Varusmiesliitolle kesätyöntekijöitä – hakemuksia yhteensä 80

Varusmiesliitto on palkkaa kaksi nuorta kesätyöntekijää lyhyisiin työsuhteisiin. Työntekijät ovat Espoon kaupungin Kesäsetelin mahdollistamana palkattuja nuoria.

Kuva: Unsplash.com

Molempien kesätyöntekijöiden työtehtävät sijoittuvat kesäkuulle, jolloin toimistolla keskitytään uudistamaan verkkosivuja ja luomaan Varusmies-lehdelle uutta sisältöä.

Toimituksen avustavissa tehtävissä kesätoimittajana aloittaa Matias Mattila, 16. Mattila opiskelee Ressun lukiossa ja on työskennellyt aikaisemmin Helsingin Sanomilla harjoittelijana. Avustavissa graafisissa tehtävissä aloittaa Suvi Hämäläinen, 17. Myös Hämäläinen opiskelee Ressun lukiossa. Hämäläisellä on pitkä tausta kuvataideopinnoista, joista hän teki viime vuonna päättötyön täysin arvosanoin.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

“Mahtavaa, että saimme palkattua kesäksi liiton toimistolle nuorta virtaa. Vaikka valitut työntekijät ovat nuoria, molemmat ovat lahjakkaita omilla osaamisalueillaan. Uskon, että Varusmiesliitto saa työpanokselle varmasti hyvän vastineen sekä nuoret arvokasta kokemusta elämänpolkunsa varrelle.” sanoo Varusmiesliiton puheenjohtaja Henrik Vuornos.

Varusmiesliiton kesätyöpaikkoja haki yhteensä 80 hakijaa.

 

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta