Teksti: Joonas Koivisto
Reilut kolme vuotta Varusmiesliiton työtä läheltä seurattua oppii kuinka jokainen askel asevelvollisten aseman parantamiseksi vaatii isoja ponnistuksia ja pitkäaikaista paneutumista asiaan. Onneksi myös aitoa edistystä on saattanut huomata – niin asevelvollisten kuin päättäjien puolesta.
Olen toiminut Varusmiesliitossa jotakuinkin kolme ja puoli vuotta. Koko sen ajan liiton edunvalvontatyötä tehneet hallituslaiset ja pääsihteerit ovat pohtineet kuinka viedä eteenpäin ajatusta tasa-arvoisemmista kutsunnoista ja lopulta tasa-arvoisemmasta palvelusmallista. Sellaisesta, joka ei kohdistuisi niin yksioikoisesti vain nuoriin miehiin.
Aloitteet ja keskustelunavaukset ovat saaneet aina välillä mediahuomiota ja Puolustusvoimista tai puolustusministeriöstä on otettu niihin aika-ajoin kantaa. Hiljalleen voi huomata, että aloite kutsuntojen laajentamisesta tai ajatus palvelusmallin aidosta muutoksesta saa kerta kerralta enemmän huomiota ja hyväksyntää. Siitä on kuitenkin vielä pitkä matka uudistuksiin. Varsinkin siihen, että jonain päivänä koko ikäluokka osallistuu kutsuntoihin.
Näkyvin edistysaskel omana aikanani lienee yhteistupakokeilun saaminen läpi. Naisten mahdollisuus majoittua samoissa tuvissa miesten kanssa toivottavasti vähentää naisiin kohdistuvia ennakkoluuloja ja kiusaamista. Aloitetta käytiin läpi jo vuonna 2017, kenties aiemminkin, ja sen tuominen käytäntöön vei ainakin kolme vuotta. Kehitys vaatii aikansa, mutta onneksi suunta on hyvä.
Näiden muutaman vuoden aikana Puolustusvoimien johtohenkilöt ja yhteiskunnan päättäjät ovat suhtautuneet jatkuvasti analyyttisemmin ja vähemmällä kiihkolla asevelvollisuuteen liittyviin kehitysehdotuksiin. Enää ei pelätä, että Suomen puolustuskyky murenee, jos palveluksen suorittaneiden sukupuolijakauma ei ole yhtä miespainotteinen.
Kehitystä on ollut ilo nähdä myös palveluksen rakenteessa itsessään. Koulutus 2020 vaikuttaa järkevältä edistysaskeleelta. Muutenkin varusmiespalveluksen sisältö keskittyy yhä enemmän olennaiseen, eli sotilaan taitojen koulutukseen. Konkreettinen esimerkki tästä lienee pinkkojen merkityksen pienentyminen. Aiemmin päiväpeittojen pikkutarkka särmääminen on kenties tarkoittanut kurin ja järjestelmällisyyden opettamista. Sittemmin on tultu siihen tulokseen, että varusmiesten motivaatio ja kiinnostus varsinaiseen koulutukseen on tällaisia hetkiä tärkeämpää.
Ehkä juuri tästä syystä itseäni nuorempien intin käyneiden kokemukset ja muistelot omasta palvelusajasta tuntuvat keskittyvän huomattavasti vähemmän palveluksessa koettuun kärsimykseen ja rankkuuteen. Uskon sen olevan hyvä juttu.
Kirjoittaja toimi Varusmieslehden toimituspäällikkönä heinäkuusta 2017 joulukuuhun 2020.
