Katsokaa! Katsokaa! Lasten yhtäkkiset huudot keskeyttävät rauhallisen sunnuntaipäivän lounaisranskalaisella hiekkarannalla. Ihmiset ovat hämmentyneitä. He eivät todellakaan tiedä, mitä katsoa. Syy kuitenkin selviää nopeasti. Aivan rantaveden tuntumassa uiskentelee hylje, joka näyttää kiinnostuneen surffareista ja heidän laudoistaan.
Teksti ja kuvat Rasmus Arikka
Hylje seuraa tarkasti surffareiden liikkeitä ja näytösluontoisesti esiintyy rannalla pällisteleville ihmisille. Se sukeltaa ja ui. Se lähestyy rantaa ja hinaa itsensä hiekalle. Ihmiset ovat niin lähellä, että voivat halutessaan koskettaa eläintä, ja niin moni tekeekin. Lapset eivät arkaile silittää kaunista eläintä, joka koirien tavoin heittäytyy selälleen kerjäämään huomiota. Attention! Se voi purra, joku sanoo väkijoukosta. Voiko? Auts! Hylje todella puree onnetonta surffaria pohkeeseen ja pulahtaa takaisin veteen.
Villihylkeiden näkeminen ei ole arkipäivää Lounais-Ranskassakaan, mutta viimeisimmän kokemuksen perusteella voi väittää, että tämä matkakohde saattaa tarjota myös kiinnostavia luontoelämyksiä. Se hyvä osoitus siitä, että Ranskassa on muutakin nähtävää kuin maailman suosituin matkailukaupunki Pariisi.
Maailman turismiorganisaation mukaan Ranskassa vieraili vuonna 2013 yli 80 miljoonaa turistia, joista suurin osa vietti lomansa Pariisissa. Eiffel-torni ja Seinen rantatörmä ovat takuuvarmoja matkakohteita, mutta jos haluaa tutustua Ranskaan pintaa syvemmältä, kannattaa suunnistaa esimerkiksi Lounais-Ranskaan.
Ranskan lounaisrannikolla, Arcachonin lahden eteläpuolella on paljon samankaltaisia hiekkarantoja kuin hyljespektaakkelin tarjoillut le Petit-Nice, Pikku-Nizza. Matalat kalliot rajaavat leveitä hiekkarantoja, joille aurinkoisena kevätpäivänä tulee paljon pariskuntia ja lapsiperheitä nauttimaan viikonlopusta. Atlantin vesi on vielä kylmää, mutta kuivapukuihin kääriytyneet surffarit kahlaavat rantavedessä tottuneesti. Meren tuoksu ja pilvetön taivas saavat kenet tahansa hyvälle tuulelle.
Le Petit Nice on tyypillinen hiekkaranta Lounais-Ranskassa, jossa voi leppoisan rantapäivä lisäksi ihailla vuorovesi-ilmiötä.
Villihylkeen purema ei ole arkipäivää edes Lounais-Ranskassa.
Jos hiekkarannat ja hylje sävähdyttävät, ne eivät ole mitään yhden Lounais-Ranska hienoimman nähtävyyden rinnalla. Sitä voi parhaiten kuvata kolmella sanalla: hiekkaa, hiekkaa ja hiekkaa.
Euroopan suurin hiekkadyyni, Dune du Pilat, on lähes kolme kilometriä pitkä ja yli sata metriä korkea. Parkkialueelta rantaan päin tarpova turisti ei voi kuin haukkoa henkeä nähdessään ensisilmäyksen valtavasta hiekkakasasta. On palmusunnuntai, ja kengät riisuttuaan vaaleaa hiekkakukkulaa ylöspäin kapuavat niin aikuiset, lapset kuin koiratkin. Jopa erittäin huonosti kävelevää isoäitiä talutetaan rinnettä ylös. Lämpömittari näyttää 17 astetta. Paljaita varpaita vasten hiekka tuntuu viileältä, mutta ei kylmältä.
Dune du Pilat sijaitsee Arcachonin eteläpuolella, noin kymmenen kilometrin päässä kaupungista. Matkaa Bordeaux’stakaan sinne ei ole kuin 60 kilometriä. Jos Lounais-Ranskassa matkustaa, tätä mahtavaa hiekkadyyniä ei kannata sivuuttaa. Se on vaikuttava kokemus.
Kapuaminen dyynin laelle onnistuu helposti pehmeällä hiekalla tarpoen, mutta varovaisimmat matkaajat voivat kuitenkin valita muovista valetut portaat. Tukea saa köysikaiteista.
Näkymät hiekkadyynin päältä ovat huikeat. Sininen Atlantti kiiltää silmien edessä äärettömyyksiin. Rannan puolelle istutetut havupuut dominoivat maisemaa rauhoittavalla tavalla. Tuuli puhaltaa lempeästi kasvoihin, ja kevätaurinko hyväilee paikalle saapuneita turisteja. Mikä voisi olla parempaa?
Yli sata metriä korkea hiekkadyyni, Dune du Pilat, on luonnon ihme. Samettisen pehmeä hiekka villitsee niin lapset kuin aikuisetkin hyppimään ja kierimään dyynin rinteillä.
Kun lounaisrannikon dyynit on nähty, kannattaa suunnistaa Arcachonin lahden tuntumaan ja tutustua paikallisiin osterisatamiin.
Osterit, huîtres, ovat ranskalaisille suuri herkku ja nautinto. Erityisesti Atlantin rannikolla niihin suhtaudutaan intohimoisesti. Arcachonin lahden rannalla on kymmeniä pieniä osterisatamia, joissa voi käydä seuraamassa kalastajien työtä ja maistella ostereita pienissä ”kahviloissa”, joita kutsutaan ranskaksi sanalla cabane.
La Teste -niminen osterisatama on tyypillinen lajinsa edustaja. Jos siellä sattuu törmäämään kalastajiin, he vastaavat mieluusti turistien kysymyksiin ostereista. Paikallisen elinkeinon harjoittajiin tutustuminen vie matkailijan jälleen lähemmäs ranskalaisuuden ydintä. Osterisatamat eivät ole kovin esteettisiä, vaan päinvastoin melko likaisia. Ne haisevat kalalta ja merilevältä, mutta se kuuluu asiaan.
Vaikka osterit ovat suomalaisille outo herkku, muualla maailmassa niitä arvostetaan paljon. Ranskan lisäksi osterit kuuluvat esimerkiksi japanilaiseen keittiöön.
Osterit syödään elävinä, ja niiden maku on suolainen ja hieman imelä. Limainen ja harmaa otus ei ehkä ensikertalaiselle herätä kovaa ruokahalua, mutta osteria kannattaa ehdottomasti kokeilla. Maku on lopulta miellyttävä, jos syö ostereita ranskalaisittain hienonnetun salottisipulin ja sitruunan kera.
Pyynnin jälkeen kalastaja lajittelee osterit koon mukaan. Osterit säilytetään vedessä, jotta ne pysyvät tuoreina ja elävinä.
Ranska tuo monen mieleen ensimmäisenä patongin ja viinin. Se ei ole pelkkä cliché, vaan esimerkiksi viini on tietyillä alueilla tärkeä osa ranskalaisten identiteettiä.
Jos on kiinnostunut viinistä, Lounais-Ranska matkakohteena on erinomainen valinta. Alue on kuuluisa erityisesti maan viinipääkaupunki Bordeaux’n viinitiloista. Bordeaux’n kaupunkiin pääsee kätevästi yhdellä junalla Pariisista, ja matka taittuu noin kolmessa tunnissa. Kiertelyyn Bordeaux’n kaupungissa ja sen ympäristössä on suositeltavaa vuokrata auto, sillä etäisyydet ovat pitkiä ja bussiliikenne kaupunkien ulkopuolella on onnetonta.
Kun suunnistaa pois kaupungista ja ajelee autolla pitkin maanteitä, aivan yhtäkkiä huomaa olevansa viinitarhojen keskellä. Viiniviljelmät jatkuvat silmänkantamattomiin. Yllättävää on se, että viiniä viljellään hämmästyttävän lähellä autoteitä. Auton ikkunasta ohikiitäviä maisemia tarkkaillessa voi ihastella vaatimattoman näköisiä viinitiloja, châteauja. On vaikea uskoa, että näissä pienissä maalaistaloissa tuotetaan vuosittain tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia pulloja viiniä, jota kaupataan ympäri maailmaa.
Ensimmäinen pysähdyspaikka viinitilojen keskellä on Saint Émilion, joka on keskiaikainen, kalliojyrkänteelle rakennettu ja viininviljelyyn erikoistunut pikkukaupunki. Kapeat kadut,
muhkurainen katukivetys, keskellä kaupunkia kohoava kirkko ja äärettömyyksiin jatkuvat viinitarhat ovat yhdessä kuin ranskalaisen maalaisidyllin perikuva. Pienet kahvilat ja ravintolat johdattavat matkailijan lähemmäs ranskalaisuutta. Se näkyy myös paikallisista ihmisistä. Vaikka Pariisissa pärjää mainiosti englannin kielellä, Saint Émilionissa ja muualla Lounais-Ranskassa matkailijan on hyvä osata ranskaa un petit peu, vähän.
Vaikka Saint Émilionin kaupunkia ympäröivät viinitilat ovat näkemys, montaa tuliaispulloa ei ainakaan päivärahoilla osteta. Tavallisesti Ranskasta löytää helposti edullisesti viiniä, mutta Saint Émilionin alueen viinit ovat hyvin kalliita. Pullojen hinnat alkavat muutamasta kymmenestä eurosta eikä hintakattoa tunnu olevan. Ravintolassa kannattaa kuitenkin kerran sijoittaa hyvään paikalliseen viiniin ja alueen toiseen erikoisosaamiseen – ankkaan. Paistettu ankanrinta, magret de canard, on yksinkertaisesti loistavaa. Suomalaisille vieraampi linturuoka on erittäin maukasta. Kyse ei ole mistään ruokahifistelystä, sillä Ranskassa ankka kuuluu sekä arkeen että juhlaan.
Saint Émilionia ja sen ympäristöä pidetään yhtenä Lounais-Ranskan tärkeimmistä viinialueista. Keskiaikainen pikkukaupunki on valittu myös Unescon maailmanperintöluetteloon.
Lounais-Ranskassa on paljon kohteita, joihin ulkomaalaiset turistit eivät helposti eksy, mutta ne ovat silti vierailun arvoisia. Yksi hyvä esimerkki on Limousinin alueen ja Haute-Viennen-departamentin pääkaupunki Limoges, jonne on suora junayhteys Pariisista. Matka kestää noin kolme tuntia. 135 000:n asukkaan Limoges vastaa kokoluokaltaan Jyväskylää, mutta tämän ranskalaiskaupungin historia on huomattavasti pidempi kuin keskisuomalaisen opiskelijakaupungin. Limogesin perustivat roomalaiset jo ennen ajanlaskumme alkua.
Limoges on erityisen tunnettu posliinistaan, jota on 1700-luvulta alkaen kiikutettu ympäri Eurooppaa, jopa kuningashuoneiden pöytiin asti. Limoges’in asukkaat ovat ylpeitä posliinistaan, ja monen paikallisen perheen kaapeistakin löytyy hintavia posliiniastioita. Hienot kannut, kupit ja lautaset eivät ole kuitenkaan jokapäiväisessä käytössä, vaan ne kuuluvat lähinnä juhlaan.
Limoges on oiva esimerkki kaupungista, jossa pitkä historia ja nykyaika kulkevat käsikädessä. Kaupungin laidalle rakennetut suuret automarketit ja urheilukaupat ovat selkeästi tätä päivää, mutta samalla antiikinaikaiset sillat somistavat Vienne-joen rantapiennarta. Kiviset kävelysillat ovat edelleen päivittäisessä käytössä. Joen varressa on hiekka- ja kiviteitä, jotka tarjoavat hyvät puitteet lenkkeilijöille. Juoksijoita näkyykin nykyään paljon Ranskassa, sillä lenkkeilyharrastus on hyvin suosittua.
Vaikka antiikin jäänteet kiehtovat, kaupungissa on uudempiakin ihailtavia rakennuksia. 1920-luvulla valmistunut Gare de Limoges-Bénédictins on tyylikäs rautatieasema, jota eräs paikallinen herrasmies ylisti ”Euroopan kauneimmaksi”. Vaikka kauneus on katsojan silmissä, voi valehtelematta todeta, että yhtä hienoa rautatieasemaa ei näe joka lomareissulla. Myös paikallisissa matkaoppaissa Limogesin rautatieasema mainitaan usein merkittävänä nähtävyytenä.
Ehkä mieleenpainuvin yksityiskohta Limoges’ssa on kaupungintalo, joka on koko kaupungin komein rakennus. Se on linnamainen bâtiment, josta kerrotaan itsensä Hérgén inspiroituneen niin paljon, että se toimi esikuvana Tintti-sarjakuvissa esiintyvälle Moulinsartin linnalle. Toisaalta samaa tarinaa kerrotaan myös Loire’ssa sijaitsevasta Chevernyn linnasta. Jos tästä ristiriitaisesta tiedosta mainitsee ranskalaisille, he luultavasti tyytyvät vain kohottamaan olkiaan ja toteavat, että Ranskassa on lukemattomia samankaltaisia rakennuksia, joista lähes mikä vaan olisi voinut toimia esikuvana Moulinsartin linnalle.
Limoges’in kaupungintalo on hieno rakennelma keskellä kaupunkia. Paikallisten mukaan se on ollut Hérgén esikuvana Moulinsartin linnalle, mutta tarina on luultavasti vain ranskalainen legenda.
Dordognen alue sijaitsee vain parin tunnin ajomatkan päässä Limogesista etelään, ja siellä on paljon nähtävää. Ajomatkalla voi katsella ranskalaista maaseutua, jota leimaavat alueelle tyypillisesti karjatilat sekä laajat ja mäkiset pellot, joissa kasvatetaan muun muassa omenoita.
Dordognen päässä ensimmäinen suositeltava kohde on pikkukaupunki Sarlat. Sen katukuvaan kuuluu komeita renessanssiajan kivitaloja, joita vaurastuneet kauppiaat itselleen rakennuttivat. Useamman sataa vuotta vanhat talot ovat säilyneet hämmästyttävän hyvin ja niitä kelpaa katsella, vaikka arkkitehtuuri ei olisikaan omaa erikoisosaamista.
Sarlat’ssa järjestetään joka lauantai kuuluisat markkinat, marché, jossa voi haistella ranskalaistunnelmaa aitiopaikalta. Torikauppiaat myyvät paikallisia elintarvikkeita, kuten hedelmiä ja vihanneksia, mutta myös juustoja, vaatteita, koruja ja makeisia. Myynnissä on kaikkea, mitä vain voi kuvitella. Perheenäidit ja isät keskustelevat vilkkaasti torikauppiaiden kanssa ilmakuivatusta kinkusta. Kaupantekoon kuuluu olennaisena osana leikkeleiden maistaminen ja arvioiminen yhdessä kauppiaiden kanssa. Eräs nainen valittaa mansikoiden rumasta ulkonäöstä, mutta kauppias vakuuttaa niiden olevan erittäin makeita. Mansikoita maistetaan, ja lopulta kaupat tehdään. Tyylikästä.
Dordognen alueen erikoisuus on foie gras, eli ankan- tai hanhenmaksa, jota ranskalaiset kulinaristit saapuvat maistelemaan ja ostamaan kaukaakin. Foie gras on kallis herkku, joka kuuluu perinteisesti ranskalaiseen joulupöytään. Rasvainen maksa tarjoillaan tavallisesti alkupaloina vaalean leivän kera.
Sarlat’ssa on jotain hyvin ranskalaista torikauppiaineen ja pienine kujineen. Ostoksia tekevien ihmismassojen keskellä kuulee ranskan kielen lisäksi yllättävän paljon brittienglantia, sillä alueella asuu huomattava määrä Briteistä Ranskaan muuttaneita perheitä. Pieni sadekaan ei pilaa tunnelmaa.
Jos Sarlat on viehättävä kaupunki niin on myös Domme. Se on keskiaikainen, kallionharjalle rakennettu kylä, joka sijaitsee Sarlat’n läheisyydessä. Kylästä voi ihailla laaksoon avautuvaa, kaunista maalaismaisemaa ja sitä halkovaa Dordogne-jokea. Puistot, kiviset penkit ja pöydät tarjoavat loistavan mahdollisuuden piknikille à la française, ranskalaiseen tapaan. Tunnelmallisessa pikkukylässä vallitsee kiireettömyyden tuntu. Turistin kannattaakin ottaa mallia paikallisista ja istahtaa katukahvilaan juomaan kuppi expressoa kaikessa rauhassa.
La Roque Gageac on Dordogne-joen varrelle rakennettu kalliokylä, joka kuuluu alueen suosituimpiin nähtävyyksiin. Kylä on tehty merkillisesti osittain kallion päälle, sisään ja rinteeseen. Kävely kaupungin eksoottisessa puutarhassa saksanpähkinän kuorilla päällystetyillä poluilla on mieleenpainuva kokemus. Ainutlaatuinen La Roque Gageac on myös Les Plus Beaux Villages de France (Ranskan kauneimmat kylät) -järjestön suojelukohde.
Tiivistettynä Lounais-Ranska on hyvä matkakohde niille, jotka kaipaavat lomalta lähinnä rentoutumista ja ovat kiinnostuneet ranskan kielestä ja kulttuurista. Lomaan kannattaa yhdistää sekä maaseutu- että kaupunkimatkailu. Hiekkadyynien ja viinitilojen lisäksi esimerkiksi miljoonakaupunki Bordeaux sykkii 24 tuntia vuorokaudessa. Sieltä löytyy hienoja ravintoloita, yökerhoja ja pitkä ostoskatu niitä tarvitseville. Aktiivilomailijalle Lounais-Ranska ei ehkä ole paras lomakohde.
