Justimus löytää inspiraatiota pienistä ja suurista asioista

Justimus julkaisi juuri komediasarja Duon kolmannen ja viimeisen kauden. Lisäksi he aikovat tehdä comebackin Youtubeen. Kolmikko on takonut kuumaa rautaa viimeiset kymmenen vuotta, mutta mitä tuleman vielä pitää?

Teksti: Aurora Kuusisto
Kuvat: Yle/Solar Republic Oy

Mikäli videopalvelu Youtube on yhtään tutumpi sovellus, nämä kolme nuorta miestä tuskin ovat jääneet huomaamatta. 

Sami Harmaala, Joose Kääriäinen ja Juho Nummela ovat tulleet tutuiksi tunnetusta Justimusfilms-kokoonpanostaan, jolla he ovat menneiden vuosien aikana tehneet sketsejä, lyhytelokuvia, musiikkia sekä viimeisimpänä komediasarja Duon. 

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Lienee kuitenkin paikallaan vielä kerrata,että mistä kaikki oikein sai alkunsa?

– Sehän alkoi vuoden 2008 lopulla, kun aloimme tekemään videoita. Se tuntui sellaiselta hauskalta puuhaamiselta. Fanitimme yhdessä Youtube-sketsien tekijöitä ja varsinkin suomalaisia tekijöitä, joten rupesimme vain tylsyyttämme touhuamaan, Harmaala muistelee alkuaikoja. 

Videoiden ideoiminen ja tekeminen sai alkunsa ensin Harmaalan ja Nummelan kesken, ja Kääriäinen liittyi mukaan porukkaan ilmaisutaidon kouluprojektin sivussa. 

– Ensimmäinen video tehtiin muistaakseni ilmaisutaidon valinnaisella kurssilla yläasteella. Olimme silloin jo kavereita, Harmaala toteaa.

Mitä hauskaa tietokoneeseen voisi liittyä?

Tuosta hetkestä lähti käyntiin pitkä humorististen Youtube-videoiden putki, joka poiki kolmikolle uusia ideoita ja mahdollisuuksia viihteen saralla. Youtube-videoiden jälkeen vuonna 2012 he toteuttivat pidemmän sketsisarjan nimeltä Justimus. Justimusta näytettiin televisiossa kanava TV5:llä. Tv-sarjaa ennen he olivat ehtineet aloittaa myös musiikillisen uransa keikkakiertueella rap-yhtye Nost3 & Protron kanssa. 

Huumori on kuitenkin vaikea laji, eikä sitä aivan jokainen taida. Harmaalan ja Nummelan mukaan komedian käsikirjoittaminen lähtee ympäristön tarkkailusta sekä pohdiskelusta. 

– Jos kirjoitan sketsejä, lähden yleensä kävelemään ja katselemaan erilaisia asioita ja ihmisiä, ihan vaikka esineitä. Jos näen vaikka tietokoneen, minulla saattaa lähteä ajatusketju käyntiin, että mitä tekisin tietokoneella? Mitä hauskaa siihen saattaisi liittyä? Harmaala erittelee. 

Hän kertoo, että inspiroituminen pienistä ja suurista asioista, muistoista tai henkilöistä, jopa karrikoiduista ihmistyypeistä, on yksi tapa tehdä komiikkaa arjesta. 

Samoilla linjoilla huumorin ammentamisen saloista on myös Nummela.

– Se tulee puhtaasti siitä, mistä yleensäkin varmaan käsikirjoittaessa komediaa miettii. Jos mietitään normaalia elämää tai tilanteita esimerkiksi elokuvissa, pohdin, että minkälaisia normaalista poikkeavia tilanteita niissä on ollut. Myös omassa elämässä saattaa olla hetkiä, jotka ovat olleet absurdeja tai koomisia, Nummela sanoo. 

Duo saavutti suursuosion

Justimuksen viime vuosien projekti, komediasarja Duo on saavuttanut valtavan suosion Yle Areenassa miljoonilla katselukerroilla. Sarjan kolmas ja viimeinen kausi julkaistiin Yle Areenassa helmikuussa. 

– Duo on räväkkää ja tapahtumarikasta huumoria, tarinallisesti sydämellistä. Käytännössä Duo on tarina ystävyydestä ja tietynlaisesta problemaattisesta kaveridynamiikasta. Toisaalta siinä käsitellään myös irti päästämisen teemaa, Harmaala kertoo. 

Duon jälkeen kokoonpano aikoo jatkaa edelleen uusien juttujen luomista porukalla. Harmaalan mukaan tähtäimet ovat ‘’ylöspäin’’ koko ajan, eli isommat unelmat odottavat vielä toteutumistaan. Tulevaisuuden tavoitteista puhuttaessa he ottavat esiin muun muassa Duon tyyppisen komediasarjakokonaisuuden sekä oman elokuvan. 

– Nyt olemme tehneet kolme kautta komediasarjaa lukioikäisistä, joten voi olla, että lähdetään tutkimaan sitä seuraavaa elämänvaihetta lukion jälkeen, he kertovat. 

Videopalvelu Youtubesta ponnistanut kolmikko painottaa myös tekevänsä ‘’comebackin’’ takaisin Youtuben puolelle, ja uusia videoita vanhalta tutulta Justimusfilmsiltä on luvassa tulevaisuudessakin.

– Olemme nyt pari vuotta olleet tekemättä kunnolla materiaalia Youtubeen, mutta paluu tapahtuu jossain vaiheessa kevättä. Ideointi sketseihin on käynnissä, Harmaala kuvailee. 

”Tällä olemme eläneet viimeiset kymmenen vuotta

Justimuksen jäsenten henkilökohtaiset urat eivät myöskään ole poissuljettuja, vaikka he samaan malliin jatkavatkin. Nummela toivoo tulevaisuudessa pääsevänsä mahdollisesti osallistumaan omien sanojensa mukaan ”realistisemman komedian’” tekemiseen.

– Justimuksen ulkopuolisiakin juttuja olisi mukava näytellä. Toki vakavemmat roolit kiinnostavat, vaikka saattaisin vähän vahvemmilla ollakin komediajutuissa, joihin olen jo harjaantunut. Kaikki kuitenkin kiinnostaa, Nummela pohtii. 

Harmaala on Justimuksen lisäksi vieraillut muutamissa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Lisäksi hän on ääninäytellyt animaatioelokuvissa, kuten Räyhä Ralfissa.

– Dubbaaminen eli ääninäytteleminen on siisteintä hommaa ikinä, Harmaala hehkuttaa. 

Kääriäinen ei tee Justimuksen lisäksi juurikaan muita töitä muutamien satunnaisten projektien lisäksi. 

– Tällä me olemme eläneet viimeiset kymmenen vuotta, mutta tietysti joitain omia projekteja saattaa olla, hän sanoo. 

Julkisuus ei kiinnosta

On kiistantonta, että kolmikko on tunnettu etenkin ikäistensä sekä hieman nuorempien keskuudessa. Silti termit ‘’julkisuus’’ ja ‘’esikuva’’ tuntuvat vierailta, eivätkä istu heidän ajatuksiinsa omista itsestään. 

– En ole henkilökohtaisesti mieltänyt itseäni esikuvaksi oikeastaan ikinä, enkä ajattele, että olisin julkisuuden henkilö tai jotenkin erityisempi kuin muut, Kääriäinen vastaa.

– En ole kovin kiinnostunut julkisuudesta, hän jatkaa.

Harmaala ajattelee julkisuudesta samoin kuin Kääriäinen. 

– Julkisuus ei kiinnosta yhtään, mutta esikuvana oleminen on toinen asia. Hienointa, mitä voisi olla, että pystyisi inspiroimaan muita tekemään sitä omaa juttuaan. Julkisuus kuitenkin herättää mielessäni enemmän mälsiä asioita kuin positiivisia, Harmaala kuvailee. 

Nummela pohtii jakavansa itsestään suhteellisen vähän henkilökohtaisia asioita, mutta pyrkii antamaan itsestään kuitenkin fiksun kuvan julkisuuteen.

– En ole itsekään ajatellut, että olisin nuorille esikuva. Kai sitä yrittää ihan normaalisti antaa itsestään fiksun kuvan ja toivoa, että se riittää. 

Justimuksen komediasarja Duon kaikki kaudet ovat katsottavissa Yle Areenasta.
Youtubesta heidät löytää nimellä Justimusfilms. 

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta