Napapiirin sankarit, Putous, Luottomies… Kari Ketonen on tunnettu monista sketseistä ja elokuvista. Alun perin Ketonen haaveili pelkästään näyttelijän ammatista, mutta vuosien varrella Ketoselle on kertynyt useampia työnimikkeitä.
Mitä yhteistä on näyttelemisellä, ohjaamisella ja käsikirjoittamisella? Niitä kaikkia tekee Kari Ketonen! Ketonen ei kuitenkaan laittaisi työtehtäviä paremmuusjärjestykseen, vaan hänen mukaansa kaikissa tehtävissä on omat haasteensa ja palkitsevuutensa. Käsikirjoittamisen ja ohjaamisen Ketonen kokee kuitenkin raskaammaksi kuin näyttelemisen. Hänen mukaansa kirjoittamisesta ja ohjaamisesta raskaan tekevät pitkän aikavälin projektit ja isot, kokonaisuuteen vaikuttavat päätökset.
— Siinä on koko ajan sellainen tunne, että tiedänkö mitä mä teen. On tietoinen, että miten prosessit menevät ja mihin kaikkiin erilaisiin lopputuloksiin tietyt päätökset johtavat. Saatan tehdä virheen, mutta on pakko tehdä tämä päätös, Ketonen toteaa.
Ketosen mukaan näytteleminen on hänelle kenties henkisesti kevyimmästä päästä, sillä olennaista vain on, että osaa repliikit ja pitää itsensä läsnä tilanteessa.
— Näyttelijänä on vähän niin kuin lapsen asemassa. Aikuiset ovat miettineet käsikirjoituksen ja ohjaamisen eli sen ison kuvan ja mä saan käydä siellä vähän eläytymässä, Ketonen jatkaa.
Ketonen on tehnyt pisimpään näyttelijän työtä, minkä jälkeen on tullut käsikirjoittaminen ja viimeisimpänä ohjaaminen. Hänen mielestään vaihtelu ohjaamisen, näyttelemisen ja kirjoittamisen välillä on ollut kivaa ja hyödyllistä.
“Näyttelijänä on vähän niin kuin lapsen asemassa, että aikuiset ovat miettineet käsikirjoituksen ja ohjaamisen eli sen ison kuvan ja mä saan käydä siellä vähän eläytymässä”
— Kun ohjaa niin ymmärtää paremmin muita ohjaajia. Ja kun menee näyttelijänä jonnekin niin osaa eri tavalla suhtautua sen toisen ohjaajan keloihin. Ymmärtää, että hän on saattanut ajatella sellaisia asioita, mitä itse en ole ajatellut, kun katson vain näyttelijän näkökulmasta, Ketonen selittää.
Erilaisissa projekteissa työskentely ja käsikirjoitusten lukeminen on auttanut Ketosta muodostamaan käsityksiä siitä, mikä hänen mielestään toimii ja mikä ei.
Mutta, millaiset projektit ja käsikirjoitukset sitten johdattelivat Ketosen ohjaajan rooliin?
Kaikki alkoi yhdessä Ville Myllyrinteen kanssa toteutetusta sarjasta Ketonen & Myllyrinne.
Vastavalmistuneet työttömät
— Alun perin Villen kanssa tutustuttiin teatterikoulun jälkeen ja huomattiin, että meillä oli semmoinen kemia yhdessä. Oltiin molemmat vastavalmistuneita freelance näyttelijöitä ilman keikkaa ja ruvettiin puhumaan. Ville lähti vetämään sitä, että tehdään jotain, Ketonen muistelee.
Ketonen kertoo, että ajatus sketsisarjasta syntyi, mutta se ei ollut heidän ainoa ideansa.
— Mietittiin muitakin vaihtoehtoja, et oltaisiin otettu joku näytelmäteksti ja tarjottu sitä jonnekin niin, että olisimme näytelleet siinä. Lopulta mä aloin taipumaan siihen ideaan, että yritetään kirjoittaa niitä sketsejä. Ville sitten kertoi, että miten se kirjoittaminen tehdään. Eli sä varaat kalenterista ajan ja kirjoitat, Ketonen kuvailee.
Ketonen ja Myllyrinne kirjoittivat sketsejä ja tarjosivat niitä eri tuotantoyhtiöille. Vitsit eivät kuitenkaan heti naurattaneet tuotantoyhtiöiden porukkaa.
— Erilaisten sattumien myötä saatiin se tuotantoon noin viisi vuotta siitä, kun olimme tätä ideaa alkaneet toteuttamaan, Ketonen kertoo.
Ketonen & Myllyrinne tulikin ensimmäisen kerran ulos vuonna 2006 Sub-televisiokanavalta ja sarjan vitsit alkoivat pikkuhiljaa uppoamaan yleisöön. Seuraavaksi Ketonen siirtyikin käsikirjoittamaan Luottomies-sarjaa Ylelle Antti Luusuaniemen kanssa. Luottomiehen kautta Ketoselle syntyi ajatus ohjaamisesta ja pidemmistä projekteista.
— Se prosessi on ollut sellainen, että ensin tehtiin Myllyrinteen kanssa sketsejä ja sitten alettiin tekemään Luusuaniemen kanssa Luottomiestä. Halusin kokeilla tarinavetoisempaa kerrontaa enkä niinkään verbaaliseen huumoriin perustuvaa, Ketonen aloittaa.
Ketonen ja Luusuaniemi tekivät Luottomieheen pidemmän metsästysaiheisen jakson, jonka Yle tilasi.
— Se oli puolituntinen jakso, jonka kirjoitin. Luusuaniemi oli sitä mieltä, että ohjaisin sen myös. Kun huomasin, että se sujuu, niin ohjasin sitten Luottomiehen kolmannen kauden, Ketonen jatkaa.
Sen jälkeen Ketosen olikin aika siirtyä isompiin projekteihin.
Tie auki elokuville
Luottomies-sarjan kolmoskauden ohjaamisen jälkeen Ketoselle tarjottiin Häät ennen hautajaisia -elokuvaa, jonka hän ohjasi ja käsikirjoitti Leo Viirretin kanssa. Ketonen oli tuolloin jo kirjoittanut ensimmäisen käsikirjoitusversion Luottomies-elokuvasta, mutta sille ei saatu rahoitusta vielä silloin.
— Häät ennen hautajaisia tuli tohon väliin ja sen sain ohjattua silleen maaliin, että meillä oli sitten paremmat mahdollisuudet saada luottomies-elokuvakin tuotantoon. Se sitten saatiinkin ja aika hyvin se on menestynyt, Ketonen iloitsee.
Luottomies-elokuva: All in kertoo Luottomies-sarjan hahmojen Tommin ja tämän naapurin Juhiksen seikkailuista. Tommi joutuu elokuvassa monien haasteiden eteen. Yksi Tommin vaikeimmista tehtävistä on todistaa, että hän pystyy toimimaan tilanteen tullen kylmähermoisesti. Appiukko ei tätä usko. Juhis yrittääkin luoda Tommiin “Banzai” asennetta.
— Banzai on tunnettu japanilainen sotahuuto, joka tarkoittaa suoraan käännettynä kymmenen tuhatta vuotta. Tuli ajatus, että se sanottaisiin elokuvassa monta kertaa. Se on se asenne mitä Tommilta tivataan. Jos voi vaan yhden hetken olla sillei banzai, niin kaikki muu hoituu itsestään, Ketonen selittää.
— Usein se aloittaminen, se ensimmäisen askeleen ottaminen on monissa asioissa se kaikkein vaikein. Kunhan vain pääsee sellaisesta starttaamisen tuskasta yli. Siitä tuli hyvä teema siihen elokuvaan. Lähetin Juha Tapiolle kässärin ja sanoin, että sävellä tähän jotain. Hän teki hyvän biisin, jossa on juuri sellainen fiilis, Ketonen toteaa.
Luottomies-elokuva onkin saanut erinomaisen vastaanoton, sillä yli 300 000 ihmistä on sen käynyt katsomassa elokuvateattereissa. Nyt Ketonen on ohjannut kaksi hyvän vastaanoton saanutta elokuvaa, vaikka hän ei alun perin ohjaajan penkkiä tavoitellutkaan.
Kuningaslaji haltuun
Valmistuttuaan teatterikoulusta, Ketosella oli mielessä vain näytteleminen.
— En ollut ikinä suunnitellut, että alkaisin ohjaamaan. Kun sketsit oli tehty eikä näkynyt, että oltais alkamassa tekemään lisää, niin aloin miettimään, että pitkä elokuva olisi kiva kirjoittaa joskus. Se on niin kuin kuningaslaji, muistelee Ketonen.
— Hirveen paljon katoin elokuvia sillä silmällä ja mielessäni purin niiden käsikirjoituksia palasiksi. Miten tämä on kasattu ja mikä näiden kaikkien palasten funktio on tässä. Tai mikä toimii ja mikä ei. Nyt on sitten kaksi tehty. Näin se elämä joskus menee, Ketonen hymähtää.
Ketonen kokee, että kokemus sketsien kirjoittamisesta auttoi rakentamaan pidempiä kohtauksia.
— Sketsien tekemisessä tulee kirjoitettua dialogia ja tutkittua, mitä sen kanssa voi tehdä. Kohtausten tasolla tapahtuvaa ymmärrystä tulee, kun kirjoittaa paljon sketsejä, Ketonen kertoo.
Ketosen ammattinimikkeiden kohdalla voisi todeta, että “eikä siinä vielä kaikki”, sillä hän on elokuvaosaamisensa lisäksi myös koulutettu psykoterapeutti. Ketonen kokee, että on saanut myös terapeutin koulutuksesta hyvät eväät käsikirjoittamiseen.
— Psykoterapian koulutuksesta on ollut monella tasolla suunnattomasti apua. Parhaita ajan ja rahan investointeja, mitä olen elämäni aikana tehnyt, täräyttää Ketonen heti alkuun.
— Koulutus opetti ajattelemaan ihmisen toimintaa ja motivaatioita sekä ymmärtämään sitä ihan eri tavalla. Se on myös auttanut käsittelemään kaikkia tähän ammattiinkin liittyviä stressin ja paineen piirteitä, jotka tietenkin ovat olemassa esiintymisessä ja kirjoittamisessa, Ketonen kuvailee.
Ketonen on ehtinyt tekemään urallaan paljon, mutta yksi asia häntä vielä houkuttelisi.
— Teatterissa näyttelemisestä voisi vielä irrota paljonkin sellaista, mitä en ole saanut toteutettua. Mutta kaikkea ei voi ehtiä yhden elämän aikana, Ketonen tuumii.
Loppujen lopuksi Ketonen on tyytyväinen siihen, että on päässyt tekemään elokuvia ja kirjoittamaan ohjelmia, vaikka ne eivät olekaan helppoja hommia.
— Se on haastavaa, mutta ihminen tarvitsee haasteita. Pitää katsoa mihin pystyy. Sitten kun huomaa, että nyt tää oli mulle liikaa, niin voi todeta, että noni nyt mä tiedän missä se raja meni, Ketonen tiivistää.
TEKSTI: Soili Kalliokoski
KUVAT: Jetro Stavén
