Vuosi on 1991, kun Neuvostoliiton romahdus aiheutti lumivyöryefektin eurooppalaisessa turvallisuuskeskustelussa: pahan valta on kukistettu, sotaa ei enää tule Eurooppaan. Vuonna 1947 alkanut Kylmä sota oli loppu ja Venäjä uusiutuisi demokraattiseksi ja vapaaksi valtioksi läntisten naapureidensa tavoin.
Entinen KGB:n agentti Vladimir Putin nousi valtaan Venäjällä vuonna 2000. Länsimaat uskoivat liian pitkään ja sinisilmäisesti, että hän voisi johdattaa Venäjän länsimaiseen suuntaan. Näin ei kuitenkaan käynyt. Venäjän käymät Tsetsenian toinen sota vuosina 1999–2009, Georgian sota vuonna 2008 sekä Krimin niemimaan valtaus vuonna 2014 eivät kuitenkaan avanneet Euroopan maiden silmiä Venäjästä. Rauhantyöhön uskottiin aina helmikuun 24. päivään vuonna 2022, kunnes Venäjä aloitti täysimittaisen, raakalaismaisen sotansa Ukrainassa.
Se toimi tarvittavana herätyksenä maanosalle, joka oli enenevässä määrin rapauttanut sotilaallisen maanpuolustuskykynsä Kylmän sodan päätyttyä. Vuosien 2004 ja 2011 välillä ainoat maat, joissa asepalvelus oli suoritettava olivat vain Suomi, Tanska, Viro, Kypros, Kreikka, Itävalta ja Sveitsi.
Jälkikäteen on huojentavaa todeta, että Suomessa oltiin kaukaa viisaita, kun emme missään vaiheessa lakkauttaneet asevelvollisuusjärjestelmäämme. Se on mahdollistanut meille eurooppalaisella mitta-asteikolla yhden laadukkaimmista ja määrällisesti suurimmista sodanajan armeijoista, kun reservin kokonaisvahvuus on lähestulkoot miljoonan sotilaan kokoluokkaa. Vuonna 2014, kun Krimin niemimaan miehitys alkoi, oli Puolustusvoimien rahoitusosuus Suomen bruttokansantuotteesta 1,29 prosenttia. Nyt tuo luku on noussut jo lähes 2 prosentiin ja tulee todennäköisesti vain kasvamaan tulevaisuudessa, kun Suomi liittyy puolustusliitto Naton jäseneksi.
Myös lähestulkoot kaikki Euroopan mantereen valtiot ovat aikeissa lisätä puolustuskykyään, etunenässä entiset itäblokin maat, jotka tietävät, mitä kauheuksia venäjän vallan alle joutuminen tarkoittaisi heille. Tämä kaikki yhdessä luo Venäjälle niin suuren kynnyksen hyökätä muualle, jos se enää kykenee nousemaan siitä haudasta, jonka on itselleen kaivanut.
Ukrainan sodan alussa puhuttiin paljon siitä, kuinka Ukrainan sota on Putinin sota ja kuinka tavalliset venäläiset ovat sitä vastaan. Mielestäni nyt on nähtävissä, että venäläiset tukevat sotaa tai ainakin hyväksyvät sen. Maassa asuu 144 miljoonaa asukasta, mutta missään ei ole ollut merkittäviä protesteja sodan loppumisen puolesta. Siksi pakotteiden, joita Venäjälle asetetaan, tulee läpileikata koko venäläinen yhteiskunta. Vasta silloin tilanteen todellisuus iskee silmille eikä silloin, kun Suomen kautta voidaan helposti kiertää EU:n ja muiden toimijoiden asettamia pakotteita.
Toivon rauhaa Ukrainaan sekä sitä, että venäläiset joukot ajetaan pois jokaikiseltä tuumalta Ukrainan maata. Ukrainalaiset taistelevat nyt koko Euroopan ja läntisten arvojen puolesta, eikä heidän sankarillisuuttansa tule koskaan unohtaa.
Joel Elmaci
Kirjoittaja on Varusmiesliiton puheenjohtaja
