“Ihmisen vuorovaikutus kuvissa helpottaa tunteiden ja kokemusten välittämistä. Siitä sekä elokuvamaisesta tyylistä oon aina tykännyt.”
Teksti Miika Kosloff Kuvat Konsta Linkola & Teppo Tirkkonen
Konsta Linkola, 23-vuotias valokuvaaja, teki omasta kiinnostuksen kohteestaan ja harrastuksestaan ammatin, josta nauttii ja jota voi tehdä omassa yrityksessään kokopäiväisesti.
Oman valokuvausyrityksensä Linkola perusti jo 16-vuotiaana. Alussa asiakkaat ja yrityksen toiminta olivat hieman eri luokkaa kuin nyt.
“Alussa ei käytännössä ollut yhtään mitään. Faija innosti, että sä kun teet tota kuvausjuttua, niin pistä toiminimi pystyyn! Ei se vaadi paljoa”, Linkola muistelee.
Aloittaessaan hän teki lähinnä harjoitustöitä perhetutuille ja heidän yrityksilleen. Linkola kokeili kaikkea, harjoitteli ja teki töitä kehittyäkseen ja oppiakseen alasta mahdollisimman paljon.
“Tottakai asiakkaat tiedostivat, millä tasolla mä olin. En lähtenyt pröystäilemään, että olisin muka ammattilainen, mutta se oli tosi hyvää valmennusta, miten yritysten ja asiakkaiden kanssa toimitaan.”
Useiden vuosien harjoitteleminen näkyy, sillä nykyään Linkolan portfoliosta löytyy pitkä lista maailmankuuluja brändejä Microsoftista ja Applesta Makiaan ja Volvoon saakka.
Heinäkuussa 2013 asevelvollisuus tuli Linkolalle ajankohtaiseksi ja maisemat vaihtuivat Upinniemeen Rannikkoprikaatiin. Pitkään ajatuksissa ollut ajatus siviilipalveluksen suorittamisesta oli vaihtunut varusmiespalvelukseen, vaikka siviilipalveluspaikka mediakouluttajana oli jo lähes sovittu.
“Rupesi houkuttelemaan, että tästä rastista voisi päästä puolella vuodella. Halusin päästä toteuttamaan itseäni aikaisemmin. Sillä silmällä lähdin inttiin”, Linkola muistaa.
Karu totuus tuli ilmi jo ensimmäisinä aamuina.
“Ajatus puolen vuoden palveluksesta kariutui aika pian, kun alokaskouluttajat totesivat päin naamaa, etten tule pääsemään puolella vuodella. Samaan aikaan onneksi kerrottiin erityistehtävistä, mikä pelasti mut, enkä jäänyt liikaa harmittelemaan.”
Ajatus puolen vuoden palveluksesta kariutui, kun kouluttajat totesivat, ettei onnistu.
Linkola päätyi hakemaan puolustusvoimien taistelukameramieheksi Combat Cameraan. Hän halusi päästä suorittamaan intin kiinnostuksenkohteensa parissa. Pääsykoepäivänä suunnitelma alkoi muuttua todeksi ja Linkola tuli luottavaiseksi erityistehtäviin pääsemisestä sekä tavallisen palveluksen päättymisestä pian.
Kutsu Combat Cameran erityistehtäviin tuli, ja peruskoulutuskauden jälkeen Linkola siirtyi Santahaminaan. Komennuspaikka oli Kasarmikadulla Helsingin keskustassa.
Combat Camerassa Linkola pääsi tutustumaan muihin alasta kiinnostuneisiin ja tekemään yhteistyötä ensimmäistä kertaa oikeiden ammattilaisten, muun muassa Ylen toimittajien, kanssa. Varusmiespalvelus opetti Linkolalle työelämätaitoja, joita hän ei ollut oman yrityksensä parissa vielä oppinut.
“Kyllä siinä jonkinlaista kurinalaisuutta oppi, nyt jälkikäteen kun miettii. Mulla ei ollut nuorena miehenä varsinaista työkokemusta, joten vasta tuossa hommassa tajusin, että joka päivä pitää tehdä duunia. Nyt sitä arvostaa.”
Vaikka Combat Camerassa tehdään videoita, varsinaista koulutusta kuvaustehtäviin Linkola ei saanut ja hän toivoikin enemmän tukea taiteellisen puolen kehittämisessä.
“Intti on aika uuvuttavaa aikaa eikä silloin saanut aloitettua mitään omia taiteellisia projekteja. Jäi vähän harmittamaan, ettei hyödyntänyt sitä ympäristöä ja sen koko potentiaalia paremmin.“
Linkola kuitenkin kokee hyötyneensä erityistehtävistä, sillä tuona aikana hän kasvoi kuvaajana ja loi erinomaisia suhteita muihin alan tekijöihin.
“Muutaman inttikaverin kanssa alettiin tehdä jo intin aikana yhdessä duunia. Vapaa-ajalla esimerkiksi tehtiin palkallisia keikkoja, ja samalla hahmottui porukan ammattitaito ja potentiaali”, Linkola kertoo.
“Combat Camerassa tajusin, että joka päivä pitää tehdä duunia. Nyt sitä arvostaa.”
Varusmiespalveluksen jälkeen hän haki opiskelemaan valokuvaamista, mutta opiskelupaikkaa ei auennut. Se ei kuitenkaan masentanut Linkolaa, vaan hän jatkoi valokuvaamista omassa yrityksessään.
Suurimman osan valokuvaustaidoistaan Linkola onkin oppinut itsenäisesti kokeilemalla ja netistä opiskelemalla. Hän on suorittanut muutamia valokuvauskursseja vuonna 2015, mutta etenkin uran alussa netin yhteisöt ja foorumit toimivat oppimiskanavana.
“Netissä on sivuja, joilla pääsee itse antamaan palautetta muille kuvaajille, ja muut kuvaajat antavat palautetta sulle. Oma-aloitteisesti erilaisia nettiyhteisöjä hyödyntämällä oon oppinut suurimman osan asioista.”
Ensimmäinen tunnetumpi asiakkuus Linkolalle tuli jo varusmiespalveluksen aikana, kun Yhdysvaltalainen kameravalmistaja GoPro otti häneen yhteyttä.
“Olin itseasiassa intistä viikonloppuvapailla, ja käytiin paljon liikkumassa perheen kanssa. Menimme retkiluistelemaan, ja kuvasin sieltä videota lähinnä omaksi ilokseni. Julkaisin sen ja GoPro otti yhteyttä”, Linkola kertoo kuulostaen edelleen hieman hämmentyneeltä tapauksesta.
Ensimmäinen iso asiakkuus tuli jo varusmiespalveluksen aikana.
Myös iltapäivälehdet kiinnostuivat, ja Linkola pääsi otsikoihin ensimmäisenä suomalaisena, jonka videon GoPron oli ostanut.
“Se oli hauskaa, ja se oli tosi iso juttu sillon! Tai ois se vieläkin”, hän naurahtaa.
Uransa alussa, ennen kuin Linkola sai nimeään tunnetuksi, hän joutui näkemään paljon vaivaa saadakseen asiakkaita yritykselleen. Saadessaan idean mainos- tai brändikuviin hän oli itse usein yhteydessä yrityksiin, ja heidän innostuessaan pääsi toteuttamaan omaa ajatustaan yhdessä yrityksen kanssa.
“Ei asiakkaita aina kiinnosta valokuvaajan oma idea. Mutta jotkut kiinnostuu, ja silloin on myös tosi makeeta tehdä yhteistyötä, kun pääsee vielä enemmän toteuttamaan itseään ja omia ideoitaan.”
Syksyllä 2015 Linkola halusi vielä päästä kehittämään omaa taiteellista puoltaan ja lähti opiskelemaan Saksaan valokuvaamista.
“Mulla oli saksan kieli hallussa, joten ajattelin, että lähtisin Berliiniin opiskelemaan. Halusin lisää taiteellista ohjausta, ja tutkia lisää omaa tietäni. Tuntui hyvältä ratkaisulta lähteä.”
Muutaman kuukauden kuluttua hän alkoi kuitenkin hahmottamaan, että pystyisi jo hankitulla tietotaidollaan tekemään, mitä haluaa. Yliopisto ei tuntunut enää sopivalta omaan kokemukseen nähden.
“Yrityksellä rupesi olemaan asiakkuuksia, ja mulla alkoi olla visio siitä, mitä haluan tehdä. Koulu ei vastannut täysin omia odotuksia, ja opiskelusta tuli lähinnä uusi kasvamisen vuosi. Vuodessa sain sen, mitä koulu pystyi mulle tarjoamaan.”
Oma tyyli alkoikin löytyä yhä vahvemmin luonnon keskeltä ja omien kokemusten kautta.
“Mulla valokuvaus lähtee tosi paljon luonnon ja kulttuurin kokemisesta. Ideat usein kumpuavat usein siitä minkälaisia fiiliksiä saan itse retkeilystä. Sitä kautta inhimillistää monia asioita ja saa ne helposti sisäistettäviksi.”
Linkola tavoitteleekin valokuvillaan tunteiden välittämistä ja omien kokemusten tuomista katsojalle aistittavaksi.
“Kaikki on lähtenyt luonnossa liikkumisesta ja luontokuvauksesta. Se näkyy myös mun portfoliossa ja sitä multa tilataan.”
Viime kesänä Linkola lopetti yliopisto-opiskelun Saksassa ja muutti Tampereelle opiskelemaan yrittäjyyttä ja tiimijohtajuutta. Yritystoiminta on sittemmin laajentunut ja kasvanut, ja ajan myötä toiminimi vaihtui veljensä kanssa perustettuun osakeyhtiöön.
“Nyt teen puolipäiväisesti töitä, koska haluan panostaa ammattikorkeakoulun opintoihin vielä, kun on intoa ja energiaa opiskella lisää. Kaikkia asioita ei voi tehdä täyspäiväisesti.”
Joka tapauksessa omat taideprojektit jatkuvat asiakastöiden ja opiskeluiden ohella, useimmiten luonnon innoittamina. Nytkin Linkola on matkalla Lappiin kuvaamaan.
“Mä diggaan pyöriä Suomessa tosi paljon. Pohjoisen hiljaisuus vetää usein puoleensa. Toinen lemppari on ollut Skotlanti, koska myös siellä vesistöt, vuoret ja hiljaisuus yhdistyvät. Se kiehtoo.”
“Jos luonto tai olosuhteet ovat karuja, koitan tuoda sitäkin esille. Se on osa kokemusta, mutta haluan tuoda asioiden positiivisia piirteitä esille,” Linkola kertoo.
Hänen oma tyylinsä on nyt hioutunut niin pitkälle, että muutkin tunnistavat hänen ottamat kuvat.
“Mä diggaan pyöriä Suomessa tosi paljon. Pohjoisen hiljaisuus vetää puoleensa.”
“Joskus saan seuraajilta, tutuilta ja tuntemattomilta kommentteja, että ‘Hei tästä näkee sun tyylin! Tää on selkeesti sun kuvaama.’ Se on tosi siistii kuulla taiteilijana.”
