä. (Kuva: Alec Neihum)
Siviilipalvelusmies Okko Karvonen sanoo, että jos joku joutuisi lähtemään rintamalle, voisin hän korvata työtä, jota rintamalle lähtenyt ei enää olisi tekemässä. (Kuva: Alec Neihum)
