Varusmies-lehti on tuottanut artikkelin kaupallisessa yhteistyössä yhteistyökumppanin kanssa.

Yhteistyöartikkeli: Käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Ikata antaa mahdollisuuden valita 18 eri alasta

Otto Veikkola on opiskellut laulun tekemistä ja managerointia Ikatassa ja nauttii saamistaan eväistä musiikkibisnekseen tähtäävälle uralle. 

Ikaalisissa sijaitseva käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Ikata tarjoaa mahdollisuuden opiskella 18 eri alaa, joka on Ikatan opinto-ohjaaja Piia Saarisen mukaan harvinaisen laaja alatarjonta oppilaitokselle. 

– Meillä on tarjolla sellaisia harvinaisuuksia kuten asesepäntyö, kitaranrakennus, pienoismallinrakennus ja tapahtumatoteuttaminen, Saarinen kertoo.

Näiden lisäksi Ikatassa voi opiskella taideteollisuusalan perustutkinnon ammattinimikkeen esimerkiksi erikoismetallityön, lasialan, pienoismallinrakennuksen, 3D -tulostuksen ja mallintamisen ja pukeutumisen ja vaatetuksen aloilla. 

Musiikista kiinnostuneille löytyy myös omat mahdollisuutensa, sillä Ikatassa voi opiskella laulun tekemistä ja musiikin managerointia. Jos visuaalinen tekeminen vetää puoleensa, voi Ikataan hakeutua graafisen suunnittelun puolelle, ja jos taas käsissä pysyy useampi naru kerralla, tapahtumatoteutus voi olla silloin hyvä vaihtoehto.

Ikatassa voi opiskella jopa 18 eri alaa. 
Kuva: Käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Ikata

Monia mahdollisuuksia hakemiseen

Käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Ikataan haetaan yhteishaun kautta, jos on juuri valmistunut peruskoulusta. Mikäli oppilaitos alkaa kiinnostaa hieman myöhemmällä iällä, kouluun on mahdollista hakeutua jatkuvan haun kautta. Jatkuvan haun kautta hakevalla tulee kuitenkin olla taustalla jo jokin toinen koulutus. 

– Lisäksi aseseppäkoulutukseen hakeutuessa tulee olla kuitenkin täyttänyt 18 vuotta, aseisiin liittyvä harrastus sekä nuhteeton tausta, Saarinen muistuttaa.

Parkanolaisella Otto Veikkolalla on hyviä kokemuksia Ikatan musiikkimanageri-linjalla opiskelemisesta.

– Parasta Ikatassa opiskelemisessa on ollut uudet haasteet ja mahdollisuudet musiikin saralla. Opetus on myös ollut erinomaista ja ammattimaista, Veikkola kuvailee.

Veikkola on mukana sekä lauluntekijöiden kurssilla että managerointikurssilla. 

– Käymme hyvin laajasti musiikkibisneksen läpi, hän sanoo.

Otto Veikkolan kouluviikot koostuvat lähipäivistä sekä omien projektien edistämisestä.
Kuva: Victoria Parra

Opetus on innostavaa ja vaihtelevaa

Veikkolan kouluviikot koostuvat noin kahdesta tai kolmesta lähipäivästä, ja muut päivät käytetään omien projektien parissa koulusta saaduilla ohjeilla ja neuvoilla. 

– Näytössä täytyy olla tietty määrä osaamispisteitä suoritettuna. Näytön saa koostaa itse valitsemistaan osasista, Veikkola kertoo.

Näyttö tarkoittaa, että opiskelija todentaa osaavansa kaikki opetuksessa annetut osaamistavoitteet tietyin standardein. Veikkola kertoo saaneensa itse koostaa palat, joista hänen oma näyttönsä koostui. 

– Pääperiaate on, että antaa näytön ja on sisäistänyt musiikkibisneksen ja oman pelikentän, jolla operoi, hän selventää.

Intti kasvatti ihmisenä

Veikkola kertoo löytäneestä koulusta inspriaatiota omalle tulevaisuudelleen. Hän kertoo saaneensa paljon ymmärrystä musiikkibisneksestä ja ylipäätään viihdemaailmasta.

– Nyt on paljon helpompi lähteä viemään omaa visiota eteenpäin, kun tietää mitä on tekemässä ja mitä täytyy ottaa huomioon, Veikkola sanoo.

Varusmiespalveluksensa Veikkola suoritti Panssariprikaatissa Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnassa. Intti antoi Veikkolalle positiivisia kokemuksia ja opetti vastuunkantoa. 

– Intissä kasvoi ihmisenä. Se oli opettavaista, Veikkola kuittaa.

+ posts

Kommentoi

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Samankaltaisia artikkeleita