Hevostaustalla pärjää armeijassakin

Teksti: Susanna Malmström

 Kuvat: Susanna Malmström

Nea Aro (20v.) on hyvä esimerkki hevostallilla kasvaneesta nuoresta naisesta. Hänen äitinsä pyöritti ratsastuskoulua, Stall Sandbackenia, Kirkkonummella kahden siskonsa kanssa ja isä on armeijan kapiainen. Ratsastuskoulun lisäksi kotipihalla on heidän omat hevosensa. Nean varhaisimmat muistot liittyvätkin hevosiin ja talliin.

Nea ei päässyt loistamaan isoimmilla kilparatsastuskentillä, sillä hänen äitinsä ja tätiensä kädet olivat sidotut asiakkaiden kilpailuttamiseen.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

– Jonkin verran kilpailin paikallisissa seurakisoissa, mutta ehtona oli, että sain hoidettua kaiken itsenäisesti hevosen kanssa. Kisapaikoille saatoin päästä muiden siivellä, mutta en saanut ikinä kisahoitajaa tai valmentajaa mukaan, muistelee Nea.

Hevosella päiväkotiin

– En muista miten pienestä opin ratsastamaan. Äitini laittoi minut hevosen selkään jo muutaman vuoden ikäisenä, eikä siitä ollut enää paluuta. Hevoset olivat osa elämääni ja ratsastin aina kun sain. Koska ratsastuskoulussa hyvät hevoset tekivät tunteja, niin minulle jäi ratsastettavaksi ne hevoset, joita ei voinut kaikille tunneille laittaa. Yleensä ne hevoset olivat liian reaktiivisia ja herkkiä, Nea juttelee.

– Aikasia muistoja ratsastuksesta oli se kun menin hevosella päiväkotiin, sillä meillä ei ollut autoa. Matka oli noin kahdeksan kilometriä. Äiti talutti hevosta ja minä istuin selässä. Pienenä vietin kaikki illat tallilla, sillä äitini piti tunteja. Jos tunneilla sattui olemaan peruutuksia, sain osallistua niihin ratsastuskoulu poneilla, Nea kertoo.

Hän pohtii, ettei heidän tallillaan tainnut olla yhtäkään niin villiä hevosta, jota hän ei olisi ratsastanut.

– Joskus pienempänä se harmitti, kun kivoimmat hevoset säästettiin tunneille, enkä saanut ratsastaa niillä. Nyt olen siitä kiitollinen, sillä vaikeat hevoset opettivat eniten.

Työtä ja asiakaspalvelua

Nea Aron lapsuus hevostallilla oli pääasiassa kaikkea muuta kuin ratsastamista.

– Vaikka ratsastaminen on yksi osa elämääni, niin tallilla oleminen on enimmäkseen raskasta, ruumiillista työtä. Minulle se oli normaalia elämää jo aitojen rakentamisesta lähtien. Sen lisäksi opin pitämään ratsastustunteja, joita tykkään pitää, kuten tykkään myös asiakkaistani, joille pidän tunteja ja joiden ratsuja koulutan, positiivinen nuori nainen kertoo.

– Hevoset ja tallielämä ovat opettaneet pärjäämään elämässä ja tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Silti olen kiitollinen isälleni siitä, että hän vaati minua tekemään välillä jotain muutakin, muun muassa menemään kesätöihin kauppaan.

Uusia kokemuksia Ruotsista

Lukion jälkeen Nea lähti Ruotsiin olympiaratsastaja Mads Hendeliowitzin tallille Segersta Equestrianinille töihin. Mukaansa hän otti pienen kassin vaatteita ja Kyra Kyrklundin Ratsastuksen taito -kirjan.

– Tarkoitus oli mennä vain viikoksi auttamaan tallitöissä, mutta jäinkin sinne töihin pariksi kuukaudeksi. Työn ohella sain myös ratsastaa tallin hevosia. Kun Hendeliowitz näki minun ratsastavan, hän sanoi, että sinähän osaat ratsastaa, kertoo Nea.

– Siitä lähtien pääsin ratsastamaan hienoja ja osaavia kilpahevosia sekä laadukkaita nuoria hevosia. Toimin myös Hendeliowitzin ja ratsuttaja Karin Perssonin hevostenhoitajana ja pääsin osallistumaan hevosten myyntiprosessiin, kuten kuvaukset ja paperityöt sekä kaikkiin tilan töihin todella monipuolisesti. Samalla sain nähdä hyvää ja laadukasta ratsastusta, joka oli todella opettavaista.

Armeijan harmaisiin

Varusmiespalvelu on kuulunut Nean elämän suunnitelmiin jo aivan pienestä ja siitä suunnitelmasta hän piti kiinni. Niinpä Ruotsi sekä hevoset saivat jäädä ja Nea astui armeijan leipiin.

Hyvin pian Nea huomasi, että pitkät päivät, kova työtahti ja ruumiillinen työ tallilla päivästä toiseen olivat opettaneet hänelle enemmän kuin hän arvasikaan. Armeijassa oli joskus jopa tylsää ja hevosnaisen kuntokin oli keskivertoa parempi. Hevostallin rutiinit, aamuherätykset ja minuuttiaikataulut olivat Nealle normaalia elämää ja välillä hän jopa pitkästyi armeijassa. Myös ratsastuskoulun asiakkaiden kanssa luoviminen heijastui hyvin muihin varusmiehiin.

– Kaikkien kanssa pitää tulla toimeen, turhasta ei valiteta ja paskahommaankin tartutaan ripeästi pätevät myös armeijassa, Nea toteaa ja palaa taas hevosilta saatuihin oppeihin.

– Hevosilta oppii nöyryyttä ja yleensä syy on ihmisessä, jos niiden kanssa tulee ongelmia. Kauaa ei ole aikaa miettiä, sillä jos ongelmaa ei ratkaise pian, hevonen tekee oman päätöksen ja aina se ei ole ihmiselle eduksi, naurahtaa hevostallin kasvattama, nykyinen puolustusvoimien alikersantti Nea Aro.

Tallilta eväät

Nea kiittelee hevoslapsuuttaan hyvistä eväistä elämään, sillä tallin ulkopuolella, muissa kuin hevosalan töissä, hän on pärjännyt hyvin ja tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa. Nyt hän johtaa 200 henkilön ryhmää Upinniemessä.

– Kykenen johtamaan ryhmää, ennakoimaan ja ottamaan laajasti huomioon eri tilanteita, esimerkiksi miten välttyä vaaratilanteilta. Myös johtamistaidot ovat kehittyneet hevostallilla sekä hevosilta kuten myös eri-ikäisiltä ja erilaisilta asiakkailta, joita olen opettanut ja auttanut hevosten kanssa.

– Hevosten kanssa on osattava ennakoida tilanteita, jotta selviytyy. Jos minulla on hevonen, joka on reaktiivinen ja säikky ja näen, että edessä on jotain, jota hevonen voi pelästyä, niin joudun miettimään jo kaukaa mitä pitää tehdä, jotta hevosen kanssa on turvallista liikkua. Tallilla muutenkin tilanteet muuttuvat nopeasti. Kun pitäisi lähteä kotiin, voikin olla, että jollain on ähky tai varsat ovat lähteneet laitumelta aidoista, joten on toimittava nopeasti. Minulle on aina ollut selvää, että vaikka väsyttää, on kylmä ja nälkä, niin hevoset hoidetaan ensin.

Eläimet etusijalla

Nea ei aio jatkaa ammattilaisena armeijassa kuten isänsä, vaan sydän vie eläinten pariin.

– Armeijan aikana en ole pitänyt ratsastustunteja, enkä ole ratsastanut asiakkaiden hevosia lainkaan. Omatkin ratsastuskouluhevoset ovat jääneet vähemmälle, sillä minulla ei ole ollut aikaa. Nyt kun armeija loppuu, niin aloitan taas tuntiopettajana ratsastuskoulussamme Kirkkonummella ja jatkan asiakkaiden hevosten kouluttamista, Nea kertoo ja vihjaa myös tulevaisuudenhaaveistaan.

– Työskentelin Talliklinikalla lukion ohella ja pidin siitä työstä todella paljon. Talliklinikka tekee kiertävää hevospraktiikkaa Uudenmaan alueella. Näin paljon erilaisia talleja ja hevosia sekä niiden omistajia. Se avasi silmiäni koko hevosalasta. Minulla on kiinnostusta ja halua työskennellä eläinten kanssa, joten aion ryhtyä lukemaan eläinlääkkiksen pääsykokeisiin. Suunnitelmissa on myös oma nuori hevonen, jonka voin itse kouluttaa alusta alkaen, sanoo Nea Aro päättäväisesti.

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta