Kolumni: Jos sitouttaisimme myös miehistön?

Miehistökoulutuslinjojen hengennostatus jää kahteen puolustuspolitiikkaa käsittelevään kalvosulkeiseen ja linjastosta kotiuttamispäivänä nautittuihin pullakahveihin.

Teksti: Joel Kontiainen

Reserviläisten sitoutuneisuus maanpuolustukseen on luettavissa suoraan sotilaspassin alimmalta riviltä. Ainakin, mikäli uskomme TNS Gallupin syksyllä Maanpuolustuskorkeakoululle laatimaa kyselytutkimusta, jossa kartoitettiin suomalaisten mielipiteitä turvallisuustilanteesta ja maanpuolustuksesta.

Siinä missä reservin upseerit suorastaan huokuvat maanpuolustustahtoa ja ovat valmiita puolustamaan maata aina sotilaallisen kriisin kohdatessa, miehistökoulutuksen saaneista lähes kolmannes ottaisi kriisin kohdatessa alleen vadelmaveneen upseerien jäädessä taistelukentälle johtamaan toisiaan. Samaa väittää myös Maanpuolustuskorkeakoulun varusmiestutkimus.

Trendi on nähtävissä muissakin henkisen sitoutumisen mittareissa. Miehistö ei luota Puolustusvoimiin saatikka usko Suomen puolustuskykyyn läheskään yhtä paljon kuin reserviupseerikurssin tai muun johtajakoulun läpäisseet.

Tulokset eivät sinällään yllätä. On selvää, että johtajatehtäviin hakeutuvat ovat lähtökohtaisesti miehistökoulutettavia motivoituneempia palveluksen suorittamiseen ja siten helpommin sitoutettavissa maanpuolustuksen arvoihin.

Aiheellinen kysymys kuitenkin on, yritetäänkö miehistöä edes tosissaan sitouttaa maanpuolustukseen?

Siinä missä reserviupseerikurssiin valetaan maanpuolustushenkeä kurssijuhlan, oppilaskuntatoiminnan ja joukon parhaimmuutta (crème de la crème) korostavien juhlapuheiden avulla, miehistökoulutuslinjojen hengennostatus jää kahteen puolustuspolitiikkaa käsittelevään kalvosulkeiseen ja linjastosta kotiuttamispäivänä nautittuihin pullakahveihin.

Miehistökoulutus ei ole lapsipuolen asemassa johtajakoulutukseen verrattuna pelkästään perinteissä. Johtajakoulutukseen sijoitetaan parhaat kouluttajat ja aliupseerikurssien santsareina ovat varusmiesjohtajista parhaat. Johtajakoulutuksen läpiviennit ja rakenteet ovat hyvin valmisteltuja ja tekemistä riittää, kun taas monessa miehistötehtävässä varsinkin loppupalveluksen päivät täyttyvät toimettomuudesta. Onko siis ihme, että miehistö ei koe rooliaan maanpuolustuksessa yhtä merkitykselliseksi?

Ongelma sitoutuneisuudessa ei ole pieni, sillä suurin osa varusmiehistä koulutetaan juuri miehistötehtäviin. Lyhyellä tähtäimellä sitouttamattomuus konkretisoituu kertausharjoituksissa, joita yritetään kuluvana vuonna tarjota jopa 18 000 reserviläiselle: Varusmiestutkimuksessa kuuden kuukauden palveluksen suorittaneista vain 11 prosenttia piti velvollisuutenaan osallistua kertausharjoitukseen, johon hänet on käsketty.

Pidemmälle vietynä ongelma miehistön sitoutuneisuudesta kytkeytyy myös puolustuksen uskottavuuteen. Pystyykö Puolustusvoimat luomaan uskottavan pelotteen ulkopuolista uhkaa vastaan, jos se ei kykene puolessa vuodessa vakuuttamaan omaa miehistöään järjestelmän toimivuudesta?

Kirjoittaja on lääketieteen ylioppilas ja palveli miehistötehtävässä Ruotuväki-lehden toimittajana. Tällä hetkellä hän suorittaa aliupseerikurssia Kaartin jääkärirykmentissä Helsingissä.