Liitto: Varusmiehille oikeus istua junassa

Varusmiesliitto vaatii VR:ltä ja Puolustusvoimilta pikaisia toimenpiteitä varusmiesten paikkalippujen palauttamiseksi lomakuljetuksissa. Tällä hetkellä varusmiehet joutuvat viettämään pitkiäkin kotimatkoja junan lattialla.

Kuva VR Group

Puolustusvoimilla käytössä olleet litterat eli sotilaiden junaliput ja siihen liittyvä byrokratia poistuivat käytöstä vuonna 2014. VR:n ja Puolustusvoimien välisen sopimuksen mukaan lomapukuinen varusmies matkustaa varusmieskortillaan maksuttomasti kaukojunissa. Varusmieskortti ja lomapuku eivät kuitenkaan oikeuta istumapaikkaan.

”Istumapaikattomuus on johtanut suosituimmilla junavuoroilla siihen, että varusmiehet joutuvat istumaan pahimmillaan tunteja junan käytävillä. On noloa, että asevelvollisuuttaan suorittavat istutetaan lattialle” Varusmiesliiton puheenjohtaja Niilo Heinonen jyrähtää.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

”Vaikka lattialle ei päätyisi, joutuu paikkaa vaihtamaan suosituilla vuoroilla usein. Tällöin nukkuminen on mahdotonta.”

Varusmiesliiton näkemyksen mukaan paikanvarausmahdollisuuden järjestäminen ei ole kuin tahdosta kiinni. VR:llä on muitakin lippuryhmiä, joille mahdollisuus tarjotaan. Esimerkiksi VR:n sarjalipulla paikanvaraus onnistuu netissä.

”On turha väittää, että tämä ei olisi teknisesti mahdollista tai helppoja ratkaisuja ei olisi. Kysymys on Puolustusvoimien ja VR:n tahdosta korjata virhearvionsa”, Heinonen painottaa.

”Kannattaisi miettiä, millaisen kuvan junien lattialla istuvat sotilaat antavat kyseisistä tahoista”, hän lopettaa.

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta