Tunnistatko sinä itsessäsi piirteitä Tuntemattomasta sotilaasta?

Suomalainen sielunmaisema näyttäisi taatusti erilaiselta, jos Väinö Linnan kymmenen elävää miestä eivät olisi koskaan kävelleet ylös WSOY:n portaita. Linnan tuotanto on pysynyt suomalaisten lukulistoilla, poikinut lukemattoman määrän uusia tulkintoja ja herättänyt tunteita läpi vuosikymmenten. Linnasta on vaikeaa keksiä uutta sanottavaa. On kuitenkin selvää, että hänen tuotannollaan on ollut valtava merkitys kulttuuriimme ja käsitykseemme menneisyydestä. Ja sitä myötä meihin kaikkiin.

Väinö Linnan Tuntematon sotilas julkaistiin vuonna 1954 erinnäköiseen maailmaan kuin tänään. Se on mahdollisesti tunnetuin suomalainen kirja, ainakin Suomessa. Tuntematon ei ollut kirjailijan ensimmäinen teos, mutta avasi läpimurtona Linnalle mahdollisuuden muokata kuvaa suomalaisuudesta. Hän jatkoi työtään Täällä Pohjantähden alla –romaaneilla, ja muut ovat jatkaneet tehden uusia tulkintoja hänen töidensä pohjalta. Näistä tunnetuimpia ovat varmasti Tuntemattoman filmatisoinnit eri vuosikymmeniltä. Aku Louhimiehen vuoden 2017 uudelleenfilmatisoinnin herättämä keskustelu on yksi esimerkki Linnan tuotannon jatkuvasta kulttuurisesta merkityksestä. Tässä jutussa tuota merkitystä ja sen kehittymistä käsitellään Linnan oman tuotannon, sen eri tulkintojen ja näistä tehtyjen tutkimusten kautta. Tämä on tärkeää, koska onhan entinen pääministeri Esko Ahokin todennut: “Ymmärtääksesi Suomea ja suomalaisia sinun täytyy lukea vain yksi kirja; Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla.”

Uusi suomalainen sankari

Suomalainen yhteiskunta oli sotien jälkeen 1950-luvulle tultaessa suuressa murroksessa. Tämä näkyi myös kirjallisuudessa, jossa ilmapiiri oli kääntynyt suurten sankaritarinoiden kertomisesta kohti pienen ihmisen kuvaamista. Tätä lähestymistapaa myös Linna suosi ensimmäisissä romaaneissaan, mutta siirtyi Tuntemattomassa sotilaassa “maalaamaan laveammalla telalla”, kuten emeritusprofessori Börje Vähämäki on todennut. Tutkija, dosentti Ville Kivimäki taas näkee suomalaisessa kirjallisuudessa ja keskustelukulttuurissa syntyneen tarpeen uudenlaiselle kerronnalle sotakokemuksesta, jota Linna yhtenä kirjailijoista lähti täyttämään.

Miksi Linna nousi näistä tunnetuimmaksi ja miksi hänen luomansa kuva suomalaisuudesta määrittää osin meitä edelleen? Osansa tässä on varmasti ollut kirjailijan kirjallisilla taidoilla, ajankohdalla, tuurillakin. Myös teoksen saama vastaanotto on auttanut teosta nousussa kansakunnan kaapin päälle, kuten tulemme myöhemmin huomaamaan. Suomalaiset tarvitsivat uuden vastakuvan menneisyyden suurmiehille, jonka Linna tarjosi. Vähämäen mukaan kaataessaan vanhaa suomalaista sankaria, Linna alkoi luoda ehkä vahingossa ja tahattomasti uutta myyttiä.

(MAINOS - teksti jatkuu alla)

Vähämäen kanssa samassa julkaisussa kirjoittava Ursa Dykstra huomauttaa, että kirjailijat kuten Linna auttoivat luomaan uuden “suomalaisuuden”. Tämä alkoi Tuntemattomasta ja jatkui vielä syvempänä laajemmassa teoksessa Täällä Pohjantähden alla. Uusi suomalainen sankari ei ollut suuri ja virheetön upseeri, vaan työteliäs, itsenäinen, sisukas rivimies. Pohjantähdessä Koskelan miehet eivät näytä tunteitaan tai puhu liikaa, paitsi ehkä humalassa. Sen sijaan he tekevät työnsä ja käyttävät maalaisjärkeä. Dykstra lainaa kolmatta osaa kirjasarjasta, jossa todetaan suoraan: “on häpeällistä valittaa, häpeällistä itkeä, häpeällistä pyytää vanhempien apua.” Merkittävillä ja laajasti luetuilla kirjoilla on luonnollisesti ollut iso merkitys oikeanlaisen miehisyyden opettamisessa lapsille ja nuorille. Toisaalta tämä on vaikuttanut myös kuvaan suomalaisesta naisesta. Suomalainen nainen on Linnan tuotannossa myös järkevä ja jollain tasolla “miehinen”, Dykstra toteaa julkaisussa. 

Väinö Linna ja elokuvaohjaaja Edvin Laine. Laine ohjasi Tuntemattoman sotilaan ensimmäisen filmatisoinnin, joka ilmestyi vuonna 1955.

Väinö Linna halusi teoksellaan myös varoittaa lukijoita

Juhani Laine toteaa vuoden 2015 väitöskirjassaan, että Tuntematon sotilas sytytti aikoinaan kulttuurisodan. Lukijakunta oli alkuun hyvin jakautunutta puolustajiin ja vastustajiin. Jotkut pitivät kirjaa valheellisena esityksenä suomalaisista, ja kenraali Adolf Ehrnrooth kutsui Laineen mukaan henkilökuntansa kuulemaan kirjan olevan pilkkakirjoitus Suomen armeijasta.

Toiset taas puolustivat teosta inhimillisenä kuvauksena tavallisesta sotilaasta. Tämä kiistely piti teoksen pinnalla ja varmisti sen korkeat myyntiluvut, näin myös varmistaen uuden suomalaisuuden kuvan muodostumisen. Tuntematon on siis itsekin käynyt läpi Hollywood-elokuvaksi sopivan draaman kaaren. Se on noussut kiistellystä vastakuvauksesta “viralliseksi” kertomukseksi sotakokemuksesta, kuten Kivimäki asian toteaa. Kuinka moni lukijoista on tullut ajatelleeksi, että Tuntematon oli joskus jotain radikaalia, armeijaa sekä vanhempia ihmisiä ärsyttänyttä, eikä tuttu ja turvallinen, joskus tylsäksikin mielletty kuvaus historiastamme? Samalla Linnan alkuperäinen idea kirjastaan sodanvastaisena on osittain karissut unholaan.

Linna itse kirjoitti teoksessa Murroksia: esseitä, puheita ja kirjoituksia (1990):
”Tahdoin antaa kuvan suomalaisesta sotilaasta hänen ydinolemustaan paljastaen ja hänen suorituksensa tunnustaen, mutta kuitenkin niin, ettei se ketään enää sotaan viekoittelisi. Sillä katsoin itsestään selväksi velvollisuudekseni tehdä tämän kuvan sellaiseksi, että se myös varoittaisi.”

Tämä sodanvastaisuus ymmärrettiin ja näkyi vastaanotossa Juhani Laineen mukaan vielä 1950-luvulla. Kuitenkin nykypäivään mennessä kertomuksen virallistuessa hyväksytyksi historiaksi näkemys sodasta inhimillisenä kärsimyksenä on ajoittain unohtunut. Ville Kivimäki toteaa, että nykypäivänä näkemys toisesta maailmansodasta on Suomessa pääosin positiivinen. Linnan tuotanto on ollut osaltaan mukana luomassa tätä kuvaa ajallisen etäisyyden sodasta kasvaessa. Jossain vaiheessa tästä kuvasta on tullut niin pyhä ja koskematon, että tietynlaiset uudet tulkinnat on nähty veteraanien epäkunnioittamisena.

Näin kävi esimerkiksi Kristian Smedsin vuonna 2007 esitetyn näytelmän kohdalla. Toisaalta näytelmän uusi kulma otettiin pääasiassa positiivisesti vastaan, ja keskustelukulttuuri sodan ympärillä on hetkittäisistä taka-askelista huolimatta jatkanut vapautumista. Veteraanien kunnioittamisen ei tarvitse olla sodan ihannointia. Tuntemattomaan sotilaaseen saa koskea, ja nykyään myös tästä Linnan luomasta uudesta suomalaisuuden myytistä saa puhua. Onko Linnan tuotannosta tullut siis sellainen myyttinen kertomus, joita hän lähti haastamaan? 

Tauno Pylkkäsen oopperatulkinta Tuntemattomasta sotilaasta esitettiin 1967. Kuvassa Kauko Väyrynen “Rahikaisena”, Vilho Vartiainen “Vanhalana” ja Heikki Heino “Lahtisena. Kuva: Suomen kansallisooppera.

Kiitoksen lisäksi Tuntematon keräsi myös kritiikkiä

Ei ole ehkä liioittelua sanoa, että nykypäivänä varsinkin nuoret tuntevat Tuntemattoman sotilaan ja Väinö Linnan lähinnä elokuvasovitusten kautta. Jonathan Lighter toteaa englanninkielisessä arvostelussaan Aku Louhimiehen 2017 vuoden filmatisoinnista, että Edvin Laineen vuoden 1955 version katselusta on tullut itsenäisyyspäivän rituaali Suomessa. Samassa arvostelussa hän jatkaa, että Laineen elokuva on alkanut symbolisoida suomalaisten sisua ja taistelutahtoa. Tässä voisi nähdä yhden syyn suomalaisten positiiviseen kuvaan toisesta maailmansodasta.

Jos elokuva nähdään todisteena suomalaisten erinomaisuudesta, voi todellisuus sen taustalla unohtua. Lighterin mukaan Louhimies nostaa elokuvassaan Antti Rokan suomalaisen miehen mallikuvaksi, näin peilaten aiemmin todettua suomalaisuuden ja miehisyyden rakentumista.

Tarja Pietikäinen on vuoden 2017 pro gradu-työssään tutkinut lukiolaisten ja veteraanien näkemyksiä Tuntematon sotilas-kirjasta. Tutkimuksessaan hän havaitsi, että lukiolaiset pitävät kirjaa osin totuudellisempana kuin veteraanit. Veteraanilukijat luonnollisesti vertasivat kirjaa omiin kokemuksiinsa, kun lukiolaisten käsitys sodasta perustui aiemmin luettuun ja heille kerrottuun. Kiinnostavasti veteraaneilla oli myös useasti käsitys, että Suomi on sotinut puolustavana osapuolena, eikä kuten todellisuudessa ja Linnan kirjassa hyökkääjänä.

Vaikka sekä lukiolaisten että veteraanien – joihin kuului myös lottia – keskuudessa kirjaa pääasiassa kiiteltiin, sai se myös kritiikkiä. Veteraanit kritisoivat lottien kohtelua ja Suur-Suomi ajattelun turhaa korostamista. Lottien kohtelua kritisoitiin jo kirjan ilmestyessä, kuten Juhani Laine on todennut. Lukiolaiset toisaalta toivoivat nimenomaan lisää naisnäkökulmaa ja esimerkiksi kotirintaman esittelyä. Tämä näyttää hyvin muuttuvat asenteet ja yhteiskunnan, sekä linkittyy Aku Louhimiehen elokuvaan, jota ei tutkimuksen aikana ollut vielä julkaistu.

Louhimiehen elokuva on tunnetuin tämän vuosituhannen tulkinnoista Tuntemattomasta sotilaasta. Louhimies on itse todennut Ylen haastattelussa, että elokuvaa tehdessä on ollut tarkoitus palata kohti Linnan alkuperäistä ideaa, siis näyttää sodan kauheus ilman sankareita. “Uusi” suomalainen sankari saa siis väistyä entistä inhimillisempien sotilaiden tieltä, muuttua ihan vain suomalaiseksi, joita meitä riittää moneen lähtöön. Toisaalta elokuva kuvastaa myös nykyaikaa tuomalla naiset ja kotirintaman entistä näkyvämpään ja uudenlaiseen rooliin. Näin Linnan tuotanto on elänyt pian seitsemänkymmentä vuotta, ja tulkinnat siitä ovat muuttuneet vuosien varrella. Samalla se on muuttanut meitä monin eri tavoin.

Tuntemattoman sotilaan teatteriesitys Pyynikillä Tampereella. Vasemmalla Mikko Majanlahden “Suen Tassu”, keskellä Tapio Hämäläisen “Rokka” ja oikealla Helge Heralan “Lammio”.

Lähdekirjallisuus:

Esko Ahon sitaatti Vähämäen esipuheesta kirjaan Under the Northstar, Aspasia, 2001

B. Vähämäki, Dykstra, Journal of Finnish Studies, volume 12:1, 8/2008

V. Kivimäki, 2012, Scandinavian Journal of History, 37:4

J. Lighter, 2020 War, Literature & the Arts: An International Journal of the Humanities, 

T. Pietikäinen. Pro gradu, Oulun yliopisto, 2017 

J. Laine: väitöskirja, Jyväskylän yliopisto, 2015 

Kommentoi

Samankaltaisia juttuta