Suomi ostaa yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin F-35 -hävittäjiä

Valinnasta kertoi tiedotustilaisuudessa puolustusministeri Antti Kaikkonen.

Vuonna 2015 alkanut puolustusministeriön HX-hanke on viety päätökseen perjantaina 10. joulukuuta 2021, kun hallitus kokoontui hankkeen tiimoilta tekemään päätöksen hävittäjähankinnasta.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) kertoi perjantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Suomen valinneen uudeksi hävittäjäksi yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin valmistaman F-35A Lightning II -monitoimihävittäjän. Hankintaan kuuluu 64 konetta.

Puolustusministeri Kaikkosen mukaan hävittäjäkauppa merkitsee suoraan noin 4 500 henkilötyövuotta sekä välillisesti 1 500 henkilötyövuotta. Kaikkonen painottaa, että F-35 -hankinnan avulla Suomen ilmavoimien toimintakyky turvataan vuoden 2060 alkuun asti.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Hallituksen tiedotteen mukaan ensimmäiset F-35 -hävittäjät tulevat suomeen vuonna 2026, mutta osa niistä otetaan Suomen ilmavoimien käyttöön jo vuonna 2025 osana Yhdysvalloissa järjestettävää suomalaisen henkilöstön koulutusta.

Ylen tietojen mukaan hävittäjähankinta maksaa kokonaisuudessaan noin 8,4 miljardia euroa, josta hävittäjien osuus on 4,7 miljardia euroa. Ilmataisteluohjusten osuus on 755 miljoonaa euroa.


Lähteet: Yle, Valtioneuvosto, Suomen Kuvalehti

Kuva: Jovante Johnson / U.S. Air Force

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta