Nykyaikaisessa varusmiespalveluksessa ajankäytön tehokkuus korostuu. Monimutkaistuvassa sodankäynnissä pitäisi osata koko ajan enemmän, mutta koulutusaika on rajoitettu.

Teksti: Tatu Suontausta

 

Kranaatti lentää kaaressa kohti maaliksi asetettua rinkulaa. Eihän se siihen osu, mutta eivät ole muutkaan osuneet. Heittokuntoon laittaminen, suojautuminen, vaikuttaminen räjähdyshuutojen jälkeen. Heikko osumatarkkuus ei yllätä, sillä alokkailla on kranaatinheittoharjoituksissa paljon opeteltavia asioita viemässä keskittymistä itse heittosuoritukselta.

Vai onko?

Kantahenkilökunnan organisoimassa harjoituksessa seisoskelen itse vahtimassa yhtä kolmesta heittopaikasta. Mietin yläkouluikäisten pesistreenejä, joita olen menossa valmentamaan illan harjoitusvapailla. Vieressä reilu kymmenen alokasta viskelee sinistä mötikkää vuorotellen.

Sitten havahdun.

Minkä takia kranaatteja heittää joukkueellinen varusmiehiä kolmessa pisteessä, kun yli puolet harjoitusmöhkäleistä lojuu säilytyslaatikossa käyttämättöminä?

Läpi varusmiespalvelukseni kantahenkilökunta pauhasi, että puoli vuotta ei riitä mihinkään. Suurin osa alokkaiden kasarmiajasta tuntuu kuitenkin kuluvan istuskellessa ja odotellessa. Opinnoissani Lean-ajatteluun tutustuneena päätin ryhtyä kellottamaan alaisteni päivien kulkua. Halusin selvittää, kuinka suuri ajasta käytetään oikeaan sotilaskoulutukseen. Leanauksen perusperiaatteiden mukaisesti siirtymisiä, kuljetuksia, ruokailuja tai edestakaisin juoksentelua en tähän laskelmaan huolinut.

Tulokset olivat järkyttäviä.

Aamupäivällä 45 minuuttia, iltapäivällä 72 minuuttia. Päivässä, E-kauden alussa, viikon keskiarvona. Keskiverrolta tykkimieheltä, joka ei viettänyt aikaa varuskuntasairaalassa tai lomilla.

Viikkoa ennen loppusotaa vastaavat luvut olivat 41 ja 80. Kaksi tuntia aktiivista koulutusta päivässä, juuri ennen puolivuotisen taipaleen loppuhuipennusta. Tulokset ovat tietysti vain yksittäisen varusmiehen aikoja, ja jonkun mielestä punkkien ja kaappien siistiminen saattavat sotilaskoulutusta ollakin. Mutta silti: kaksi tuntia!

Toki osa tehottomuudesta johtuu puhtaasti resurssien puutteesta: 40 paikan ampuradalla ei kerrallaan sata ihmistä ammu. Vähän voi antaa anteeksi myös siksi, että varusmiesjohtajien on tärkeää antaa epäonnistua ja havaita omat virheensä koulutusten suunnittelussa. Mutta kyllä kolmikymppisen ylikersantin on syytä katsoa peiliin, jos ei tajua 40 alokkaan jalkapallopelin jakamisen neljään pienempään tehostavan pelaamista. Itseensä saa mennä, jos todella katsoo olevan järkevää tuhlata vartti joukkueen aselajikoulutuksesta – eli 40 hengen joukkueessa 10 ihmistyötuntia – siihen, että yksi soturi lähetetään korjaamaan sänkynsä päiväpeittoa.

Nykyaikaisessa varusmiespalveluksessa ajankäytön tehokkuus korostuu. Monimutkaistuvassa sodankäynnissä pitäisi osata koko ajan enemmän, mutta koulutusaika on rajoitettu. Oli syy tehottomuuteen kantahenkilökunnassa, riittämättömissä resursseissa, varusmiesjohtajissa tai todennäköisimmin niissä kaikissa, on suomalaisten todella syytä miettiä, miten haluamme varusmieskoulutuksemme toimivan.

Onko kaksi tuntia päivässä tarpeeksi?

Kirjoittaja on Merivoimien reserviupseerikurssin 165 priimus sekä tuotantotalouden ja kauppatieteiden opiskelija.