Teksti Juho Mäki-Lohiluoma 

Myös perjantaina varusmies herää kasarmilla, lähtee aamulenkille ja aloittaa työn.

Varusmies ei lakkoile. Hänellä ei ole saavutettuja etuja:

Varusmies tekee työnsä korvauksella, jota tuskin kukaan voi kutsua palkaksi. Vain 35 euron viikkokorvauksestaan hän maksaa puhelinlaskut, nettiliittymän, kotivakuutuksen ja viikonloppuvapaiden ruuat. Vaikka kasarmilla tarjolla on täysi ylläpito, on myös lomilla kiva käyttää vaatteita. Siis ihan omia. Joskus voisi käydä kuntosalilla, ehkä jopa elokuvissa.  

Ei tarvitse olla matemaatikko ymmärtääkseen, että yhtälö on mahdoton.

”Tänään palvelukseen astuvat joutuvat jälleen kerran huomaamaan, että jos omia säästöjä tai taloudellista tukea tarjoavia läheisiä ei ole, tulee palvelusajasta taloudellisesti hyvin tiukka. Pahimmassa tapauksessa matalinta päivärahaa saavat henkilöt joutuvat turvautumaan lainaan selvitäkseen palvelusajan. Valtion tulee huolehtia sen puolesta palvelevien toimeentulosta.”

– Demarinuorten varapuheenjohtaja Petra Peltonen (Lue lisää)

Kotiinsa hän matkustaa junan lattialla, silloin kun kyytiin ylipäänsä mahtuu.

”Vaikka kaikki istumapaikat olisivat varattuja, junan käytävillä voi matkustaa turvallisesti, kunhan huolehtii, että laukut eivät tuki kulkuteitä. Jos matkustajamäärä junassa on käymässä liian suureksi, konduktööri voi rajoittaa junaan pääsyä ja ohjata varusmiehiä seuraaviin juniin, joissa tilaa on enemmän.”

– VR:n avainasiakaspäällikkö Aila Mäkeläinen (Lue lisää)

Hänen työnsä arvo ei näy valtion budjetissa, eikä hän saa korvausta menettämästään vapaa-ajasta. Siis monella kokonaisesta vuodesta, jonka ajaksi olisi voinut keksiä muutakin tekemistä.

Suomessa on käytössä miehiä koskeva asevelvollisuus, joten kansallisen turvallisuuden takaamiseen kerätään vuosittain työnä maksettavaa veroa. Taloustieteilijät korostavat, että kyseessä on kustannus yhteiskunnalle siinä missä mikä tahansa muukin vero.

– Varusmies-lehden Analyysi-artikkeli (Lue lisää)

Kun hän kotiutuu, on edessä usein mätkähdys tyhjän päälle. Vai oletko itse löytänyt (kesä)töitä heinäkuussa?

Moni varusmies putoaakin palveluksen loputtua tyhjän päälle. Kuinka moni, sitä ei tiedä kukaan, koska asiaa ei ole kunnolla tutkittu.

Vuonna 2013 julkaistun ”Ohi on! Entä sitten” -artikkelin mukaan kuitenkin joka seitsemäs varusmies kokee tulevaisuutensa melko epävarmaksi. Tiedot perustuvat kyselylle, joka tehtiin yhdessä joukko-osastossa noin tuhannelle varusmiehelle peruskoulutuskauden jälkeen vuonna 2011.

Hälyttävintä on, että kyselyn mukaan lähes joka toisella varusmiehellä ei ole tiedossa opiskelu- tai työpaikkaa.

Mika M. Niskanen kolumnissaan. (Lue lisää)

Saavutettujen etujen leikkaaminen sattuu aina. Kun joutuu luopumaan jostain, minkä eteen on joukolla taisteltu, on olo voimaton ja vihainen. Se ei silti tarkoita, että luopumisen takia oma asema olisi automaattisesti epäoikeudenmukainen.

Väitän, että omillaan asuvat varus- ja siviilipalvelusmiehet ovat nykyisen yhteiskuntajärjestyksemme sorsituin ryhmä. Heidän toimeentulonsa on niin heikko, että ilman omiin säästöihin, läheisten rahoihin tai kulutusluottoihin turvautumista raha ei oikeasti aina riitä ruokaan. He ovat tässä asemassa vieläpä pakon sanelemana: suorittamassa yhteiskunnan heille asettamaa velvollisuutta.

Silti varusmiehet eivät valita, eivät lakkoile. Eikä heitä siksi kukaan ajattele. 

Kirjoittaja on Varusmies-lehden päätoimittaja ja oikeustieteen opiskelija. 

 

Kuva Eetu Lehmusvaara