Lähteäkseen rauhanturvaajaksi ei tarvitse olla supermies, kertoo Kalle Heiskanen. Tämän jutun haastattelu tehtiin muutama viikko ennen Heiskasen toisen kriisinhallintapalveluksen alkamista.
Marraskuussa 2014 Kalle Heiskasen lenkkimaisemat muuttuivat Suomen loskaisesta metsämaisemasta helteiseen Libanoniin. Joku voisi sanoa, että armeijan tukikohdan ympäri ravaaminen kuulostaa tylsältä, mutta 23-vuotias rauhanturvaaja vakuuttaa sen olevan toimiva ratkaisu.
Heiskasen ensimmäinen kriisinhallintapalvelus kesti puoli vuotta. Niin kuin kaikki työt, myös rauhanturvaamiseen Libanonissa rutinoituu. Töiden lisäksi Heiskanen kertoo päivien täyttyneen kuntosalilla käymisestä, lenkkeilystä ja leffailloista.
”Mieleeni on jäänyt esimerkiksi se, kun äijien kanssa rahdattiin Suomesta lomilta mukaan Libanoniin aina iso kasa puuroa. Sitä sitten keitettiin vedenkeittimen avulla ja istuttiin yhdessä iltapuurotuokiolla”, Heiskanen kertoo.
Teksti ja kuvat Minja Rantavaara
Innostus rauhanturvaajana toimimisesta alkoi jo ennen Heiskasen varusmiespalvelusta ja sai hänet hakemaan armeijan valmiusjoukkoihin. Valmiusjoukot ovat puolustusvoimien osasto, joka kouluttaa varusmiehiä tähtäimenään kriisinhallintapalvelus ulkomailla. Osasto eroaa Heiskasen mukaan tavallisesta varusmiespalveluksesta siten, että siellä on koko vuoden koossa sama porukka, jolloin ryhmähenki muodostuu vielä tavallista tiiviimmäksi. Vuosi samanhenkisten ihmisten kanssa Porin prikaatissa sai innostuksen vain kasvamaan.
”Pikkupojasta asti mulla on ollut veto tähän hommaan. Olin lapsi, joka ei ikinä haaveillut perinteisesti poliisin urasta, vaan tämä on ollut se mun kutsumus”, Heiskanen sanoo.
Heiskanen kotiutui varusmiespalveluksesta juhannuksena 2013, jonka jälkeen noin vuoden päästä hän lähti ensimmäiselle kriisinhallintapalvelukselleen. Libanonissa oli odottamassa jo 10–20 kaveria valmiusjoukoista, joista suurin osa oli lähtenyt palvelukseen suoraan armeijan jälkeen.
“Olin lapsi, joka ei ikinä haaveillut perinteisesti poliisin urasta, vaan tämä on ollut se mun kutsumus.”
Pirunnyrkkisormukset ovat suosittuja suomalaisten rauhanturvaajien keskuudessa. Heiskasen sormus koostuu kahdeksasta osasta, jonka kokoamista hän vertasi pulmapelin ratkaisemiseen.
Libanonissa riskitaso on alhainen, ja Heiskasen mielestä se on erinomainen paikka ensimmäiselle kriisinhallintapalvelukselle. Rauhanturvaajat osoittavat läsnäoloaan partioimalla vastuualueellaan ja tekemällä yhteistyötä paikallisten kanssa.
”Perusduuni pyörii lakkaamatta. Koko ajan tapahtuu jotain, ja vaikka yleistilanne on rauhallinen, ei siellä makoilla päiviä sängyssä ja katsella elokuvia”, sanoo Heiskanen.
Haaveensa toteuduttua, Heiskanen ei katunut hetkeäkään lähtemistään. Puolen vuoden aikana oli mahdollista käyttää kolme viikkoa lomailuun Suomessa, joten ylitsepääsemätöntä koti-ikävää ei ehtinyt missään vaiheessa syntyä.
”Ikävään auttaa se siellä oleva porukka miehiä ja naisia. Me ollaan kaikki helvetin kaukana kotoa, se kyllä hitsaa porukan yhteen”, Heiskanen sanoo.
Palkkaus rauhanturvaajan tehtävissä on tehtäväkohtainen ja päiväraha maakohtainen maan riskitason mukaan. Heiskasella päiväraha oli noin 45 euroa. Rahaa jää kuitenkin eri tavalla säästöön kuin Suomessa, kun palveluksen aikana ei tarvitse tehdä suuria ruokaostoksia tai maksaa vuokraa.
Kulta on myös Libanonissa halvempaa ja pirunnyrkkisormukset ovat erittäin suosittuja suomalaisten rauhanturvaajien keskuudessa. Kyseinen sormus löytyy myös Heiskasen sormesta.
”Pirunnyrkkisormuksia ei juuri muut käytä, eli jos jollakulla sellaisen näkee, niin melkein tietää, että hän on toiminut rauhanturvaajana”, Heiskanen kertoo.
Pirunnyrkkisormus liitetään tarinaan vanhasta arabisormuksesta, jonka arabisoturi suunnitteli vaimolleen. Aina kun soturi lähti sotamatkoille, pujotti hän sormuksen vaimonsa sormeen. Jos hän palatessaan sai sormuksen ehjänä takaisin, tiesi hän vaimonsa olleen uskollinen. Jos sormuksen nimittäin ottaa pois sormesta, se hajoaa osiin ja sitä on lähes mahdoton koota takaisin, ellei tiedä miten se tehdään.
Heiskasella ja hänen tyttöystävällään Varpu Niemisellä oli hymy herkässä, kun Heiskanen palasi ensimmäiseltä kriisinhallintapalvelukseltaan keväällä 2015.
Fyysisesti rauhanturvaajilta vaaditaan hyvää peruskuntoa. Paikan päälläkin on Heiskasen mukaan hyvin aikaa kohottaa kuntoaan salilla ja lenkkeilemällä.
”Ei sinne mitään supermiehiä tarvita. Huomioida kannattaa, että kriisinhallintapalveluskohteissa on usein kuumempi mihin Suomessa on tottunut ja töissä päällä on aika paljon varustetta”, kertoo Heiskanen.
Tärkeimmäksi henkiseksi ominaisuudeksi rauhanturvaajalle Heiskanen mainitsee tasapainoisuuden. Liika äkkipikaisuus ei ole rauhanturvaajalle hyväksi. Heiskanen muistuttaa, että joukkoon mahtuu kuitenkin paljon erilaisia ihmisiä, eikä mitään tiettyä säännönmukaisuutta ole.
”Kannattaa saada hyvä palvelustodistus ja elää kaidalla polulla. Rötökset sulkevat ovet kriisinhallintapalvelulle.”
Jos rauhanturvaajaksi kiinnostaa lähteä, on varusmiespalvelus suoritettava hyvin. Heiskasen mukaan valmiusjoukkoihin liittyminen on erinomainen väylä rauhanturvaajantyölle, mutta se on myös mahdollista kaikille reserviläisille.
”Kannattaa saada hyvä palvelustodistus ja elää kaidalla polulla. Rötökset sulkevat ovet kriisinhallintapalvelulle,” Heiskanen sanoo.
Palattuaan ensimmäiseltä palvelukseltaan takaisin Suomeen, Heiskaselle oli selvää, että hän lähtisi vielä uudestaan. Syksyllä opiskeluntäyteinen arki alkoi kyllästyttää, ja Heiskanen alkoi tuntea taas vetoa rauhanturvaajan työhön. Hän päätti laittaa paperit sisään ja katsoa saisiko työtarjouksen. Aikaa ei ehtinyt kauaa kulua, kun työtarjous jo saapui.
”Jossain vaiheessa kynnys lähteä on varmasti paljon isompi. Koska oman perheen perustaminen ei esimerkiksi ole vielä ajankohtaista, nyt voin lähteä keveämmin sydämin”, Heiskanen sanoo.
Maaliskuussa 2017 Heiskanen lähtee alustavasti neljän kuukauden kriisinhallintapalvelukseen Etelä-Libanoniin. Ensimmäiseen palvelukseen verrattuna, nyt erilaista on sekä paikka että suhtautuminen rupeamaan. Ensimmäisen kerran uutuuden viehätys on poissa, eikä palvelusvapaita neljän kuukauden aikana ole tiedossa. Heiskasen lähipiiri on kuitenkin ollut erittäin kannustava.
”Kaikki ihmiset, joita lähtöni koskettaa, ovat ymmärtäneet todella hyvin. Tyttöystäväni, vanhempani ja ihmiset työpaikalta ovat kaikki hyväksyneet, että ainakin toistaiseksi toteutan itseäni tällä tavalla”, sanoo Heiskanen.
“Tyttöystäväni, vanhempani ja ihmiset työpaikalta ovat kaikki hyväksyneet, että ainakin toistaiseksi toteutan itseäni tällä tavalla.”
Parisuhteessa kriisinhallintapalvelus vaatii joustamista puolin ja toisin. Yhteydet saattavat olla huonot eikä joka päivä voi välttämättä soittaa tai laittaa viestiä. Mitään operatiivista tietoa ei läheisille saa kertoa, joten puhelut ja viestit keskittyvät lähinnä Suomen tapahtumiin tai esimerkiksi salituloksiin.
”Kaikki kiitos vain tyttöystävälleni, kun teki omalta osaltaan viime kerran niin helpoksi. Uskon, että vaikeinta on olla kotona, kun ei tiedä millaista arki siellä Libanonissa on”, Heiskanen kertoo.
Henkinen puoli onkin Heiskasen mukaan rauhanturvaajantyössä haastavinta. Toinen elämä siviilissä menee eteenpäin ja elää omilla raiteillaan. Heiskasen on täytynyt hyväksyä, että hän jää joistain asioista paitsi, mitä Suomessa parhaillaan tapahtuu. Edellisellä kerralla Heiskanen ei kuitenkaan kokenut kyseistä asiaa henkilökohtaisesti niin pahaksi, josta hän kiittää vuolaasti läheisiään, jotka tekivät hänen palvelusajastaan niin helppoa kuin mahdollista.
”Pahinta on, kun ei voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan.”
Maaliskuussa alkavan palveluksen aikana Heiskanen ei pääse osallistumaan äitinsä 50-vuotisjuhliin eikä pikkuveljensä lakkiaisiin.
”Pahinta on, kun ei voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Olisin mielelläni ollut auttamassa äitiäni juhlien valmistelemisessa”, Heiskanen sanoo.
Juhlistaa voi onneksi myöhemminkin.
Kun Heiskanen ei ole toisella puolella maailmaa rauhanturvaajana, hän opiskelee Helsingissä toista vuotta liiketaloutta esimiespuolella.
”Tietoa tulevaisuuden ammatista ei vielä ole, mutta rauhanturvaajuus antaa ainakin kokemusta erilaisista työympäristöistä”, Heiskanen sanoo ja nauraa.
Lisäksi kriisinhallintapalvelus on antanut Heiskaselle mahdollisuuden työskennellä mahtavassa porukassa. Heiskasen mukaan siviilistä saa aika pitkään etsiä niin dynaamista ja tiivistä porukkaa, joka puhaltaisi samalla tavalla yhteen hiileen.
Rauhanturvaajantyö on kasvattanut myös henkistä pääomaa ja antanut hienoja elämänkokemuksia. Suurin osa palveluksessa saaduista ystävyyssuhteista jää elämään myös siviilissä. Varsinkin Helsingissä asuvien kanssa Heiskanen on tekemisissä kuukausittain.
”Sisäpiirivitsejä ehtii muodostua palveluksessa suuri määrä. Viimeksi esimerkiksi meidän tukikohdassa oli veto, että ei saa käyttää hihatonta paitaa ennen, kun on nostanut 100kg penkistä”, Heiskanen kertoo.
Tarinoita Libanonista riittää paljon, ja Heiskasen mukaan hauskinta niitä on muistella juuri heidän kanssaan, jotka olivat silloin palveluksessa mukana. Jotta ketään ei kuitenkaan jäisi mietityttämään, niin kyllä, Heiskanen saa käyttää niin lyhythihaista paitaa kuin haluaa.
