Yle kertoi verkkosivuillaan 25.4.2016 julkaistussa uutisessa Reserviläisten siirtyminen sivariin jatkunut vilkkaana – ”Täydennyspalvelus rikkoi ennakkoluuloja siviilipalveluksesta” täydennyspalvelukseen hakeutuneen alkuvuoden aikana noin 250 henkilöä. Vuonna 2015 hakemuksia reservistä täydennyspalvelukseen tuli ennätysmäärä, kaiken kaikkiaan tuhat ihmistä.
Mikä saa henkilön ensin suorittamaan varusmiespalveluksen, mutta sen jälkeen siirtymään pois armeijan reservistä? Syitä on varmasti monia. Osalla vaikuttaa myöhemmin karttunut ymmärrys maailmanpolitiikasta, sotateollisuudesta ja Suomen lähialueiden turvallisuustilanteesta. Ylen uutisessa haastateltu helsinkiläinen Ville Tarpila, 27, kertoo, että sotateollisuuden tutkiminen ja sen hyötyjen kyseenalaistaminen sai hänet lopulta tekemään päätöksen hakeutua täydennyspalvelukseen.
Reservistä eroamiseen voivat johtaa myös vakaumukselliset seikat. Omien ajatusten muuttuessa Suomen aseellinen puolustaminen ei enää sovikaan arvomaailmaan. Toisille taas sotilaallinen yhteistyö Yhdysvaltojen ja muiden Nato-maiden kanssa on punainen vaate, joka vauhdittaa päätöstä.
Olipa syy täydennyspalvelukseen hakeutumiseen mikä tahansa, on varusmiespalvelus suoritettu ensin alta pois. Miten on mahdollista, että vuosittain tuhat henkeä toteaa, että eivät olekaan valmiita aseelliseen maanpuolustukseen, vaikka kutsunnoissa päätös mennä varusmiespalvelukseen oli selvä?
Puolustusvoimien ja varusmiespalveluksen kehittyessä on siviilipalvelus jäänyt kehitystyössä auttamattomasti lapsipuolen asemaan.
Ajatukset ja ihmiset muuttuvat totta kai vanhetessaan, mutta uskon myös, että siviilipalvelusta ei nähdä järkevänä tai tasavertaisena vaihtoehtona varusmiespalvelukselle. Jos opinnot ja työura ovat jo hyvällä mallilla, on nuorella miehellä edessään helppo valinta varusmies- ja siviilipalveluksen välillä: varusmies selviää palveluksesta lyhimmillään puolessa vuodessa sivarin kestäessä aina vuoden. Mielekkään siviilipalveluspaikan löytäminen voi myös tuottaa ongelmia.
Puolustusvoimien ja varusmiespalveluksen kehittyessä on siviilipalvelus jäänyt kehitystyössä auttamattomasti lapsipuolen asemaan. Siviilipalveluksen kesto ruokkii vanhanaikaista käsitystä siviilipalveluksesta tietynlaisena rangaistuksena.
Mikä on siviilipalveluksen yhteiskunnallinen ja maanpuolustuksellinen rooli? Yleinen asevelvollisuus on tehokas – monien arvioiden mukaan tehokkain – tapa järjestää Suomen kaltaisen valtion puolustus ja varusmiespalvelus on selkeästi perusteltava osa järjestelmää. Siviilipalveluksen osalta kysymys on kuitenkin vaikeampi. Suorittaako asevelvollinen siviilipalveluksen vain, koska laki velvoittaa, ilman että siitä on yhteiskunnalle, yksilölle tai palveluspaikalle juuri mitään hyötyä?
Siviilipalvelusta tulisi kehittää tasavertaisena mahdollisuutena suorittaa asevelvollisuus.
Kirjoittaja on Varusmiesliiton puheenjohtaja.
