Varusmiespalveluksen suorittaminen on ollut minulle itsestäänselvyys siitä asti, kun pääsin lapsena mukaan pihalla leikittäviin ”sotaharjoituksiin”. Ensimmäinen sijoitukseni oli kokemattomuuteni takia tukijoukoissa. Seurasin tuolloin muita ja otin mielelläni mallia itseäni taitavimmista isoista pojista ja tytöistä – aivan kuten vuosia myöhemmin palveluksessakin.
Monien muiden naisten tavoin kesti aikansa, ennen kuin postitin hakupaperit vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Vaikka olin tehnyt päätökseni jo todella varhain, lomakkeiden täyttäminen tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä nuoresta, joka joutui etsimään vastaukset loputtomiin kysymyksiinsä netin syövereistä. Mietin, miten voin listata toiveita aselajeista, joista en tiedä ainuttakaan? Kannattaako palvelukseen lähteä, jos ei tiedä mistään mitään? Täytin rivin toisensa perään kuitenkin parhaani mukaan. Se kannatti, ja valintatilaisuudessa selvisi, että suurinta osaa kysytyistä asioista tiedusteltiin vain omaa etuani ajatellen.
Olin onnekas aloittaessani naisten vapaaehtoisen asepalveluksen hakuprosessin jo lukiossa; opinto-ohjaaja tulosti minulle kaikki tarpeelliset lomakkeet samalla, kun sain terveydenhoitajalta lähetteen tarvittavaan lääkärintarkastukseen. Myöhemmässä elämäntilanteessa palvelukseen hakeutuvilla naisilla ei ole välttämättä yhtä tiivistä tukiverkostoa. On kuitenkin olemassa tahoja – kuten esimerkiksi aluetoimistot – joilta kannattaa kysyä kaikkea mieltä askarruttavaa. Tuo kynnys saattaa tuntua vielä korkealta, mutta se madaltuu kyllä matkan varrella siinä missä tahto päästä palvelukseen kasvaa.
Naisten hakuprosessissa otettiin viime vuonna askel parempaan suuntaan, kun hakijoille korvattiin ensimmäistä kertaa mahdolliset lääkärintarkastuksesta aiheutuneet kulut. Tämä ja monet muut järjestelyt, joita naisten kasvanutta hakijamäärää varten on jo tehty Puolustusvoimissa kertovat, kuinka suuri tukiverkosto hakijoiden ympärillä onkaan. Kannustava tukijoukko onkin varusmiehen merkittävin voimavara aina alkumetreiltä asti. Siksi suosittelen nyt teitä vapaaehtoista asepalvelusta pohtivia nuoria naisia keskustelemaan niin toiveista kuin peloista ääneen läheistenne kanssa.
Korpraalina reservissä on vaikea kuvitella, että olin kolme vuotta sitten yksi teistä, jotka puntaroitte vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutumisen kannattavuutta, koska menetelmä vaikuttaa melko monimutkaiselta. Kerron kuitenkin kokemuksesta, että paperityöt ja kaikki se googlettaminen on sen arvoista. Maanpuolustus kuuluu todellakin kaikille, joten kehotan teitä vähänkään siitä kiinnostuneita naisia suuntaamaan ainakin valintatilaisuuteen asti. Sieltä saa vastauksia moniin kysymyksiin ja parhaimmillaan lisävarmuutta marssia samaan suuntaan miesten kanssa. Hakulomakkeiden lähettäminen voi jännittää, mutta lupaan, että toisin kuin pihaleikeissä, palveluksessa kenenkään ei täydy olla supersotilas.
Teksti: Saana Sjöblom
Kirjoittaja on Varusmies-lehden päätoimittaja
