Sosiaalisesta mediasta on viime vuosien aikana tullut yhä merkittävämpi osa varusmiespalvelusta. Some-agentit päivystävät jatkuvasti Facebookissa, ja Puolustusvoimat julkaisevat materiaaliaan lukuisilla eri kanavilla. Kaikkein suosituinta varusmiesten keskuudessa on kuitenkin epävirallisempi armeija-aiheinen sisältö.
Palveluksen loppua odottavan miehistön maastoharjoituksissa jää käyttämättä harjoitusampumatarvikkeita. Ylimääräisistä paukkupatruunoista halutaan päästä eroon ja varusmiesjohtajien kanssa päätetään lavastaa taistelutilanne, jonka yksi miehistä kuvaa älypuhelimellaan. Vertaiset ampuvat vuoroin toisiaan ja vuoroin taivasta kohti, kaikilla on hauskaa. Video lähetetään eteenpäin ja päätyy inttiaiheiselle Snapchat-tilille tuhansien muiden varusmiesten nähtäville. Myöhemmin yksikössä jaetaan muun joukkueen kanssa hyvät naurut, mutta jo seuraavana päivänä alkaa tapahtuneesta laaja esitutkinta.
Edellä kuvattu tilanne on keksitty sekä erittäin kärjistetty, mutta kuvaa hyvin sitä, minkälaista kuvamateriaalia verkkoon voi päätyä varusmiesten itse lataamana. Se on myös esimerkki siitä, miten nopeasti alunperin viattomaksi tarkoitettu video voi muuttua ongelmalliseksi, jos se päätyy sosiaaliseen mediaan kaikkien nähtäville.
Palvelusarkea meemeiksi tiivistävät Instagram-tilit ja katsojien itsensä kuvaamia videoita julkaisevat somekäyttäjät keräävät jopa kymmenien tuhansien katselijoiden yleisön. Syy suureen suosioon on yksinkertainen: varusmiesten itsensä näköiseen sisältöön on helppo samaistua. Kun huomaa muiden painivan samojen arkipäivän haasteiden kanssa, syntyy joukko-osastojen rajoja rikkovaa yhteishenkeä ja oma palvelus ei tunnukaan enää niin raskaalta. Parhaimmillaan ne lisäksi toimivat tehokkaana käytännön asioiden tiedotuskanavana vielä asepalveluksensa alkua odottaville ja sitä jo suorittaville.
Sovellusten tarjoamilla, usein anonyymeilla, julkaisualustoilla on valitettavasti myös negatiivinen tapa vaikuttaa koulutettavien joukkojen motivaatioon. Siinä missä yhdessä hassuttelu luo yhteishenkeä, synnyttää toinen toistaan kyseenalaisempien kuvien ja videoiden ottaminen siinä ohella riskin syyllistyä palvelusrikokseen. Yhä hullumpien tilanteiden lavastaminen saa aikaan yleistä kurittomuutta ja niitä kuvatessa unohtuu nopeasti ohjeistus sosiaalisen median käytöstä.
Pääesikunnan laatimat sosiaalisen median ohjeet kertovat selkeästi sen mitä saa ja mitä ei saa julkaista. Esimerkiksi paikkatietojen jakamisesta on oltava erittäin tarkka ja varoa ettei julkaise kuvia, mitkä voisivat paljastaa operaatioturvallisuutta riskeeraavia seikkoja.
“Toinen toistaan kyseenalaisempien kuvien ja videoiden ottaminen synnyttää riskin syyllistyä palvelusrikokseen.”
2010-luvun varusmiehelle älypuhelimen käyttö ja palvelusarjen jakaminen sosiaaliseen mediaan on luontaista. Saattaakin tuntua, että ohjeistus sen käytöstä on turhan tiukka ja kaipaisi päivitystä. Kuvaaminen harjoituksissa, tauoilla ja iltavapailla on pääsääntöisesti spontaania ja harva tulee ajatelleeksi sen olevan ongelmallista. Varuskunta on varusmiehelle toinen koti ja sen on helppo unohtaa olevan sotilasaluetta, jossa valokuvaaminen on kielletty.
Sisäpiirivitseillä leikkivät meemit, inttibiisit ja muu varusmiesten itsensä tuottama kulttuuri on sitä, joka parhaiten yhdistää palvelustaan suorittavia ympäri Suomen. Joka tapauksessa pitää muistaa missä menee raja sisällön jakamisen suhteen. On toki myös aiheellista tarkastaa Puolustusvoimien sosiaalisen median ohjeiden ajanmukaisuus ja se, kuinka realistista on olettaa joukkojen niitä pilkuntarkasti noudattavan. Joustoa on syytä sallia diginatiiville sukupolvelle, kunhan pääpiirteistä pidetään kiinni – sotilas harjoittelee aina erityistilanteissa toimimista varten.
Joonas Laurikainen
Kirjoittaja on Kaartin Jääkäritoimikunnan puheenjohtaja ja sotilasarvoltaan alikersantti
