Kahden viikon roadtripin aikana ehtii nähdä 11 maata ja pysähtyä 12 kaupungissa. Matka Helsingistä Itä-Euroopan kautta Espanjaan ja sieltä Länsi-Euroopan halki Ruotsiin jätti matkalle yhdet puhki kuluneet renkaat ja rikkinäisen käsijarrun.
Teksti ja kuvat Hanna Tuulonen
Helsinki-Tallinna-Riika
Matka kohti Eurooppaa ja monia tuntemattomia maita alkoi tutusta Helsingistä. Laivamatka Katajanokan satamasta Tallinnan Saddamaan antoi reissulle arvoisensa alun, kun kanssamatkustajat nauttivat lonkerosta, lavatansseista ja karaokesta heti laivan irrottua laiturista.
Vaikka kaikkien minun ja poikaystäväni matkan varrelle suunniteltujen maiden välillä pitäisi päästä kulkemaan ilman passia, otimme me ne silti totta kai mukaan. Ja hyvä niin, sillä niitä kysyttiin jo heti ensimmäisellä rajanylityspaikalla Suomen ja Viron välillä. Poislukien hotelleihin kirjautuminen, Viking Linen virkailija oli ainoa, joka halusi näitä maailman parhaiksi matka-asiakirjoiksi leimattuja vihkosia tarkastella.
Tallinnan Saddamasta matka jatkui Viron läpi kohti Latvian Riikaa. Hieman kunnianhimoisesti ajattelimme, että pääsisimme ensimmäisenä päivänä 270 kilometriä kauempana sijaitsevaan Liettuan Kaunasiin, mutta pian kävi ilmi, ettei näin tapahtuisi. Pilkkopimeä moottoritie, jonka tiemerkinnät olivat joko unohtuneet tai kuluneet pois, verotti kuskin tarkkaavaisuudesta niin ison osan, että varasimme ensimmäisen hotelliyömme Riikan vanhasta kaupungista.
Kanssamatkustajat nauttivat lonkerosta, lavatansseista ja karaokesta heti laivan irrottua laiturista.
Matka kohti Eurooppaa alkoi Helsingin satamasta. Tämä oli myös koko reissu ainoa rajanylitys, jossa meiltä kysyttiin passit.
Riika-Varsova
Koleasta ja kylmästä syyssäästä huolimatta Riika osoittautui mainioksi kaupungiksi, ja aivan hotellimme vierestä löysimme pitäjän vanhimman ravintolan sekä australialaisen baarin. Minulle, joka en ollut aiemmin käynyt Baltian maissa, Riikan huokea hintataso oli yllätys. Vaikka tiesin kaiken olevan edullista, en ollut ymmärtänyt, kuinka edullista se kaikki todella on.
Edullisista hinnoista huolimatta olimme kuitenkin selkeästi edelleen aivan liian lähellä Suomea. Valitsemaamme ruokapaikkaa vastapäätä sijaitsi suomalainen ravintola, ja aussibaarissakin törmäsimme maamiehiin. Kaiken lisäksi päädyimme illan aikana pelaamaan suomalaisen kehittämää, biljardin tapaista Korona-peliä. Oli aika jatkaa matkaa.
Kaupungin ainoan pettymyksen tuottaneen hotelliaamupalan jälkeen jatkoimme matkaa talla pohjassa ja mutrusuin kohti Varsovaa. Tämä saattoi olla matkamme jännittävin reitti, sillä puuttuvien valojen ja tiemerkintöjen lisäksi Via Balticalla saimme väistellä tiessä olevia kuoppia ja jokseenkin holtittoman oloisesti ajavia rekkoja. Kieli keskellä suuta ja kaksi kättä ratilla pääsimme kuitenkin lopulta Varsovaan, jossa inttiaikainen ystäväni jo odotti meitä.
Puolan pääkaupunki Varsova on karu ja kohtalokas. Edullisessa kaupungissa ilta venyy helposti aamuun.
Varsova-Praha
Varsovaa ei voi sanoa kauniiksi kaupungiksi, mutta villiksi kylläkin. Saavuimme tähän 1,7 miljoonan asukkaan tukikohtaan myöhään illalla, jolloin kaupungissa juhlat olivat vasta alkamassa. Oli ihan tavallinen keskiviikkoilta. Ei siis muuta kuin tavarat hotellihuoneeseen ja lähimpään shottibaariin.
En aio kaunistella. Varsovassa saa paljon edullista viinaa helposti. Kaupunki ja maa on tunnettu minikokoisista shottibaareista, joiden ainoa tarkoitus on tarjoilla muutamien eurojen paukkuja baaritiskillä 30 sekuntia nököttäville asiakkalle. Sen jälkeen matka jatkuu seuraavaan shottibaariin.
Tällaisella menolla ilta vaihtuu pian aamuun. Onneksi menoa hieman hillitsee se, että aivan yhtä helposti kuin kaupungista saa alkoholia, saa sieltä myös ruokaa. Puolassa tulikin maistettua paljon sellaista, mitä en ollut koskaan syönyt, kuten sian nilkkaa ja kermaista hapanjauhokeittoa, zûrekiä. Näistä kummastakin annan vahvan suosituksen!
Tällaisella menolla ilta vaihtuu pian aamuun.
Praha-Geneve
Olkoonkin, että tie Varsovasta Prahaan oli jännittäviä ajoratkaisuja tekevien rekkakuskien siivittämä, oli matkamme Prahasta Sveitsiin yksi matkan puuduttavampia.
Voisi kuvitella, että Saksan kautta koukkaava sekä Itävallan ja Sveitsin vuorien lomassa kulkeva tie olisi kiva reitti ajettavaksi hienojen maisemien takia. How wrong we were. Pituutta tälle matkalle kertyi liki 1 000 kilometriä, mikä tarkoittaa pysähdyksineen noin 12 tunnin ajomatkaa. Meidän kohdalla tämä merkitsi sitä, että olimme perillä yöllä kello 2. Viimeiset tunnit pysyimme hereillä kofeiinitablettien voimalla. Jotenkin se muistutti minua inttiajoista…
Kaiken lisäksi emme edes päätyneet Geneveen tai Sveitsiin yötä, vaan heti rajan toisella puolella sijaitsevaan ranskalaiseen hotelliin. Jos olisimme matkan varrella saaneet jostain torakoita kyytiimme, se olisi ollut täältä. Onneksi niin ei käynyt.
Prahan vanha kaupunki on mainio esimerkki siitä, millaisia pikkukujia koko Itä-Eurooppa on täynnä. Tsekeissä parhaat aarteet löytyvät juuri näiltä sivuteiltä.
Genève-Nîmes-Perpignan
Kuten hulppean hotellimme kuvailusta saattaa arvata, Geneve ei tehnyt meihin vaikutusta. Aivan kuten Baltian maiden halvat hinnat yllättivät minut, yllätti Geneven hintatason kallius. Täällä söin elämäni kalleimman alkupalakeiton. Muuhun en raaskinut käyttää rahaa.
Jatkoimme siis matkaa kohti Etelä-Ranskaa, jossa kohtasimme ensimmäisen vastoinkäymisen: rengas puhkesi tai pikemminkin räjähti keskellä moottoritietä. Onneksi poikaystäväni oli ratissa, sillä hän ohjasi pirssimme lehmänhermoisena kolmikaistaisen tien varteen. Ei muuta kuin tavarat tulos takakontista, vararengas esiin, kolmio tienposkeen ja kuumuudesta sulanut kumi vaihtoon.
Renkaanvaihdon jälkeen huomasimme, että onnettomuudet olivat vasta alkamassa. Pimeyden jo laskettua autostamme nimittäin laukesi käsijarru. Hirvittävän kolinan saattelemana ohjasimme auton jälleen tien viereen – tällä kertaa sopivasti kohdalle sattuneeseen rekkaparkkiin. Nopean tilannearvion jälkeen totesimme olevamme jumissa: rikkoutuneet jarrut estivät autoa liikkumasta.
Tilannetta ei parantanut se, että Ranskassa kaikki paikat ovat sunnuntaisin kiinni. Valmistauduimme jo nukkumaan autossa yön yli, kun paikalle kurvasi moottoritietä huoltavan yhtiön auto! Meidän ranskamme oli yhtä ontuvaa kuin hänen englantinsa, mutta lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että hän soittaisi paikalle poliisin tai huoltomiehen tai jotain. Joka tapauksessa apua oli tulossa.
Lopulta paikalle saapui hinausauto, joka vei meidän lähimpään Nîmesin kaupunkiin. Aamulla saimme auton huollettua, ja matka jatkui taas kevyin mielin kohti eteläistä Espanjaa. Mutta ei kahta ilman kolmatta: vain 200 kilometrin jälkeen yksi vielä puhkeamaton rengas alkoi uhkaavasti kuulostaa ja tuntua samalta kuin edellinen hajonnut. Nopean pysähdyksen ja taskulampun kanssa suhaamisen jälkeen totesimme, että suuntaamme lähimpään kaupunkiin yöksi, ja miettisimme aamulla uusiksi, että mitäköhän pirua.
Päädyimme siis Perpignaniin. Matkallemme oli osunut jo kaksi ranskalaiskylää, joiden olemassaolosta emme alunperin edes tienneet. Tämä viimeisin voitti meidät kuitenkin puolelleen. Jos Kerava olisi ollut olemassa jo 1300-luvulla ja se olisi rakennettu kokonaan kivestä, näyttäisi se juuri tältä.
Renkaan puhkeamisen jälkeen matka ei jatkunut ongelmitta. Renkaiden jumiutumisen ja toisen, lähes rikki ajetun renkaan takia jouduimme ottamaan ylimääräisen pysähdyksen Perpignanissa, pienessä ja herttaisessa ranskalaisessa kylässä.
Perpignan-Benalmádena
Vaihtoehtoja oli vähän: meidän olisi ostettava autoon uudet renkaat tai jäätävä Perpignaniin. Ratkaisuja oli vain yksi: kurvasimme lähimmän Euromasterin pihaan ja sormet ristissä toivoimme, että saisimme ilman ajanvarausta heti alle uudet renkaat.
Kerrankin heikosta ranskan kielen taidosta oli hyötyä: paikalliset halusivat ilmeisesti päästä meistä sen verran hanakasti eroon, että eteeni kiikutettiin lasku ennen kuin ehdin edes ymmärtää. Jess! Matka Espanjan etelärannikkolle pääsi vihdoin jatkumaan.
Koska 15-vuotias uskollinen Toyota Corollani oli hylännyt meidät tielle odottamattoman monta kertaa, päätimme kaasutella koko matkan Espanjan halki yhdeltä istumalta. Suunniteltu pysähtyminen Barcelonassa asuvan ystävän luona sai jäädä, ja perille Benalmádenaan saavuimme illalla kello 23 aikaan. Auto pysyi kasassa ja kuski tiellä, mutta yhden yllätyksen menomatkamme oli meille vielä säästänyt: olimme saaneet vuokraamaamme asuntoon väärät avaimet. Vielä yksi yö hotellissa, ja aamulla soitto lukkosepälle.
Vähän bensaa tai dieseliä kuluttavalla autolla matkustaminen on edullista. Oman lisänsä erityisesti Etelä-Euroopassa tuovat maksulliset tiet, joita varten mukaan kannattaa varata luottokortti tai käteistä. Tietullimaksut vaihtelevat 3–50 euron välillä riippuen siitä, kuinka pitkään maksullisella tiellä ajaa
Benalmádena-San Sebastián
Espanjan Benalmádenassa, Fuengirolan ja Malagan välissä, vietetyn loman jälkeen oli aika suunnata takaisin pohjolaan. Paluumatkalla ajaisimme eri reittiä kuin tullessa, sillä Baltian maiden lisäksi en ollut koskaan käynyt Pariisissa tai Berliinissä. Reittivalinta oli siis helppo.
Jälleen pilkkopimeässä ja huonokuntoisella tiellä matkasimme lähes 12 tunnin matkan Espanjan etelärannikolta sen pohjoisrannikolle, San Sebastiániin. Myöhäisestä lähdöstämme huolimatta meitä innoitti tieto siitä, että kaupunki on Espanjan kulinaristinen pääkaupunki. Costa del Solilla olimme osuneet useampiin kehnoihin ravintoloihin, ja mielemme teki pitkästä aikaa kunnolla valmistettua ruokaa.
Yövyimme kaupungin ulkopuolelle vanhaan teollisuushalliin rakennetussa hotellissa, ja jatkoimme aamulla matkaa San Sebastiánin keskustaan. Tuuppasimme auton parkkiin, ja kylmän talviviiman ajamana astuimme sisään ensimmäiseen ravintolaan. Kaupungin hyväksi mainostettu ruoka ei pettänyt: hippikommuunin pitämä kotikeittiö tarjoili meille Espanjan herkullisimman ja erikoisimman aamupalan.
Hippikommuunin pitämä ravintola tarjoili meille Espanjan erikoisimman aamupalan.
Euroopassa näkyy edelleen viime vuosien terroristi-iskujen jälkeiset varotoimet. Pariisin Louvressa ja muissa isojen kaupunkien turistikohteissa on paljon vartijoita, aseistettuja sotilaita ja jopa turvatarkastuksia.
San Sebastián-Pariisi
Ennen kuin ravintolassa työskentelevän ja herttaiselta vaikuttavan, harmaahiuksisen tädin puhe kääntyi liikaa käännytyksen puolelle, kiitimme ruuasta ja karkasimme. San Sebastianiássa olisimme hyvin voineet viettää pitkän viikonlopun, mutta mielessä poltteli jo seuraava kohde: Pariisi. Matkaa oli edessä noin 8 tunnin verran, joten halusimme jo päästä tien päälle.
Aivan kuten sinihomejuusto tai marsipaani, Pariisi on kaupunki, josta ihmiset joko pitävät tai eivät. Kuulemani perusteella olin skeptinen, mutta nyt joudun myöntämään, että ihastuin. Suurin vaikuttavat tekijä tähän oli se, että hotellimme sijaitsi kaupungin 9. alueella, josta löysimme rauhalliset ja paikallisten täyttämät ravintolat, kuppilat ja baarit. Pariisissa huomasin, kuinka paljon hotellin sijainnilla on väliä!
Rakkauden ja romantiikan kaupunki oli tähänastisen roadtripimme ainoa stoppi, jossa pysähdyimme kahdeksi yöksi. Vaikka matkan varrella oli ollut monia kaupunkeja, joiden koluamiseen yksi päivä ei riitä, oli Pariisissa jotain erityistä. Eivätkä pariisilaiset olleet ollenkaan niin töykeitä kuin aina väitetään!
Aivan kuten sinihomejuusto tai marsipaani, Pariisi on kaupunki, josta ihmiset joko pitävät tai eivät.
Pariisi-Berliini
Yllättäen matkamme toiseksi viimeinen etappi alkoi jo lähestyä, ja edessä olisi vielä viimeinen rutistus: 11 tunnin matka Pariisista Berliiniin. Matkan varrella uskomme meinasi jo hyytyä ruuhkiin ja tietöihin, mutta lopulta taistelimme itsemme autobahnia pitkin 180 km/h tuntivauhtia perille.
Kello oli lähempänä yhtätoista, kun saavuimme hotellille, ja tätä kirjoittaessani päivä on jo vaihtunut. Istun superhipsteriltä tuntuvan majoitusliikkeemme aulassa, ja pohdin millaiset kaksi seuraavaa päivät tulevat olemaan. En tiedä Berliinistä mitään. Tiedän vain, että lauantaina meidän on lähdettävä täältä ja että sunnuntaina Pohjois-Saksan Kielistä lähtevä autolautta vie meidän Ruotsin puolelle Göteborgiin, matkamme viimeiseen määränpäähän. Suomeen palaamme sitten joskus.
