Lehden ilmestymishetkellä saapumiserä 2/21 on ehtinyt totutella palvelukseen jo hieman yli kaksi kuukautta. Kahdessa kuukaudessa alokasjakso ja vala ovat ohi, ja palvelustaan suorittavilla alkaa opettelu oman koulutushaaran saloihin.
Uuden alkamiseen liittyy paljon hämmennystä ja sekaannuksia. Intti on sikäli harvinaislaatuista aikaa elämässä, että ympärillä häärää paljon erilaisia ihmisiä erilaisine taustoineen. Monilla syntyykin intissä paine olla epäonnistumatta, jottei anna itsestään sellaista vaikutelmaa, mitä ei haluaisi. Ison porukan edessä mokaaminen voi aiheuttaa paljon häpeää ja negatiivisia tuntemuksia, jotka puolestaan voivat haitata yksilön toimintakykyä niinkin stressaavassa ympäristössä, kuin intissä.
Haluaisin tällä kirjoituksella käsitellä häpeän tunnetta palveluksessa, koska kaikki kokevat sitä, mutta harva puhuu siitä. Häpeän tunne voi syntyä oikeastaan minkälaisessa tilanteessa tahansa, kun ihminen kokee epäonnistuvansa ja toiset ihmiset ovat tietoisia siitä.
Ensiksi täytyy ymmärtää, että intti on tämän päivän yhteiskunnassa esimerkki melko äärimmäisistä olosuhteista. Palvelustaan suorittavalta vaaditaan kykyä sietää, kestää, jaksaa, odottaa ja uskaltaa. Ei siis ihme, että toisinaan taistelija tekee virhearvioita, tiuskaisee kaverilleen, saa black-outin muodon edessä, laukaisee ehkä ei-niin-harkitun vitsin, joutuu tekemään hävärin jos toisenkin, nukahtaa kipinävuorossa, tai touhuaa jotain muuta, josta saa huudot skapparilta. Ja kyllä, allekirjoittanut voi myöntää tehneensä oman palveluksensa aikana kaikki edellämainitut ”töhöilyt”.
Palvelustaan suorittavalta vaaditaan kykyä sietää, kestää, jaksaa, odottaa ja uskaltaa
Intissä voi joutua kokemaan kovaakin painetta suoriutua kaikesta täydellisesti, jotta ei erottuisi joukosta epäedullisessa valossa. On kuitenkin tärkeää muistaa, että sellaiset odotukset ovat kovin epärealistisia, varsinkin haastavassa ja hektisessä toimintaympäristössä. Mokatessaan voikin kysyä itseltään: muistanko tämän vielä viiden vuoden kuluttua? Entä muistaakohan joku muu tämän vielä silloin? Todennäköisesti vastaus on ei.
Jos huomaat, että kaverillesi tapahtuu palveluksessa jotain, joka saattaa aiheuttaa taistelutovereissa vahingoniloa tai muuta ilkeämielistä hilpeyttä, voi olla hyvä kysyä kaverilta miltä hänestä tuntuu. Yksin nolostelu kun voi tuntua kovin raskaalta, eikä kavereiden suunnalta tuleva naureskelu ainakaan helpota asiaa. Yleensä puhuminen auttaa asiaan kuin asiaan.
Lisäksi on hyvä muistaa, että intti on yhdenlainen koulu, jossa kuuluukin mokailla ja oppia asioita itsestään – välillä kantapäänkin kautta. Yksikään virhe, oli se sitten varusmiespalveluksessa tai siviilissä koettu, ei määritä kenenkään ihmisarvoa tai osaamista. Nuorempana teatteria harrastaessani ohjaajallamme oli tapana rauhoitella meitä ennen näytöstä sanomalla: ‘’muistakaa, moka on lahja!’’, sillä mokat opettavat meitä kaikista eniten. Sen jälkeen meitä näyttelijöitä jännitti hiukan vähemmän. Sopisiko tuo lause sinunkin arkeesi?
