Kolumni: Kansalaisoikeus vai orjatyötä?

On moraalisesti arveluttavaa puhua yleisestä asevelvollisuudesta kustannustehokkaana keinona puolustaa maata, mikäli tämä velvollisuus koskee vain toista sukupuolta, eikä työstä tai siihen tähtäävästä koulutuksesta saa riittävää korvausta.

Teksti: Niilo Heinonen

 

Suomen puolustuksellinen perusta – yleinen asevelvollisuus – kohtaa aika ajoin kritiikkiä. Ensinnäkin tasa-arvokehitys on tehnyt aiheelliseksi kysymyksen siitä, onko vain miehiin kohdistuva velvollisuus oikein vai ristiriidassa perustuslain ja yleisesti sukupuolten välisen tasa-arvon kanssa.

Varusmiesliitto suhtautuu positiivisesti kutsuntajärjestelmän uudistamiseen, jossa kutsunnat ulotettaisiin koskemaan myös naisia. Samalla kutsuntatilaisuuksien roolia voisi kehittää yleisestikin koko ikäluokkaa koskevaksi terveydentilan ja tulevaisuuden koulutussuunnitelmien tarkasteluksi. Kutsunnoista tulisi silloin yhteiskunnan viimeinen mahdollisuus asettaa ja opastaa nuori oikealle polulle elämänsä suhteen.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Toisekseen varusmies- ja siviilipalvelus eivät perustu vapaaehtoisuuteen. Vankeuden uhalla miehet velvoitetaan työhön, josta maksettu päiväraha ei vastaa tehtyä työmäärää eikä läheskään aina riitä kattamaan edes asevelvollisen palvelusaikaisia elämiskustannuksia. Orjatyö on terminä karu, mutta pakko myöntää, että varusmiesten toimeentulon suhteen on tehtävää. On moraalisesti arveluttavaa puhua yleisestä asevelvollisuudesta kustannustehokkaana keinona puolustaa maata, mikäli tämä velvollisuus koskee vain toista sukupuolta, eikä työstä tai siihen tähtäävästä koulutuksesta saa riittävää korvausta. Asevelvollisuus voi maksaa menetettynä työ- ja opiskeluaikana kymmeniä tuhansia euroja palvelustaan suorittavalle.

Varusmiesliitto näkee, että kehittämällä palvelusolosuhteet aidosti nykypäivään, asevelvollisuus voi järjestelmänä toimia puolustuksellisena perustana vielä pitkään. Varusmiesliitto toivoo, että jokainen palvelustaan suorittava käy antamassa huhtikuun vaaleissa äänensä. Ja mielellään ehdokkaalle, jolla on aitoa halua pitää huolta maanpuolustuksestamme kehittämällä asevelvollisuutta 2000-luvulle.

Kirjoittaja on Varusmiesliiton varapuheenjohtaja ja vänrikki reservissä. 

 

Eduskuntavaalien muistilista
  • Vaalien varsinainen äänestyspäivä on 19.4. Tuolloin äänestys mahdollista vain omassa äänestyspisteessä.
  • Muista antaa äänesi ennakkoon, jos 19.4. on kiinnioloviikonloppu.
  • Ennakkoäänestys järjestetään 8.-14.4. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa äänestyspisteessä ympäri Suomen.

 

Kuva: Eetu Lehmusvaara

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta