[adinserter name="deskari banneri etusivu"]

Intissä sata vuotta sitten – varusmiespalvelus itsenäisyyden alussa

Tiesitkö, että jo sata vuotta sitten saatettiin ”movettaa”? Silloin(kin) alokkaat ihmettelivät  esimiesten toimintaa ja toisinpäin. Vitsit jäljellä olevista aamuista olivat joillekin liian rajuja.

Teksti: Niko Vanhala
Kuvat: SA-kuva

Suomen itsenäisyyden alkuvuosien varusmiespalveluksessa oli paljon tämänkin päivän  palveluksesta tuttuja asioita. Samalla palvelus oli monella tapaa täysin erilainen. Nykyinen  vakiintunut ja perinteikäs, vahvasti suomalaisuuteen kuuluva intti ei syntynyt ilman tuskia. 

On tulkinnanvaraista, milloin ensimmäistä kertaa oli suomalaisia sotilaita tai armeijoita. Tämän jutun pohjana olleessa kirjassa Suomalaisen sotilaan historia: ristiretkistä  rauhanturvaamiseen (Karttakeskus, 2011) Jukka Partanen hahmottelee armeijoiden kehitystä  nykyisen Suomen alueella. Keskiajan hajanaiset joukot vaihtuivat ensin Ruotsin armeijan  joukko-osastoihin, kunnes kansallinen armeija perustettiin Venäjän vallan alla. Suomalaiset  kunnostautuivat omissa osastoissaan Ruotsin sodissa, kun taas Venäjän armeijassa monet  suomalaiset kohosivat kenraaleiksi asti. Vaikka noiltakin ajoilta olisi kiinnostavia inttijuttuja (kuten villasukkien kutominen tupakkapalkalla), on ehkä mielekkäintä keskittyä itsenäisen Suomen armeijalaitoksen alkuaikoihin – eritoten siihen, miten tutuin armeijan muoto, eli varusmiespalvelus silloin toimi ja oli toimimatta.

Mikä ihmeen asevelvollisuus? 

Teoksessa Suomalaisen sotilaan historia Juha Mälkki on kirjoittanut itsenäisen Suomen  armeijan alkuajoista. Varusmiespalvelus syntyi heti sisällissodan jälkimainingeissa. Yleisesti suomalaisille asevelvollisuus ja armeija olivat vielä uusia asioita, kun taas sodan veteraanit  kokivat kurin nöyryyttävänä. Toisin kuin nykyään, eivät armeijan perinteet ja muiden  kertomat jutut olleet tehneet palveluksesta ulkopuolisille tuttua. Monille oli vaikeaa alistua  sotilaskuriin ja nähdä palveluksen hyötyjä.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)[adinserter block="4"]

Asevelvollisuutta saatettiin pitää jopa vastenmielisenä. Palveluksesta karkaamiset nousivat  paikoittain yli kahteenkymmeneen prosenttiin vahvuudesta vuosina 1918–19.  Kuriin liittyen yksi kirjassa lainattu sotaveteraani totesi, miten “suomalaisen luonto määrää  itsestään”. Juuri itsenäistyneen kansan nuoriso ei hevillä taipunut muiden käskettäväksi. 

Kuri ei ollut ainoa valituksenaihe. “Ei mitään tekemistä kuin istua ja ihmetellä”, totesi alokas  Lötjänen ensimmäisenä palveluspäivänään vuonna 1922. Kirjailija Pentti Haanpää taas piti  koulutusta jähmeänä ja turhanpäiväisenä. Kuulostaako tutulta? 
Joidenkin mielestä armeijassa olivat töissä ne, “joilla ei ollut muuta ammattia”, ja  varusmiesten ja kantahenkilökunnan välit olivat ajoittain huonot. Välejä huononsi  rehellisyyden nimissä myös kuriin tottumattomien varusmiesten käytös. 

Arki ja olosuhteet

Myös arki ja olosuhteet erosivat nykypäivästä. Vaikka alokkaat eivät enää Venäjän aikojen  tapaan joka päivä syöneetkään kaalikeittoa tai korjailleet tupakkapalkalla saappaita, oltiin  vielä kaukana nykyajan mukavuuksista. Sotilaskoteja ei ollut, joten ylimääräistä ruokaa hankittiin muualta. Tähän liittyen Kiviniemessä kiellettiin 1932 elintarvikkeiden ostaminen  ulkopuolisilta. Yksi kaupustelijamummo luikahti aidanreiästä takaisin kasarmille ja jatkoi  pullan myymistä salaa, kunnes hänet pidätettiin. Upseerit pelkäsivät mummon myrkyttävän  varusmiehiä. 

Perinteisten marssimisen, sulkeisten ja ammunnan lisäksi Suomen ensimmäisten  varusmiesten koulutukseen kuului paljon yleistä koulusivistystä. Lukutaidottomia ei ollut  juurikaan, mutta koulutustaustat vaihtelivat parista kansakoulun luokasta maisteriopintoihin.  Tästä syystä armeijassa opetettiin joitain meille peruskoulusta tuttuja asioita.  Kasarmit olivat venäläisten peruja. Olot olivat ahtaita, ruokasalit ja kuivaushuoneet  puuttuivat. Ilma oli (silloinkin?) tunkkaista, ja talvisin tuvissa säilytetty vesi saattoi jäätyä. Tupakavereita oli jopa 60. Koitapa siinä opetella kavereiden nimiä, varsinkin kun lepoaika meni usein rottien ja muiden syöpäläisten jahtaamiseen.

Käymälöistä levisi kesäisin järkyttävä löyhkä, kunnes ne keksittiin siirtää ulos. Uusissa  ulkohuusseissa oli oikein paperitelineet, vaikkei armeijalla mitään vessapaperia ollut. Luonnollisesti olosuhteet johtivat joskus sairastumisiin.

Nykyaikaisen intin perusteet

Jotkut pitivät sairastumisia ihmeenä. “Vastaanotolle pyrkii miehiä, joiden vammat  vähäpätöisiä – – [karjalainen luonne] liioittelee ja suurentelee aivan vähäpätöisiä kipuja ja  ruikuttaa ja valittaa mitättömiä oireitaan”, totesi eräs karjalaisen joukko-osaston lääkäri.  Pyrittiinkö palveluksesta vapautumaan motivaation puutteessa, vai suhtautuivatko lääkärit ja upseerit tiukasti sairastuneisiin? Ehkä osittain molempia. Upseerit kutsuivat sairastuneita  joskus isänmaanpettureiksi ja saattoivat käskeä turhiin puhdetöihin. Oikeita tapaturmiakin  sattui paljon: vielä 1927 kuoli 206 sotilashenkilöä ja loukkaantui 121. Kaikille pakollinen 12  kuukauden palvelusaika oli upseereista liian lyhyt kouluttamiseen, joten turhautumista  sairastumisiin voinee ymmärtää. 

Yleensäkin vain puolet ikäluokasta kävi asepalveluksen loppuun 1920-luvulla. Huoli  palvelukseen kykenemisestä ei siis ole pelkästään nykyajan ilmiö. Toki merkittävä ero löytyy  vapautusten syistä: etukäteen hylätyistä suurin osa oli alipainoisia ja siksi liian heikkoja  palvelukseen. Palveluksen käyneiden osuus ikäluokasta kasvoi tasaisesti, niin että 1930- luvulla jo selkeä enemmistö kävi palveluksen loppuun.

Itsenäisyyden ensimmäisten vuosien asepalveluksessa oli siis paljon samaa, jos joitain erojakin. Sekä alokkaat että armeija olivat uuden edessä luodessaan perinteisen suomalaisen varusmiespalveluksen. Vuonna 1930 armeijan käyneelle kirjailija Mika Waltarille kokemus oli positiivinen, vaikka pilkkaa heitettiinkin. Häntä ihmetytti esimerkiksi heitto “hirteen itseni vetäisin, jos olisi yhtä paljon aamuja”. Erilaisilla läpilläkin on siis pitkät perinteet, vaikka ne ovatkin vuosien saatossa jalostuneet parempaan suuntaan. Vai ovatko?

Kommentoi

[adinserter name="deskari banneri etusivu"]

Samankaltaisia juttuta