Upinniemen kasarmi koki muodonmuutoksen – kolkot tuvat ovat historiaa

Teksti Saana Sjöblom-Hasselblatt

Kuva Daniel Averine / Puolustusvoimat

Senaatti-kiinteistöjen toteuttama kasarmin peruskorjaus on valmistunut Upinniemen Rannikkoprikaatin varuskunnassa. Kyseessä on ensimmäinen Puolustusvoimien uuden työ- ja oppimisympäristökonseptin mukainen uudistus.

Mistä on kyse?

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Senaatti ja Puolustusvoimat uudistavat yhteistyössä kaikki Suomen kasarmirakennukset vastaamaan paremmin nykyaikaisia tarpeita. Kokonaissuunnitelman myötä myös muun muassa esikunnan tilat remontoidaan.

Ensimmäisenä runkoon saakka purettiin 1960-luvulla rakennettu kasarmirakennus Upinniemessä siten, että se vastaisi jatkossa paremmin uusia vaatimuksia. Uudistus on tärkeä varsinkin sisäilman laadun kannalta, sillä jatkossa harjoituksissa likaantuneita ja kastuneita varusteita ei viedä enää majoituskerroksiin. Märät ulkovarusteet viedään sen sijaan kuivauskaappeihin, ja teltat kuivataan suuressa kuivaamossa nostamalla ne kattoon.

Myös kasarmien opetus- ja koulutustilat uudistetaan. Upinniemen valmistunut tila osoittaa, että ne ovat tulevaisuudessa sopivampia monipuolisempaan käyttötarkoitukseen, sillä niitä voidaan muunnella tarpeen mukaan. Upinniemessä kaikki luokkahuoneen osat ovat esimerkiksi liikuteltavissa ja muunnettavissa haluttuun muotoon.

Millaisia uudet tuvat ovat?

Varusmiesten tuvat remontoitiin vastaamaan nykyisiä tarpeita esimerkiksi korvaamalla vanhat metallisängyt pidemmillä sängyillä, joissa on enemmän näkösuojaa. Lisäksi niissä on lukulamppu, hylly ja pistorasia sähkölaitteiden lataamiselle.

Tupia on Upinniemessä nyt kolmenlaisia: kahdeksan hengen viikinkitupa, kahdentoista sotilaan isotupa ja kuuden taistelijan pikkutupa. Mallikonsepti sopeutetaan eri joukko-osastoihin ympäri Suomea kasarmien tilojen ja mahdollisuuksien mukaan. Puolustusvoimat painottaa, että uudistuksessa huomioidaan joka tapauksessa varusmiesten sekä henkilökunnan terveys, turvallisuus ja viihtyvyys.

Punkat ovat edelleen siis tuttuun tapaan kerrossänkyjä, mutta ne on sijoitettu paremmin tupien reunoille. Pöytäryhmät löytyvät sen sijaan nykyään huoneiden keskeltä sen sijaan, että kolisevat metallikaapit olisivat ahtaasti kunkin sängyn vieressä. Vielä uudistusta suunniteltaessa tiedotettiin, että kaikkiin tupiin tulisi jatkossa näyttö, josta varusmiehet voivat katsoa opetusvideoita pienryhmissä.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Vuonna 2018 uutisoitiin, että Puolustusvoimien kaikki kasarmit tulevat kokemaan päivityksen ”viikinkimallin” mukaisiksi arviolta 20–40 vuoden sisällä. Uudistuksella kerrottiin pyrittävän parantamaan sekä varusmiesten viihtyvyyttä että yksityisyyttä.

Viikinkimalliksi uudistusta on kutsuttu siksi, koska sitä suunnitelleen arkkitehdin mukaan viikingit asuivat aikanaan vastaavanlaisissa tiloissa, joissa nukuttiin reunoilla ja seurusteltiin keskellä. Työ- ja oppimisympäristön uudistamisen suunnittelu alkoi jo vuonna 2016.

Tilasuunnitteluun on vaikuttanut erityisesti varusmieskoulutuksen muuttuminen modernimpaan suuntaan. Huomattavimman muodonmuutoksen kerrottiin alusta asti kokevan juurikin kasarmien koulutus- ja toimistotilat sekä varusmiesten tuvat.

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta