Hallituksen ensimmäisessä budjetissa linjattiin muun muassa lisätehoa kertausharjoituksiin.

Hallitusohjelmaan perustuvan vuoden 2020 budjettiesityksen loppusumma on 57,6 miljardia euroa. Budjetissa huomioidaan erityisesti lapset ja vähävaraiset vanhukset, mutta myös Puolustusvoimien toimintamenomäärärahoihin tuli lisäyksiä.

Hallitus ehdotti vuodelle 2020 yhteensä 5,5 miljoonan euron korotusta Puolustusvoimien henkilö- ja tehtävämäärien lisäämiseen. Myös kertausharjoitusten määrän lisäämiseen ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen uuteen toimintamalliin panostetaan. Puolustusministeri Antti Kaikkonen on tyytyväinen uudistukseen.

– Puolustusministerinä pidän hyvänä, että ensi vuonna kertaamassa käy 1 200 reserviläistä enemmän kuin tänä vuonna, Kaikkonen kommentoi blogissaan.

Reserviin siirtyi varusmiehiä viimeksi eilen 18. syyskuuta. Vastikään kotiutuivat 1/19-saapumiserässä 255 vuorokautta palvelleet varusmiehet. Yhdeksän kuukauden palvelusaika koskee pääosin erityistehtävissä, lääkintätehtävissä tai sotilaspoliisina toimivaa miehistöä.

Varusmiesliitto toivottaa kotiutuneet varusmiehet tervetulleeksi reserviin.

Tarkemmin hallituksen budjetista täällä.

Teksti ja kuva Saana Sjöblom-Hasselblatt