Tasa-arvo on yhteiskunnan tärkeimpiä perusarvoja.
Teksti Matias Mattila Kuva Juho Mäki-Lohiluoma
Uskotellaan itsellemme oikein kovasti, että musta on valkoista ja keisarilla tosiaankin on uusi, komeudessaan vertaistaan hakeva vaateparsi. Kyllä se alkaakin todelta tuntua, kun sitä riittävän monta kertaa toistetaan.
Keskustelu asevelvollisuuden suurimmasta tasa-arvo-ongelmasta, sukupuolisesta epätasa-arvosta, on usein tällaista absurdia asioiden ympäripuhumista. Mistä tahansa näkökulmasta tarkasteltuna vain miehiä koskeva asevelvollisuus on tasa-arvon kannalta ongelmallinen, ja myös perustuslain takaaman yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen.
Miksi siitä puhutaan niin vähän ja niin typerästi?
Aloitan oman varusmiespalvelukseni noin 25 000 muun nuoren miehen kanssa parin vuoden sisällä. Se viivästyttää opiskelua ja työelämään siirtymistä jopa varsinaista kestoaan enemmän erilaisten epäsuorien vaikutusten vuoksi. Pystyisin varmasti keksimään puolen vuoden tai vuoden ajanjaksolle omalta kannaltani kehittävämpääkin tekemistä, esimerkiksi opiskelua. En taatusti ole ajatuksieni kanssa yksin.
Silti se ei ole ongelma.
Yleinen asevelvollisuus on maanpuolustuksemme kivijalka, johon jokainen on velvollinen osallistumaan, ja tuon velvollisuuden täyttäminen on vain kunnia-asia. Ongelma on se, että tuo velvollisuus koskee vain miehiä. Aikana, jolloin tasa-arvo on yhteiskunnan tärkeimpiä perusarvoja, on yhtä sukupuolta sorsiva järjestelmä täysin kestämättömällä pohjalla. Me miehet menemme armeijaan tai vankilaan, naiset useimmiten opiskelemaan tai töihin.
Asiaa käsittelevän keskustelun tasoa tai oikeammin mielettömyyttä kuvaa silloisen presidenttiehdokkaan, nykyisen kansanedustajan Eva Biaudetin vaalitentissä antama vastaus kysymykseen asevelvollisuuden tasa-arvoisuudesta. Biaudet väisti kysymyksen näppärästi kääntämällä asetelman ylösalaisin: itse asiassa naiset olivatkin järjestelmän kärsivä osapuoli, sillä heidän vapaaehtoista asepalvelustaan edeltävä lääkärintarkastus on maksullinen.
Tarvittavat työkalut palveluksen tasa-arvoistamiseksi ovat jo olemassa: naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suoritusmahdollisuuksia on varaa kehittää, ja myös siviilipalvelus on täysin soveltuva naisille. Mahdollista olisi myös perustaa kokonaan uusi koulutushaara Puolustusvoimien yhteyteen, jonka tarkoitus olisi kouluttaa erityisesti naisia maanpuolustukseen liittyvissä tehtävissä. Tämä vaatii toteutuakseen sekä oikeanlaisen poliittisen tahtotilan että Puolustusvoimille tähän tarkoitukseen budjetoitavia määrärahoja.
Helpommin sanottu kuin tehty.
Loputtomiin nykyinen epätasa-arvoinen asevelvollisuus ei voi jatkua. On suhteellisen varmaa, että asiaan tulee jonkinlainen muutos ennemmin tai myöhemmin.
Mieluummin ennemmin.
Kirjoittaja on lukiolainen ja Varusmies-lehden kesätoimittaja.
Nykyinen miehiä koskeva yleinen asevelvollisuus ja naisten vapaaehtoinen asepalvelus toimivat.
Asevelvollisuudelle on kansan enemmistön, poliittisen johdon ja ylipäällikön vankka tuki. Varusmiehet ja -naiset ovat saamaansa koulutukseen tyytyväisempiä kuin koskaan.
Tasa-arvo on tärkeää, mutta onko se toimiva näkökulma sotilaalliseen maanpuolustukseen, jolla perusarvojamme ja tasa-arvoa turvataan?
Keskusteltaessa tasa-arvosta sotilaallisessa maanpuolustuksessa on hyvä tarkastella useita näkökulmia.
Asevelvollisuuden kohdentaminen samanlaisena miehiin ja naisiin johtaisi valikoivaan asevelvollisuuteen. Valintakriteerien tulisi olla tietysti ensisijaisesti sotilaan tehtäviin liittyvät eikä ”arvonta”.
Olisimmeko valmiita uusille naisiin kohdistuville velvollisuuksille?
Määrättäisiinkö valituiksi tulemattomille ylimääräinen vero vai olisiko heillä joku muu kokonaisturvallisuuden velvollisuus ja siihen koulutus? Mikä organisaatio koulutuksen järjestäisi ja millä resursseilla?
Sukupuolineutraali asevelvollisuus on käynnistymässä tällä hetkellä vain Norjassa. Käytännössä palvelukseen valitaan vain 20-30% ikäluokasta. Toimivuudesta ei ole vielä kokemuksia. Suomessa vastaava osuus ikäluokasta ei riittäisi sodan ajan joukkojen tuottamiseen eikä sotilaiden ikärakenteen pitämistä sotilaan tehtäviin sopivana.
Suomalainen asevelvollisuus on historiamme tulos, ajassaan kehittyvä ja jopa ainutlaatuinen. Järjestelmämme on kasvavan mielenkiinnon kohteena useiden maiden etsiessä alan parhaita käytäntöjä ja oppeja.
Muihin vaihtoehtoihin sisältyy epävarmuustekijöitä ja riskejä, siinä määrin, että niistä ei ole ollut nykyisen haastajiksi.
Nykyjärjestelmää tulee tietysti haastaa ja sparrata, niin asiat kehittyvät.