KSML: Puolustusvoimat pitää kahden saapumiserän puolia

Puolustusministeri Jussi Niinistö ehdotti tammikuussa saapumiserien lisäämistä neljään.

Puolustusvoimilta ei heru kannatusta Niinistön aikaisemmin ehdottamaan neljän saapumiserän malliin. Tällä hetkellä varusmiespalvelukseen astutaan kahdessa saapumiserässä vuosittain, eikä Puolustusvoimat näe syytä muuttaa määrää tällä hetkellä.

”Nykyjärjestelmä on osoittanut toimivuutensa. Muutokset esimerkiksi saapumiserien määrään tai palveluksen aloittamis- ja päättämisajankohtiin huomioidaan kokonaistarkastelussa monien muiden koulutuksen toteutukseen liittyvien asioiden ohella. Tässä vaiheessa yksittäisten osatekijöiden vertailu keskenään ei ole ajankohtaista”, komentaja Petri Pääkkönen Pääesikunnan koulutusosastolta kommentoi.

Niinistön perustelee neljän saapumiserän mallia paremmalla valmiudella. Hänen mukaan neljä saapumiserää takaisi tasaisemman valmiuden ympäri vuoden, minkä lisäksi varusmiehillä olisi enemmän vaihtoehtoja palveluksen aloittamisajankohdan valitsemisessa.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Puolustusvoimissa oli vielä 90-luvulla käytössä kolmen saapumiserän malli, mutta siitä siirryttiin pois simputuksen vähentämiseksi. Myöskään Varusmiesliitto ei kannata saapumiserien lisäämistä.

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.

Teksti Miika Kosloff
Kuva Aku Siukosaari

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta