Teksti: Antti Kylmänen
Kuva: Trym Isaksen
Olen 23-vuotias ja kasvanut turvallisessa ja onnellisessa Suomessa. Myös lintukotona tunnettua paikkaa leimaavat hyvinvointi ja tasa-arvo, eivät pelko ja puute. Täällä olen voinut tuudittautua asioiden pysyvyyteen, vakaaseen Eurooppaan ja sen luotettaviin instituutioihin.
Siksi viime kuukaudet ovat olleet rankka herätys minulle ja ikätovereilleni. Ensin kauhisteltiin Puolan ja Valko-Venäjän rajan väkivaltaisuuksia. Seuraavassa hetkessä havahduttiin siihen, että Venäjä vie rautaa Ukrainan rajalle ja uhoaa valtaavansa koko maan, jos Nato ja naapurimaat eivät taivu suurvallan vaatimuksiin. Nato-option sijaan Suomi-poikaa alkoi kiinnostamaan Nato-olispa-jo.
Sodan uhka näin lähellä kotisohvaa on diplomatian voimaan uskovalle sukupolvelleni ennenkuulumatonta. Aseellinen yhteenotto tai edes varautuminen Venäjän aggressioon on ollut hiekkalaatikolta varusmiespalvelukseen enemmän tai vähemmän leikkiä. Ei armeijassa tetsatessa ensimmäisenä odota tai toivo joutuvansa käyttämään opeteltavia taitoja tositilanteessa.
Venäjä-uutisointia koskeva keskustelu on kuitenkin saanut kaveripiirissäni uusia aidosti huolestuneita sävyjä. On aitoja pelkoja siitä, että pian “ihan oikeasti” meidät isänmaan toivot, jotka itsekin naureskelevat omalle kyvyttömyydelleen osana rupsahtanutta reserviarmeijaa, lähetetään puolustamaan Suomea.
Yksi kaveri puhuu synkkään sävyyn suomalaisten arvojen ja läheistensä puolustamisesta henkensä uhalla samalla, kun toinen suunnittelee reservikarkuruutta. Kasvava ahdistus tuo jo esiin erot yksilöiden maanpuolustustahdossa, vaikka uhka ei edes kohdistu suoraan Suomeen. Se pistää miettimään, kuinka helposti pakka leviäisi tiukemman paikan tullen.
Siksi näitä huolia on syytä kuulla. Niihin liittyviä tuntemuksia on hyvä opetella purkamaan keskustellen. Itse käymäni keskustelut ovat olleet kiehtovia ja muuttaneet myös omaa suhtautumistani sotilaallisesti liittoutumattomaan Suomeen ja turvalliseen Eurooppaan.
Kannustan panikoinnin ja pelon lietsonnan sijaan perehtymään aiheeseen niin paljon, kuin oma jaksaminen sallii ja keskustelemaan siitä. Ainakin itselle faktojen haaliminen luotettavista lähteistä ja niiden analysointi on auttanut suuntaamaan odotukset kauhukuvista kohti realismia.
Kirjoittaja on Varusmies-lehden toimituspäällikkö.
