[adinserter name="deskari banneri etusivu"]

Olisiko korkea aika korottaa varusmiesten päivärahaa?

Varusmiespalveluksen yksi selvimmistä epäkohdista on päivärahojen lähes olematon taso. Avovankilassa olevan vangin yhteenlaskettu toiminta- ja käyttöraha ovat yhteensä joko 6,22 tai 8,95 euroa, kun taas varusmiehelle maksetaan ensimmäisen 165 päivän ajalta päivärahaa vain 5,40 euroa. Näiden lukujen perusteella näkyvä epäkohta on täysin selvä. Suomessa rikostuomion saanut vanki ansaitsee enemmän rahaa rangaistuksestaan kuin mitä varusmies saa päivärahaa isänmaan eteen suoritetusta palveluksesta.

Tilannetta joltain osin helpottaa se, että varusmiespalveluksessa 165 päivää ylittävältä ajalta varusmiehille annetaan 9,00 euroa sekä 255 päivää ylittävältä ajalta 12,50 euroa. Nämä päivärahat ovat kuitenkin laiha lohtu suhteessa siihen, mitä varusmies voisi ansaita päivätyöstä. Tilannetta ei myöskään helpota se, että palveluksen suorittamisesta voi olla suoraa haittaa urakehitykselle, esimerkiksi kilpaurheilijoille tai yrittäjille.

Ottaen huomioon, että monille nuorille miehille varusmies- ja siviilipalvelus on lakiin perustuva velvollisuus eikä aidosti vapaaehtoista, on vallitseva tilanne ongelmallinen. Suomen turvallisuus on koko meidän yhteiskuntamme vastuulla, mutta korostunut rooli maanpuolustuskykymme ylläpitämisessä on meidän varusmiehillämme. Olisi vain kohtuullista, että varusmiehille annettaisiin asianmukainen korvaus käytetystä ajasta ja omistautumisesta varusmiespalveluksessa.

On tärkeää, että jokainen varusmiespalvelukseen astuva on aidosti motivoitunut palvelukseen. Motivaatiota palvelukseen ei voi saada yksinomaan rahasta, mutta riittävät päivärahat varmistavat, ettei taloudellisista vaikeuksista tule estettä palvelukselle. Yksinkertaisesti nykyinen päiväraha ei pysy elinkustannusten nousun ja inflaation perässä. 

(MAINOS - teksti jatkuu alla)[adinserter block="4"]

Yllättäviä menoja voi ilmetä myös palveluksen aikana ja erityisiä vaikeuksia nämä voivat tuottaa yksinasuville varusmiehille. Päivärahan mataluus korostaakin merkittävästi varusmiesten epätasa-arvoisuutta siinä, että palveluksen suorittamiseen vaikuttaa taloudelliset lähtökohdat, joista palvelukseen mennään.

Viime eduskuntakauden aikana rahaa on riittänyt yhä suurempiin puolustusmenoihin, mutta ei niinkään varusmiehiin panostamiseen. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että panostuksista varusmiehiin on hyötyä maanpuolustuksen kannalta. Vähintään panostuksista on hyötyä oikeudenmukaisemman ja kohtuullisemman varusmiespalveluksen järjestämiseksi.

Martti Paldanius

Kirjoittaja on Varusmiesliiton hallituksen jäsen.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Kommentoi

[adinserter name="deskari banneri etusivu"]

Samankaltaisia juttuta