Aikamatka 1990-luvulle

Jo vuonna 1990 perustettu Amorphis on yksi suomalaisen metallimusiikin jättiläisistä. Amorphis julkaisee syyskuussa 12. studioalbuminsa Under the red cloud. Ennen uutta levyä yhtye hemmotteli nostalgiannälkäisiä fanejaan ja saapui Suomeen tekemään muutaman keikan mittaisen minikiertueen, jolla bändi soitti lähestulkoon ainoastaan klassikkoalbuminsa Tales from the thousand lakes kappaleita. Varusmies-lehti tsekkasi Amorphiksen Tuska-Festivaalin keikan ja jututti bändiä keikan jälkeen.

Teksti ja kuvat: Tomi Sinisalo

Amorphis julkaisi Tales from the thousand lakes -levynsä vuonna 1994. Levy sai jo julkaisuvuonnaan loistavan vastaanoton ja sittemmin sitä on myyty maailmanlaajuisesti yli 250 000 kappaletta. Albumin myötä Amorphis teki todellisen läpimurtonsa ja bändin jo yli 20 vuotta jatkuneen uran aikana kyseisestä levystä onkin muodostunut oman genrensä klassikko. Tuska-festivaalin keikallaan Amorphis muisteli menneitä soittamalla koko levyn alusta loppuun.

”Viime syksynä tuli mieleen, että levyn julkaisusta tulee parikymmentä vuotta. Mietimme, että sen kunniaksi olisi nasta jotain tehdä. Teimme sitten Saksassa parin viikon keikkarypistyksen, jossa soitimme vain näitä Tales-levyn biisejä. Se kiertue sai todella hyvää palautetta ja niin lumipallo sitten lähti pyörimään. Ja onhan tämä aikamoinen nostalgiatrippi niille ihmisille, jotka ovat eläneet tuota levyä ja sitä aikaa”, yhtyeen kitaristi Esa Holopainen kertoo erikoiskeikkojen taustaa.

”Nyt oli täydellinen aika tehdä tällainen kiertue, sillä meiltä tulee uusi levy ulos vasta syksyllä, ja fanit ovat tällaisia keikkoja kyselleet oikeastaan ihan koko ajan”, yhtyeen rumpali Jan Rechberger täydentää.

Julkaisuhetkellään Tales from the thousand lakes -levy ylitti kaikki odotukset. Levystä tuli niin suosittu, että se teki Amorphiksesta siihen aikaan kansainvälisesti menestyneimmän suomalaisyhtyeen, mikä oli etenkin raskaamman musiikin yhtyeelle tavatonta.

Nuorille metallimuusikonaluille menestys oli hämmentävää.

”Kun aloimme tehdä levyä, tuottajamme kyseli silloin, että onkohan levy-yhtiöllämme minkäänlaista käsitystä siitä, mitä me olemme tekemässä. Levy erosi kuitenkin edellisestä niin paljon. Hän oli enemmänkin huolissaan, että onko tämä nyt hirveän hyvä juttu. Julkaisun jälkeen alkoikin sataa hyvää palautetta ja yhtäkkiä koko meidän ura oli ihan toisella kantilla”, Holopainen sanoo.

”Saimme silloin oikeastaan ensimmäisen kosketuspinnan isompaan meininkiin. Lähdimme keikkailemaan ulkomaille ja keikoilla oli oikeasti jengiä. Ei meillä ollut oikeastaan mitään odotuksia. Ajattelimme, että onkohan siellä ketään ja yhtäkkiä mestat olivatkin ihan täynnä”, Rechberger muistelee.

Parissa kymmenessä vuodessa maailma on muuttunut. Holopaisen ja Rechbergerin mukaan silloinen muusikonelämä eroaa nykyisestä kuin yö ja päivä.

”Silloin, kun lähdimme keikoille, jossain Alepan muovikassissa oli piuhat ja rumpukapulat”, Rechberger nauraa.

”Ja toisessa kassissa oli bisset”, Holopainen täydentää.

”Ei meillä ollut silloin mitään edellytyksiä tehdä niin ammattimaisia keikkoja kuin nykyään. Ei meillä esimerkiksi ollut mitään teknikoita, koska ei ollut rahaa sellaisiin”, Rechberger jatkaa.

”Nyt onkin ollut mukava tehdä näitä keikkoja, koska keikat ovat nyt sellaisia, joita oikeastaan olisi jo silloin halunnut tehdä”, Holopainen säestää.