Kansanedustaja Sari Raassina: Varusmiehet ansaitsevat eläkekertymän ja kotiuttamisrahan

Kansanedustaja Sari Raassinan (kok.) mielestä eläkkeen pitäisi kertyä asevelvollisuuden suorittamisen aikana ja varusmiehiltä 90-luvulla poistettu kotiuttamisraha pitäisi palauttaa. Raassina kertoo ajatuksistaan Savon Sanomien blogissa. Raassina ei kannatta naisia koskevaa yleistä asevelvollisuutta, mutta on...

Jatka lukemista →

Reserviläisliiton tutkimus: Nuoret uskovat maanpuolustustahdon tärkeyteen

Reilusti yli puolet suomalaisista pitää yleistä asevelvollisuutta Suomen maanpuolustuksen suurimpana vahvuutena, kertoo Reserviläisliiton tuore kyselytutkimus. Armeijaikäisten nuorten mielestä suurin vahvuus on maanpuolustustahto, jonka varaan vanhempi väestönosa laskee vähemmän. Suomalaiset nuoret...

Jatka lukemista →

Valtiokonttori avaa chatin varusmiesten kysymyksiä varten

Varusmiesten tapaturmakorvauksista vastaava Valtiokonttori avaa chatin varusmiesten kysymyksiä varten. Valtiokonttorin verkkosivuilta löytyvässä chatissä voi kysyä yleisiä sotilastapaturmakorvauksiin liittyviä kysymyksiä.  Valtiokonttorin asiakaspäällikkö Ismo Tikan mukaan tavoitteena on parantaa varusmiesten saamaa palvelua. ”Päätimme...

Jatka lukemista →

Varusmiesliitto: Kasarmien korjaustahti liian hidas – ”Typerää leikkiä varusmiesten terveyden kustannuksella”

Iltalehti uutisoi tänään Porin prikaatin Niinisalon varuskunnan sisäilmaongelmista. Varusmiesliiton mielestä kasarmien korjaustahti on auttamattomasti liian hidas ja varusmiesten asuttaminen huonokuntoisissa kasarmeissa vaarallista leikkiä nuorten terveydellä. “Varusmiesliitolle sisäilmaongelmat eivät tälläkään kerralla...

Jatka lukemista →

Keskisuomalainen: Varusmiesten unimääriä aletaan selvittämään

Varusmiesten unta ja sen vaikutuksia toimintakykyyn, terveyteen ja palvelusturvallisuuteen ryhdytään tutkimaan. Asiasta uutisoi Keskisuomalainen. Tutkimus toteutetaan Sotilaslääketieteen keskuksen, Helsingin yliopiston sekä Uudenmaan sairaanhoitopiirin yhteishankkeena. Tutkimukseen valitaan 200 varusmiestä, jotka tulevat pitämään...

Jatka lukemista →

Keskisuomalaisen kysely: Varusmiesten pitäisi saada nukkua aamukuutta myöhempään

Keskisuomalaisen lukijakyselyyn vastanneista 54 prosenttia antaisi varusmiesten nukkua aamukuutta pidempään. Ajatusta vastustaa 46 prosenttia vastaajista. Vastauksia kyselyyn on tähän mennessä tullut lähes 2 500. Lukijoiden lisäksi ajatus saa tukea Varusmiesliitosta, Upseeriliitosta ja...

Jatka lukemista →

Puolustusvoimat kannustaa tupakkatuotteiden käytön lopettamiseen

Puolustusvoimat on antanut suosituksen tupakoimattomuuden edistämiseksi. Suosituksen pohjalta annetaan paikallisia ohjeistuksia, joiden tavoitteena on kitkeä tupakkatuotteiden käyttöä Puolustusvoimissa.  Suosituksen valmistelu on tapahtunut yhteistyössä keuhkoterveysjärjestö Filhan koordinoiman Tupakoimattomuuden edistäminen Puolustusvoimissa –hankkeen...

Jatka lukemista →

Ruotuväki: Varusmiehet kokeneet epätasa-arvoista kohtelua junissa

Joka kymmenes varusmies on kokenut epätasa-arvoista kohtelua junalla matkustaessaan, kertoo Ruotuväki-lehden tekemä kysely. Vastauksia kyselyyn saatiin 418 lähes kaikista joukko-osastoista. Kysely tehtiin Karjalaisen yleisönosastolla olleen kirjoituksen seurauksena. Kirjoituksessa hyvinkääläinen Kristian Vepsäläinen ihmetteli varusmiesten ravintolavaunussa saamaa...

Jatka lukemista →

Intin käynyt yrittäjä: ”Tukimuotoja heikosti tarjolla”

Varusmies-lehden haastattelusarjan ensimmäisessä osassa haastateltavana on Willem van Schevikhoven. Haastattelun aiheena on yrittäjyys ja oman yrityksen pyörittämisen haasteet varusmiespalveluksen aikana. Yrittäjänä asepalvelukseen astuneen van Schevikhovenin mukaan tukimuotoja on varusmiesyrittäjille heikosti tarjolla....

Jatka lukemista →

KSML: Varusmiesten pukeutumissääntöihin harkitaan muutoksia

Sotilaiden pukeutumissääntöihin harkitaan huojennuksia, uutisoi sanomalehti Keskisuomalainen. Taustalla on halu huomioida eri etniset ryhmät nykyistä paremmin.  Kuva Aku Siukosaari Toteutuessaan muutos koskisi sekä Puolustusvoimien henkilöstöä että varusmiehiä. Puolustusvoimien komentopäällikkö, prikaatikenraali Kim Mattsson kertoo,...

Jatka lukemista →