TEKSTI JA KUVAT: Ilmari Parviala
Työnnän kanootin Päijänteen hiekkarannalta liikkeelle. Se lipuu äänettömästi ilta-auringon paisteessa. Mukana on reppu täynnä eväitä, riippumatto ja kaikki maailman aika. Kun melon pari ensimmäistä vetoa, kiire lakkaa. Nyt olen perillä.
Me suomalaiset olemme luontokansaa. Harvassa maassa on yhtä paljon metsästäjiä, kalastajia, marjastajia, mökkeilijöitä tai vaeltajia.
Suuri osa meistä suomalaisista viihtyy hyvin luonnon helmassa kaukana kaikesta, eikä ihme, sillä luonnossa oleminen voi tutkitusti vähentää stressiä, parantaa keskittymiskykyä ja laskea sykettä sekä verenpainetta.
Intti on modernin ihmisen luontosuhteen vedenjakaja. Joku rakastuu metsissä samoiluun ja kauniisiin maisemiin, toinen saattaa kyllästyä hyttysiin ja vesisateeseen täysin.
Luonnossa liikkumiselle kannattaa antaa kuitenkin mahdollisuus, vaikka varusmiespalveluksen maastoharjoitukset eivät olisikaan ihan se oma juttu. Luonnossa on loputon määrä tapoja viettää aikaa, ja se mikä sopii yhdelle ei välttämättä maistu toiselle.
Jos luonnossa oleminen ei ole tuttua puuhaa ennestään, kannattaa kokeilla erilaisia aktiviteettejä ja pohtia, mikä tuntuu itselle sopivimmalta. Viikon mittaisen Lapinvaelluksen sijasta kannattaa miettiä, mitä mahdollisuuksia omalta lähialueelta voisi löytyä ja kuinka niistä saisi ilon irti.
Asuipa sitten kaupungissa tai syrjemmässä, on Suomessa luonto aina varsin lähellä. Esimerkiksi lenkkeily lähiluonnossa on helppo tapa aloittaa.
Kun luonnon ensipuraisu on nautiskeltu, voi harrastukseen lisätä vaihtelevuutta vaikkapa viipymällä yön yli tai liikkumalla esimerkiksi meloen, pyöräillen tai hiihtäen.
Älytön harrastus
Kanoottini lipuu saaren rannan vierustaa pitkin. Vesi on kirkasta ja pohja näkyy. Pääsen leiripaikalle ja asettaudun pitkälleni. Hyttyset inisevät, mutta en anna sen häiritä. En anna minkään häiritä.
Ajatuksen tasolla kyseessä on uskomattoman typerä harrastus. Mennä nyt keskelle korpea hyttysten purtavaksi tai palelemaan. Toisaalta, kyynikolle jalkapallokin on vain pallon perässä juoksemista ja kirjan lukeminen paperin tuijottamista.
Jos luonnossa liikkumiselle antaa mahdollisuuden ja siihen suhtautuu avoimin mielin, käy siinä kuten varmasti monen muunkin harrastuksen kanssa. Innostuu.
Luontoharrastus on siitä erikoinen, että se irrottaa kulkijan täysin arjestaan. Elämä yksinkertaistuu. Syö, kun on nälkä. Nuku, kun väsyttää. Siirry toiseen paikkaan, kun huvittaa.
Toisin kuin intin maastoharjoituksissa, kukaan ei käske tehdä mitään. Miltä tuntuisi, jos makuupussista ei tarvitsisi ponkaista pystyyn jo aamuyöllä? Entä jos eväät saisi valita itse, ja gourmet-ruoan tekemiseen voisi käyttää niin paljon aikaa, kuin gastronominen elämys sattuu vaatimaan?
Pointti on se, että on täysin eri asia olla luonnossa vapaana, kuin osana maastoharjoitusta.
Eivätkä maastoharjoitukset välttämättä ole mitään kuritusleirejä, vaan usein parhaat muistot tarttuvat juuri sieltä. Luonnossa liikkuminen on vain erilaista, kun tarkoitus on eri.
Nojatuolissa on hauska muistella pitkiä marsseja ja ammuntoja. Toisaalta, mieleen jäävät myös omien retkien suunnistusvirheet ja levolliset tuokiot iltanuotiolla.
Vanhoja valokuvia katsellessa voi palata mielessään paikkoihin joissa on käynyt. Luonnossa liikkumisen tunnelmaa ei kuitenkaan voi todella tallentaa ja se on lienee kaikkien parhaaksi.
Ehkäpä on ihan hyvä, että rauhallisten kesäiltojen ja kirpakoiden pakkaspäivien fiilis jää hetkeen leijailemaan. Ehkä on parasta niin, että tunnetta ei voi laittaa purkkiin tai tallentaa kameraan.
Luonnossa liikkuja voi käydä etsimässä sitä ilmassa leijailevaa levollisuuden tunnetta ja löytää sen, jos hyvä tuuri käy.
Ekstaattinen elämys jossa palaset loksahtavat paikalleen on sellainen, jonka toivoisin jokaisen kokevan edes kerran elämässään. Siksi suosittelen: Lähde luontoon.
