Festareilla käydään juhlimassa mitä tahansa: ennen intin menemistä, intistä pääsemistä, polttareita, synttäreitä ja ihan muuten vaan. Tunnelma on riehakas, väsynyt, odottava ja toisinaan jopa liikuttunut. Juhlijoiden ensimmäinen kerta ei koskaan jää viimeiseksi.
Varusmies-lehti kävi pyörähtämässä Provinssissa, joka järjestetään kesä-heinäkuun vaihteessa Seinäjoella. Kolmipäiväinen, torstaista lauantaihin järjestettävä festari oli tänä vuonna poikkeuksellinen, sillä sen aikana ei satanut pisaraakaan vettä. Tavallisesti Provinssi on nimittäin tunnettu rankkasateista, mutavellistä ja kastuneista teltoista. Silti sinne palataan aina uudestaan.
Teksti ja kuvat Hanna Tuulonen
Ensimmäisen kerta festareilla on yleensä se kaikista mieleenpainuvin. Monella festarineitsyellä ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, minne he ovat lähdössä ja mitä tuleman pitää. Etukäteen on hankittu vain lippu.
“Noin viisi minuuttia ennen lähtö mä pakkasin tänne mukaan sukat, bokserit, makuupussin ja -alustan”, kertoo 18-vuotias Eemeli Laitinen kertoo.
Laitinen on ensimmäistä kertaa Provinssin kaltaisella, useamman päivän kestävällä festarilla, jossa yövytään leirintäalueella. Festareiden kolmantena päivänä, lauantaina, Laitinen kuvailee kokemusta mukavaksi.
“Tulin tänne keikkojen ja leirinnän takia. Kaikki on yllättänyt tosi positiivisesti – jopa sellaiset vanhemmat bändit kuin Popeda ja Klamydia, ja sit uudemmista Robin. Täällä on isot lavat ja hienot puitteet, ja leirinnässä on mahtava viettää aikaa.”
Myös 22-vuotias Santeri Salmelin on viihtynyt hyvin, vaikka sanookin lähes viiden päivän juhlimisen olevan raskasta. Salmelin saapui leirintäalueelle jo keskiviikkoiltana ja lähtee vasta sunnuntaiaamuna.
“Täällä on kaikkea paljon: esiintyjä, telttoja, ihmisiä. Mukaan pakkasin tärkeimmät, eli kondomit, juomat ja makuupussin. Tää on just sitä, mitä kuvittelin. Kyllä tänne täytyy uudestaan tulla”, ensimmäistä kertaa festareilla oleva Salmelin sanoo ja nauraa.
Miltä ne festarit sitten oikeasti oikein näyttävät? Keitä siellä on ja mitä sinne kannattaa laittaa päälle? Mitä tapahtuu silloin, kun ei ole keikkoja ja tarviiko ihmistungoksessa pelätä jäävänsä muiden jalkoihin? Me selvitimme.
Pukeutuminen
Suomalaisten muotitietoisuutta ja pukeutumiskulttuuria haukutaan usein tylsäksi, juntiksi ja yksinkertaiseksi. Ja sitä se kieltämättä välillä onkin, kun talvella yhden mustatakkisen kadun tallaajan erottaa toistesta vain erilaisen heijastimen ansiosta. Festareilla homma kuitenkin räjähtää käsiin.
Riippumatta siitä, mille festareille menet tai minkä tyyppiset festarit on kyseessä, ovat tapahtumassa vierailevat festarikävijät laittautuneita. Osa enemmän, osa vähemmän. Festareilla värikäs, näyttävä, överi, hauska ja pöljä pukeutuminen ei ole vain artistien juttu.
Jotkut tekevät ja tuunaavat festarikuteensa itse, toiset ostavat ne pilailupuodeista ja lelukaupoista, loput festarialueen kojuista. Niukkoja vaatteita suosivat luottavat siihen, että aurinko paistaa ja jos ei paista niin ainakin vaatteet kuivuvat nopeasti. Toiset taas tälläytyvät viimeisen päälle välittämättä siitä, mitä sääennuste näyttää: samat vaatteet vedetään niskaan sekä +30 asteen helteessä että hyytävässä kaatosateessa.
Varmaa on vain se, että vaatteet ovat kantajansa näköiset ja että kukaan ei laittaisi niitä päälleen missään muualla.
Moshpit
Moshpitit ovat yleisiä metalli- ja punkbändien keikoilla. Moshpitissä lavan eteen, keskelle yleisöä syntyy yleensä pyöreähkö alue, jossa porukka hyppii, tönii ja törmäilee toisiinsa.
Vaikka moshpit näyttää usein varsin hurjalta, se ei ole sitä. Moshpit-alueen reunoilla seisovia ihmisiä pyritään välttämään, ja jos joku kaatuu, nostetaan hänet nopeasti ylös. Vahinkoja totta kai sattuu joskus, mutta pääsääntöisesti moshpitistä jää muistoksia vain hiki, muutama mustelma ja likaiset kengät.
Karaoke
Voisi kuvitella, että festivaaleilla olisi niin paljon muuta tekemistä, että kukaan ei ole koskaan tullut ajatelleeksi karaokelaitteiden viemistä tapahtuma-alueelle. Tätä yhtä suomalaisten kansallislajia ei kuitenkaan pääse pakoon edes keskellä musiikkijuhlia.
Esimerkiksi Provinssin leirintäalueella on teltalta toiselle kiertävä karaokekärry. Mikäli keikkojen seuraaminen ei siis kiinnosta, voi itse tarttua mikkiin ja laulaa Levottoman Tuhkimon tai Doriksen, jotka varmasti löytyvät biisilistalta.
Benjihyppy
Oheistoiminta ei rajoitu karaokeen. Hurjapäät – ja ne, joilla ei ole tukka kipeä – voivat nimittäin tehdä keikkojen seuraamisesta hieman jännittävämpää hilaamalla itsensä nosturi päähän. Kaikki näyttää varmasti erilaiselta, kun syöksyy pää edellä kohti alla häämöttävää yleisömerta.
Keikat
Kaikkien festareiden pääjuttu ovat totta kai keikat.
Tämän vuoden Provinssissa esiintyjiä oli yli 80. Luulisi siitä löytyvän jotain jokaiselle, kaikille päiville. Kaikki esiintyjät eivät välttämättä ole sellaisia, jotka on pakkopakkopakko nähdä. Keikalta toiselle ajelehtiessa saattaa kuitenkin tulla törmänneeksi johonkin uuteen artistiin, josta ei ole aikaisemmin kuullutkaan ja josta huomaa pitävänsä. Tai sitten saattaa huomata, että bändi jonka musiikista ei välttämättä hirveästi tykkää, vetääkin ihan pirun hienoa lavashowta.
Olitpa sitten takarivissä seisova rokkipoliisi, eturivissä hikoileva tosifani tai moshpitin keskellä päätyvä rasavilli, ovat keikat kaikkien festareiden suola. Kerran tomuisia hiekkakenttiä, hikisiä telttoja ja mahtavaa festarikansan yhteishenkeä maistettuaan sitä haluaa kesä toisensa jälkeen uudestaan.
