Äkkiä se kesä meni. Vastahan kesälomat alkoivat, mutta kohta on taas syksy edessä. Kesätöiden parissa aika kuluu nopeasti, välillä liiankin nopeasti. Heinäkuun eli itselleni kesän puolivälin varma merkki on uusi saapumiserä.
Nyt aloittanut 2/23 -saapumiserä on siinä mielessä historiallinen, että se on ensimmäinen joukko nuoria, joka aloittaa asepalveluksensa Nato-Suomessa. Käytännössä Nato-jäsenyys ei välttämättä kauheasti näy varusmisten arjessa. Englannin kieleen voi törmätä palveluksen aikana useammin, mutta peruskaava säilyy perisuomalaisena.
Heinäkuussa aloittanut saapumiserä tulee pärjäämään siis samoilla opeilla kuin kaikki edeltäjänsäkin. Suomalaisella sisulla vain eteenpäin! Intissä monet asiat ovat täysin vieraita ex-siviileille, mutta kyllä kasarmin tavoille oppii nopeasti.
Intin annista voisi kirjoittaa ja paasata loputtomasti, mutta yksi asia on nykypäivänä todella arvokas. Armeijassa ei voi nimittäin valita tupalaisiaan, vaan samaan ryhmään voi päätyä hyvin erilaisista taustoista nuoria miehiä ja naisia.
Armeijan vihreissä pääseekin tutustumaan ihmisiin aidoimmillaan.
Olipa sitten espoolaisen insinööriperheen tytär tai lapualaisen maanviljelijän poika, jokainen pukee porttien sisällä samat vaatteet ja saa saman kohtelun. Intissä ei ole meitä tai heitä, on vain yksi porukka. Taustoistaan hyvin kirjava sakki koulitaan puolessa vuodessa tai vuodessa yhtenäiseksi reserviksi, joka on valmis puolustamaan isänmaata kaikista kriittisimmillä hetkillä.
Armeijan vihreissä pääseekin tutustumaan ihmisiin aidoimmillaan, kun ihmisessä yksilöllistä on vain hänen sisin itsensä eli persoona. Monet reserviläiset muistelevatkin lämmöllä tutustumisia, kun täysin eri taustoista olevasta henkilöstä muovautui palveluksen aikana parhaimmillaan elinikäinen ystävä.
Suomalaiset ovat pärjänneet historiassa yhtenäisenä kansana. Kun omia on alettu jakaa meihin ja heihin, lopputulos on ollut aina raaka. Tänä päivänä maahamme on rantautunut rapakon takaa yhteiskuntaa jakava kehitys. Suomalaiset ajautuvat kuppikuntiin, jotka eivät ymmärrä toistensa ajattelu- ja elämäntapoja.
Pienenä kansana suomalaisilla ei ole varaa “kahteen leiriin”, vaan yhdistäviä tekijöitä pitäisi alkaa taas löytämään. Talvisodan henki yhdisti aikoinaan oikeasti jakautuneen kansan, minkälaista arvomuutosta toivoisi tähänkin päivään.
Esimerkiksi intissä tähän yhdistävään ajattelutapaan jokainen varusmies osallistuu, usein tiedostamattaan. Kriisitilanteessa ei ole varaa alkaa jakamaan omia väärällä tavalla ajatteleviin, vaan joukon täytyy olla yhtenäinen selvitäkseen.
Toivottavasti suomalaiset alkaisivat nähdä toisensa taas veljinä ja siskoina, kuten armeijassa tehdään!
Santeri Nousjoki
Kirjoittaja on Varusmies-lehden päätoimittaja.
